Kysely: Tällaisia asioita suomalaiset kaipaavat suhteeseen ja vällyjen väliin – Tutkitustikin toimii!

Kysyimme teiltä Facebookissa toukokuussa 2020 mainosyhteistyökumppanimme Hotlipsin kanssa, mitä kaipaatte juuri nyt? Yli  tuhannesta vastaajasta yli puolet kertoi kaipaavansa silittelyä ja rauhoittavaa kosketusta

Tutkitustikin kosketus ja silittely auttaa rauhoittumaan, rentoutumaan ja luo turvallisempaa ilmapiiriä, sillä koskettaminen – myös oma kosketus – lisää oksitosiinin eritystä. Oksitosiini eli rakkaushormoni lisää entisestään kiintymystä ihmisten välillä. Silittely voi siis helpostikin edetä lemmenleikkeihin, jolla on myös stressiä lievittäviä ja unen laatua parantavia vaikutuksia. 

“Tällä hetkellä kun ei voi tavata ketään rakasta läheistä, niin kaipaa kosketusta, läheisyyttä, kuulluksi ja nähdyksi tulemista ihan erityisen voimakkaasti.” – kyselyyn vastannut

Vastauksissa myös korostui läheisyyden ja yhteyden kaipuu. Viime aikojen kotona olo on lisännyt yhteistä aikaa, mutta kannattaa muistaa, ettei määrä korvaa laatua. Kannattaakin siis varata kahdenkeskeistä aikaa kumppanin kanssa, ja kertoa kumppanille, mitä haluaa. Aikaa yhdessäololle kannattaa varata jo etukäteen, jolloin ei tule tehtyä muita suunnitelmia. Se myös antaa aikaa henkisesti valmistautua sitä varten, sekä luo odotuksen jännitystä. 

 “Erityisen rankka kuukausi takana ja emme ole olleet kuukausiin yhdessä keskittymässä vain toisiimme.” – kyselyyn vastannut

Yhteisen ajan löytäminen arjen kiireiden keskeltä voi olla haastavaa, mutta sitä saattaa löytyä arkisten askareiden keskeltä. Kaikki yhdessä ruuan laittaminen, harrastaminen tai projektin tekeminen vaatii keskenään kommunikoimista, ja yhdessä askareen valmiiksi saaminen tuo onnistumisen tunteita sekä on huomattavasti mieluisampaa kahden. 

“Kaipaan kosketusta ja seksiä, joita on on tällä hetkellä vaikeaa toteuttaa. Olemme yhdessä viikonloppuisin ja kumppanini aikuinen poika asuu vielä kotona, ja nyt kun hän on myös viikonloput täällä kotona, niin ei vaan ole meillä kahdella yhteistä aikaa.” – kyselyyn vastannut

Kahdenkeskeistä aikaa voi myös löytyä saunan lauteilta sekä suihkussa. Yhteisellä saunahetkellä saa helposti hetken rauhan arjen vilskeestä sekä yhteisen intiimin hetken. Peskää toisenne ja nauttikaa alastomuudesta ja läheisyydestä. Suihkuhetki voi nopeasti viedä seksipuuhiin lemmenpesän puolelle.

“Vaikka oma mies on rakas niin kyllä kaipaan sitä omaa aikaa kanssa, mutta sit kaipaa myös sitä nautintoa ja seksiä mitä tuntuu olevan hukassa tällä hetkellä.” – kyselyyn vastannut

“Nyt kun joutuu koko ajan olemaan yhdessä, kaipaa omaa aikaa. Mutta siltä yhdessäololta kaipais enemmän actionia!” – kyselyyn vastannut

Yli puolet vastanneista myös kaipasi yhteyttä ja läsnäoloa. Perheelliset puolestaan kaipasivat tilaa ja omaa aikaa, mutta usein myös kahden keskistä rauhaa kumppanin kanssa, sekä arkisia huomaavaisuuden eleitä. Yksinäisyys kalvaa monia, ja he kaipaavat läheisyyttä ja kosketusta, ja monille on rankkaa rakkaistaan erossa oleminen.  

Mitä sinä kaipaat juuri nyt? Erilaiseen kaipaukseen saat apua mainosyhteistyökumppanimme Hotlips.fi verkkokaupasta. Verkkokaupasta löytyy apua tähän hetkeen – halusit sitten hellyyttä ja kosketusta yksin tai kaksin.