Lentävän lautasen tarina – Mitä kävi kun kiltti sai tarpeekseen?

Tapahtui eräänä päivänä ruokapöydässä: hermostuin miehelleni niin valtavasti, että tartuin hänen lautaseensa ja lihamureke sai kyytiä. Osa ruoasta päätyi seinään ja osa lattialle. Tapahtumasta on aikaa vuosia ja nyt se jo naurattaa. Silloin ei naurattanut yhtään, eikä pitkään aikaan sen jälkeenkään. Mistä oli kyse?

Olin stressaavassa elämäntilanteessa ja kehoni oli alkanut oireilla. Pinnani ei kestänyt juuri mitään. Kärsin aivan järkyttävistä virtsatievaivoista, jotka juoksuttivat vessassa pahimmillaan vartin välein. En ollut nukkunut kuukausiin ja tuntui siltä, että roikuin jo hulluksi tulemisen partaalla. Lukuisista lääkärikäynneistä ja lääkityksestä ei ollut apua. Vaiva palasi joka kerta jo muutaman päivän kuluttua antibioottikuurin loppumisesta. Mietin pääni puhki, mikä avuksi ja ystäväni suosittelemana käännyin homeopaatin puoleen. Hänen avullaan ongelmavyyhti alkoi avautua. Oivalsin vaivojeni johtuvan kiukusta, jota olin kerryttänyt olemalla aivan liian kiltti. 

Sisälleni kertyneen kiukun syyt löytyivät kaukaa historiastani. Mies-parkani oli siinä epäkiitollisessa asemassa, että hän teki nuo ongelmat näkyviksi. Olin oppinut taitavaksi vihan piilottajaksi, vaikka oikeutettuja syitä suuttumiseen oli kertynyt elämän varrella roppakaupalla. Konflikteja pelkäävänä en ollut oikein koskaan uskaltanut ilmaista, mitä oikeasti olin mieltä missäkin tilanteessa. Alkoi pitkähkö vihan purkamisen, anteeksiannon, rajojen ja emotionaalisen rehellisyyden opettelu. Fyysiset oireet alkoivat helpottaa ja loppuivat lopulta tyystin, kun sain tunteeni käsiteltyä.

Viime vuonna lähdin toden teolla tutkimaan liiallista kiltteyttä. Haastattelin lukuisia kaltaisiani kilttejä naisia, luin kirjallisuutta ja muistelin vuosien varrella asiakkaitteni kanssa käymiäni keskusteluja aiheesta. Ylikiltteyden aiheuttamat haasteet näyttäytyivät näiden naisten elämässä esimerkiksi takkuilevina ihmissuhteina, väsymyksenä ja muina fyysisinä oireina, ongelmina rahan ja työn kanssa, ja vaikka kuinka monin tavoin.

Liiallisen kiltteyden, ainaisen myötäilyn ja rajattomuuden taustalta löytyi monia vaikuttimia. Muun muassa kasvatustyyli, kodin pelottava ilmapiiri, vanhempien mielenterveysongelmat, läsnäolon puute, kokemus epätoivottuna syntymisestä ja tavanomaista herkempi luonteenlaatu tuntuvat altistavan kiltistymiselle. 

Oman ylikiltteyteni ja rajattomuuteni taustalla oli kotoa opittu malli, muutama todella pelottava lapsuudenkokemus, sekä poikkeuksellinen herkkyys toisten ihmisten tunteille ja tarpeille. Ylläpidin mieluummin sopua hinnalla millä hyvänsä, kuin otin sen riskin, että joku suuttuu.

Vuosikausia pelkäsin aivan valtavasti vihaisia ihmisiä ja mieluummin pakenin paikalta, kuin puolustin itseäni. Haastattelemani naiset olivat itseni tavoin tehneet paljon töitä omien uskomustensa, tunteittensa ja menneisyyden tapahtumien setvimiseksi oppiakseen tervettä rajanvetoa. Työ koettiin hyvinkin vaivan arvoiseksi lisääntyneen hyvinvoinnin ja itsekunnioituksen ansiosta. Monella harjoittelu on kestänyt vuosia ja vielä edelleenkin epävarmuus nostaa päätään tietyissä tilanteissa. Ihminen ei muutu yhdessä yössä ja uusien tapojen omaksuminen vaatii harjoittelua.

Kiltteys, avuliaisuus ja joustamiskyky ovat ehdottomasti hienoja ja tärkeitä ominaisuuksia. Jos kuitenkin on päässyt käymään niin, että vaaka on kellahtanut liikaa antamisen, muiden palvelemisen, miellyttämisen, ainaisen joustamisen ja ymmärtämisen, sekä itsensä sivuuttamisen puolelle, kannattaa omia toimintatapoja ja niiden taustalla olevia vaikuttimia tarkastella ja muuttaa.

Itsestä välittäminen ei sulje pois toisista välittämistä, eikä itsensä rakastaminen ei ole itsekästä. Ei:n sanominen ja oman tahdon ilmaiseminen ei riko sellaisia ihmissuhteita, jotka ovat terveellä pohjalla. Hyvällä tavalla kiltti ihminen muistaa olla kiltti myös itselleen. Kun omat rajat ja voimavarat ovat kunnossa, voi olla aidosti hyvä ihminen. 


Kiltin tytön voimakirjan avulla voi opetella tervettä itsekunnioitusta ja selkeitä rajoja, tarvitsematta muuttua itsekeskeiseksi ja ikäväksi ihmiseksi.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image