Kun huolehtii itsestään, voi luottaa selviävänsä myös elämän myrskyissä

Kirjoittaja Sara Anttila jakaa sanoja suoraan sielustaan – sellaisina kuin ne kulloinkin tulevat. Kirjoittaminen on Saralle paitsi keino ilmaista itseään ja selkiyttää ajatuksiaan myös väylä jakaa rakkauden hippusia maailmaan.

Tunturin laella kasvoi pieni puu, vaivaiskoivu tarkemmin sanottuna. Sen oksat olivat aivan pikkuruiset ja käppyräiset. Näytti siltä, että ne eivät ihan tienneet mihin suuntaan kasvaisivat, koska mutkia oli niin paljon. Joissakin kohdissa oksat jopa syöksyivät kohti maata, syleilivät punaisena hehkuvaa varvikkoa. Eikä vaivaiskoivulla ollut enää lehtiäkään, ne olivat jo ajat sitten rapisseet pois ja jäljellä oli vain sikin sokin tököttävät oksat kuin merenpohjaan kuivuneella korallilla. 

Olen kokenut välillä olevani elämässäni kuin pieni vaivaiskoivu. Pohjoistuuli on puhaltanut luokseni kylmää ilmaa kerta toisensa perään. Kun silmäni ovat olleet tuiskusta sokeana, vettä vuotavina, en ole tiennyt, missä on valo. En ole tiennyt, mihin olisi turvallista oksiani kurkottaa, saati sitten, että pohjoistuulen armoilla olisi ollut erityisesti voimia kasvaa. Lehtivihreäkin jumittui jonnekin onkaloihini. Lehteni tippuivat pois eikä happi enää kulkenut. Ilman lehtiä, kun on puun hieman vaikea hengittää –ylipäätään elää elämäänsä. 

Onneksi, pikkuhiljaa lehtivihreä on alkanut taas virrata suonissani. Se kohisee ja humisee korvissani – täyttää soluni uudella elämällä. Sen ansioista, lehtenikin ovat alkaneet kasvaa. Ne eivät ole vielä kirkkaan vihreitä ja suuria, mutta kasvun hedelmiä joka tapauksessa. Yksi lehti kerrallaan vahvistun. Imen itseeni yhä enemmän voimaa ja eikä aikaakaan, kun tiedän taas, missä valo, missä taivas. Suunta, johon oksillani kurkottaa. 

Syy siihen, että oksani ovat aikaisempaa vahvemmat ja vehreyttä täynnä, ei ole hetkellinen pikalannoite, taitava puutarhuri tai muutto etelän auringon alle, vaan kasvattamani syvät juuret. Olen vahvistanut juuriani ottamalla aikaa itselleni. Olen joogannut, meditoinut, kirjoittanut sekä tehnyt lukuisia muita valintoja, jotka tukevat hyvinvointiani pitkällä tähtäimellä. Kasvuani ovat myös tukeneet läheiset ihmiset ympärilläni, joiden ansioista olen saanut lisää voimia juurruttaa itseäni yhä syvemmälle maahan. 

Kuitenkin, tässä maailmassa näkee liian paljon suoria, samalla kaavalla jalostettuja puita, ikään kuin kasvu olisi aina kovin helppoa ja suoraviivaista. Ikään kuin kaikille olisi aina selvää, missä on valo ja mihin suuntaan oksillaan kannattaa kurottaa. Pienenä vaivaiskoivuna sitä saattaakin lähteä helposti vertailemaan itseään jykeviin tammiin ja suorissa riveissä seisoviin koivuihin. Mutta kyse ei ole siitä, kellä on mahtavin runko tai kiiltävin kaarna, ei tietenkään. Koska vain vahvojen juurien avulla voi pysyä hengissä. 

Mitä syvemmät juuret ovat, sitä luottavaisempi voi olla. Tietää pysyvänsä pystyssä, vaikka elämän myrskyt horjuttaisivatkin. Näin ollen, syvien ja sitkeiden juurten kasvattaminen on tärkeintä, mitä voi oman itsensä ja elämänsä eteen tehdä. Juurten vahvistamiseen käytetty aika ei mene ikinä hukkaan vaan maksaa itsensä takaisin viimeistään silloin, kun seuraava myräkkä osuu kohdalle ja uhkaa repiä kaiken sijoiltaan. 

Pieni vaivaiskoivukin pysyi pystyssä, koska se ei antanut periksi tuulelle – mitä enemmän pohjoistuuli sitä riepotteli sitä vimmaisemmin vaivaiskoivu puski juuriaan roudan läpi. Vaivaiskoivu luotti maahan ja juuriinsa. Siihen, että pysyisi pystyssä, vaikka mitä ympärillä tapahtuisi. Ja niin pieni vaivaiskoivu pysyikin – kaikista myrskyistä huolimatta se seisoo yhä selkä suorana tunturin laella ja nauttii edessään avautuvista kauniista näkymistä. Keväisin sen oksistossa on jopa pieniä vihreitä täpliä muistuttamassa siitä, että elämällä on kummallinen taipumus kukoistaa karuissakin olosuhteissa.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image