Parisuhde ei ole kaksi ihmistä ynnättynä yhteen. Suhde on itseasiassa oma yksikkönsä. Suhde on kuin kolmas, joka syntyy kahden yksilön välille. Hyvinvoivassa suhteessa on tilaa läheisyydelle sekä terveelle erillisyydelle.
Suhde pysyy tuoreena, kun molemmat osapuolet tuovat suhteeseen ja myös ottavat vastaan. Suhde hengittää, elää ja siitä ollaan vilpittömästi kiinnostuneita. Suhteessa oleva ymmärtää oman osuutensa: Mitä minä tuon suhteeseen? Mitä suhteen hyvinvointi kysyy minulta?
Läheisriippuvaisessa suhteessa ei ole useinkaan tilaa terveelle erillisyydelle. Suhteen alussa varsinkin saatetaan elää kuin symbioosissa. Symbioosivaiheen jälkeen alkaa suhde, jonka osapuolet VALITSEVAT olla yhdessä. Heitä ei pidä yhdessä enää vain hormonien tuoma mielihyvä tai riippuvuus, vaan suhde on tietoinen valinta.
Läheisriippuvainen voi onneksi harjoitella tervettä erillisyyttä. Se ei ole uhmakasta, vaan rakastavaa aikuisuutta. Mikä on minulle totta? Mikä on minulle rakkautta? Mikä on minulle tärkeää? Mihin minä voin vaikuttaa, mihin en? Terve erillisyys on kykyä erottaa toisen vaatimukset, ihanteet ja syytökset omasta totuudestaan.
Rakastava aikuinen on valmis keskustelemaan suhteesta, mutta ei suostu kenenkään roskasangoksi. Lapsena syyllistymme helposti, jos vanhemmat sanovat meidän olevan hankalia. Emme erota, että kommentin takana on usein vanhemman oma väsymys tai riittämättömyys. Lapsena hankaluus voi olla keino reagoida läsnäolon kaipuuseen. Meillä ei ole ollut lapsena keinoja sanoa “Olenko tärkeä?” “Kaipaan sinua” ja “Olenko turvassa kanssasi?”
Aikuisissa parisuhteissa meissä aktivoituu aika-ajoin lapsi osamme, se joka kaipaa kumppanilta juuri sitä, mitä jäi omilta hoivaajiltaan vaille. Emme vain useinkaan osaa ilmaista kaipuutamme aikuisen keinoin, vaan viestimme jotenkin epäsuorasti, reagoiden tai reaktioita hakien.
Läheisriippuvainen suhde on usein pysynyt yllä pitkään sillä, että suhteessa ei aseteta terveitä rajoja. Kun ihminen kriisiytyy, hän joutuu/pääsee vastatusten omien rajojensa kanssa. Mikä on minulle suhteessa ok, mikä ei? Joskus ihmiset joutuvat syyllisen penkille sanoessaan, että ryyppääminen tai valehtelu ei ole enää heille ok. Tämä kysyy henkisiä lihaksia pysyä itsensä puolella ottamatta vastaan kohtuuttomia syytöksiä. Näitä konfrontaation hetkiä olemme vältelleet pitkään.
Omalla toipumisen tiellä on merkittävää uskaltautua ylisopeutumisen sijaan avaamaan suunsa. Näitä hetkiä varten ihminen saattaa valmistautua kuukausia, joskus vuosiakin.
Läheisriippuvainen ei tiedä, kuka oikein on. Sitä kannattaa kysyä itseltään. Ihminen on elävä olento, jonka käsitykset itsestään muuttuvat. Se on normaalia. Sinä olet sinä, yksilö.
Voit olla samaan aikaan täydellisen valmis ja täydellisen kesken, herkkä sekä vahva, rosoinen ja pehmeä.
Et ole kenenkään jatke, lisä tai täydennys. Kirjailija Byron Katie sanoo osuvasti, että sinä olet elämäsi rakkaus. Mitä olisi kohdella itseään elämänsä rakkautena ja antaa toisille sama vapaus?
Jokainen kaipaa läheisyyttä. Voit istua kaipuun kanssa tai kiemurrella itkusta lattialla syliä itkien, kuten allekirjoittanut. Sinä näet ja kuulet. Meissä kaikissa elää sekä aikuisia osia että haavoittuneen lapsen osia. Lapsi meissä oireilee herkästi, jos emme näe itseämme rakastavan aikuisen silmin.
Jokaisen meistä on tärkeää kuulla elämänkaarellamme seuraavia asioita:
- Olet minulle tärkeä.
- Olet riittävä ja ihana sellaisena kuin olet.
- Sinun kanssasi on ihana viettää aikaa.
- Olen tukenasi.
- Tunteillesi ja tarpeillesi on tilaa.
- Rakastan sinua.
- Olet turvassa.
- Inspiroit minua.
Sinä ansaitset aikuista ja turvallista rakkautta. Aloitathan antamalla sitä itse itsellesi. Se saa olla harjoitus. Kiitos, että harjoittelet.
