Vauhti tekee sokeaksi – Ihminen uupuu, jos elämässä on jatkuvasti kiire ja liian kova tahti

Kirjoittaja: Johanna Olli on väitöskirja​tutkija, joka arvostaa entistä enemmän hidasta elämää. 

Vauhtisokeus voi yllättää paitsi autoa ajaessa, myös oman elämän vauhtia säädellessä. On niin helppoa menettää käsityksensä sopivasta nopeudesta ja siksi kaahata olosuhteisiin nähden liian suurta vauhtia.

Varsinkin, kun niin kaikki muutkin siinä ympärillä tekevät.

Sitähän voi pitkäänkin kaahata suurella vauhdilla, kunnes tulee vastaan kurvi, jossa ei vain enää pystykään hallitsemaan ajoneuvoaan. Joskus ehtii käydä useamman kerran pientareen puolella, ennen kuin tulee riittävän pelottava pysähdys.

Siihen asti pystyy vielä selittämään, että tuo nyt vain johtui siitä ja siitä juuri tämänhetkisestä tilanteesta, että kyllähän minä olen ennenkin tällä vauhdilla pystynyt kaikenlaisia teitä ajamaan ja pystyn jatkossakin. 

Vasta kun joutuu metsään niin että rysähtää, joutuu pakon edessä miettimään, pitäisikö jatkuvan ylinopeudella ajamisen suhteen tehdä jotain.

Vaikealtahan se tuntuu, kun aluksi pelkkä nopeusrajoitusten mukaan ajaminen tuntuu ihan etanan vauhdilta – saati hidastaminen vielä siitä. Viimeistään siinä kohtaa tulee myös valtavia sosiaalisia paineita:

Hidastanko minä nyt muidenkin matkaa, kun tällä tavalla matelen? Näkevätkö kaikki, etten hallitse tätä hommaa? Pääsenkö ikinä minnekään, jos liikun ihan etanan vauhtia? 

Jos käy tuuri, se suuri rysähdys ei vammauta loppuiäksi. Ei tule sydänkohtausta tai aivoinfarktia, vaikka vuosi toisensa perään pakottaa kehonsa ja mielensä ylinopeuteen. Tulee vain uupumus, masennus tai ahdistus, tai jokin muu, joka pakottaa ryömintäkaistalle.

Ehkä vielä silloinkin yrittää ensin tapella vastaan, mutta jos hyvin käy, ympäriltä löytyy ihmisiä, jotka sanovat: ”Me nähdään, että et voi hyvin. Hae apua – olet sen arvoinen.” Ja sitten jäävät vielä siihen vierelle varmistamaan, että apua tulee. Ja kysyvät aina uudelleen ja uudelleen: ”Miten voit nyt? Oletko muistanut edetä tarpeeksi hitaasti?” 

Ja sitten, jossain vaiheessa voikin käydä niin, että ylinopeuden ajaminen alkaa tuntua aivan käsittämättömältä tavalta edetä.

Vaikka ehkä vieläkin joskus oma vauhti alkaa kiihtyä, niin tajuaa kuitenkin aika pian: siinä ei ole mitään järkeä. Ei mitään järkeä riskeerata omaa terveyttään ja henkeään, koska seuraava rysähdys voi olla se kohtalokas. Mutta ei ole mitään järkeä myöskään siinä, että ajaa koko ajan niin vauhdilla, ettei näe edes maisemia. 

Vauhtisokeuden vallassahan ei tajua, että olisi jotain maisemia, joita voisi katsella, koska kaikki keskittyminen menee tiellä pysymiseen. Silloin ei tule mieleen, että jos sillä pikatiellä ei olekaan katsomisen arvoisia maisemia, niin kannattaisiko vaihtaa kärrypolulle, jonka maisemat ovat huikaisevan kauniita ja jossa kukaan ei hermostu, jos hidastaa tai jopa pysähtyy niitä katsomaan.

Siellä voi astua autosta ulos, istua solisevan puron rannalle, hengittää raitista ilmaa ja olla läsnä hetkessä. Siellä voi huomata, miten paljon järkevämpää on nauttia matkanteosta koko matkan ajan eikä vasta sitten, kun on seuraavassa määränpäässä.

Siellä seuraavassa määränpäässä kun ei kuitenkaan ehdi viipyä kauan, ennen kuin on jo kaasuttamassa seuraavaan. Joten oikeastaan ei ehdi kunnolla nauttia juuri koskaan juuri mistään. 

Vai nautitko ehkä kovasta vauhdista? Niin moni ajattelee ennen sitä rysähdystä. Sen jälkeen saattaa ilmetä, että he eivät vain olleet tienneet paremmasta. Että niistä samoista asioista voi nauttia hitaammallakin vauhdilla – ja vielä monista uusistakin. Koska ehkä se ei olekaan vauhti, josta nautit, vaan intensiivisyys, päämäärätietoisuus ja kyvykkyyden tunne.

Niitä kaikkia voit saada elämääsi paljon enemmän, jos hidastat vauhtia. Ja lisäksi vielä hyvinvointia.

Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image