Joskus elämässämme sattuu elämänvaiheita, joita voimme kutsua poikkeustilanteiksi. Tämä tilanne voi saada meidät käyttäytymään hyvin monin eri tavoin.
Muuttunut tilanne saa meidät kysymään kysymyksiä
Monella on tässä hetkessä kysymyksiä. Miksi juuri minä? Miksi juuri meille? Tunnetaan monia tunteita ja monet ajatukset risteilevät. Joku saattaa ihmetellä miksi en tunne mitään tai en ajattele kuin muut.
Osa tulee vihaisiksi. Eikö kukaan osaa toimia tässä tilanteessa niinkuin olisi hyväksi? Kuka vastaa jos tapahtuu jotakin ikävää? Kenen syy tämä on? Miksi kukaan ei tee mitään?
Osa reagoi pelon kautta. Miten minun käy tulevaisuudessa? Jaksanko kaiken tämän? Mitä jos minulle tai läheiselleni tapahtuu jotakin pahaa? Pelottaa, että minulle rakas kuolee tai minä kuolen.
Osa kokee syyllisyyttä. En ollut osannut varautua tällaiseen. Mitä minun olisi pitänyt osata tehdä tai nähdä? Miksi en osaa tehdä mitään tilanteen muuttamiseksi tai parantamiseksi?
Millaista elämää elää poikkeustilanteessa?
Monelle elämässä on ollut tilanteita, jolloin vallalla on poikkeustilanne. Läheinen sairastuu vakavasti, kuolee. Itse sairastuu vakavasti. Tulee työttömyyttä, avioero, konkurssi.
Silloin ihminen kysyy itseltään alkuhämmennyksen jälkeen millaista elämää elää tämän kokemuksen kanssa. Voinko valita? Voinko valita onko elämäni tämänkin kokemuksen kanssa hyvää?
Kun oma elämäni muuttui poikkeustilanteeksi
Yksitoista vuotta sitten odotin lasta. Meille oli syntymässä terve tyttö kaikkien tutkimustan mukaan. Kun lapsemme syntyi, hän olikin vaikeasti kehitysvammainen ja syytä ei koskaan saatu selville. Siitä päivästä alkoi uusi elämäni poikkeustilanteessa.
Poikkeustilanteesta tuli ajan kuluessa normaalia arkea. Silti elimme hyvin erilaista lapsiperheenarkea mitä perheemme muiden lasten kanssa. Meidän elämässämme oli ihminen, joka oli pahinta riskiryhmää. Hänelle perusoksennustauti tai flunssa olivat vaarallisia.
Muistan miten itseäni suututti, kun joku tuli meille flunssassa tai toi toipilaana olevan lapsen päiväkotiin tai kouluun ja tyttäremme sai tartunnan. Meillä sairastuminen tarkoitti sairaalakeikkaa, poissaoloja töistä, vähemmän huomiota muille lapsille, menetettyjä ansioita ja pahimmillaan tehohoitoa.
Lähes yhdeksän vuoden ajan tämä elämä oli minulle totta joka päivä. Sitten tuli päivä, kun tyttäreni kuoli. Suru toi mukanaan uuden poikkeustilanteen. Elämä muuttui yhtä yllättäen kuin tyttäreni syntyessä.
Kysyin itseltäni: Mitä elämä on tämän jälkeen? Taasko koko elämä menee uusiksi? Ajattelin vahvasti etten jaksaisi aloittaa taas uutta elämää.
Poikkeustilanne kysyy uskoa, luottamusta ja toivoa
Kun elämä tuo eteen vastoinkäymisiä kysytään uskoa, luottamusta, toivoa. Jokainen poikkeustilanne kysyy luottamusta elämään, ihmissuhteisiin, itseen. Hetket vaativat vakavia keskusteluja erityisesti itsen kanssa.
Uskonko elämän hyvyyteen?
Uskonko, että elämä kantaa?
Luotanko siihen, etten romahda kaiken alla ja mitä tapahtuu jos romahdan?
Jaksanko unelmoida? Onko tulevaisuutta? Millaisena tulevaisuuden näen? Uskallanko tuntea tunteet, jotka kohtaan? Kuka kannattelee minua, kun omat voimani loppuvat? Keneen voin luottaa, kun hätäni on suurin? Huomaanko muiden hädän omassa hädässäni?
Kaikki menee ohitse
Olen itse oppinut omista elämäni vastoinkäymisistä ja poikkeustilanteista, että on asioita ja tunteita, jotka tulevat. Ne myös menevät. Jari Sarasvuo siteeraa usein This too shall pass-lausetta. Kaikki menee ohi. Niin huono. Niin hyvä.
Vastoinkäymisissä on oma vastuu tehdä se mitä pitää tehdä. Kysyä kysymykset, tuntea tunteet, oppia itsestä ja nähdä elämä uutena kaiken kokeman kanssa. Elämä on prosessi, jatkumo.
Poikkeustilanteessa on tärkeää nähdä kauneutta ja tuntea kiitollisuutta kaikesta mitä on. Kiinnittää huomio pieniin asioihin ympärillä tai siihen, että jaksaa ylipäätään juuri tänään avata silmät.
Poikkeustilanne antaa mahdollisuuden ehkä tehdä sen asian, teon, jota on turhaan jahkaillut pitkään. Kun elämä haastaa on merkityksellistä pitää yllä myönteinen ilmapiiri ja toisia kunnioittava asenne. Pitää lähellä rakkaus, valo, myötätunto, läsnäolo. Uskoa, luottaa ja toivoa, että elämä kantaa poikkeustilanteessakin.
