Itkupilli, yliherkkä ja heikkoluonteinen – Oletko sinäkin törmännyt näihin ennakkoluuloihin erityisherkkyydestä?

Törmään toistuvasti erityisherkkyyteen liittyviin väärinkäsityksiin. Sain kesällä varsin outoja kommentteja muutamaan herkkyyteen liittyvään postaukseeni sosiaalisessa mediassa. Kommentoija arvosteli yksinolon kaipuutani ja tunsi tarvetta diagnosoida minulle jonkinlaisen puutostilan. Ihmisen, joka ei itse ole herkkä, saattaa olla vaikea ymmärtää sitä, miten erityisherkkä kokee maailman. Erityisherkkyys ei ole vaiva tai häiriö.

”Herkkä on itkupilli”

Hassuja käsityksiä herkkyyteen liittyen on myös erityisherkillä itsellään. Eräs asiakkaani tuli hakemaan tukea työhön liittyviin juttuihin ja häneen tutustuessani oli ilmiselvää, että hän on sekä erityisherkkä, että introvertti. Hän itse kiisti asian ajatellen, ettei hän ole mikään itkupilli. Kesän lopulla sain riemastuneen viestin samaiselta ihanalta ihmiseltä. Hän oli lukenut herkkyyttä käsittelevän kirjan ja todennut olevansa herkkä introvertti. Kirjassa annetut selitykset ja esimerkit olivat auttaneet häntä ymmärtämään itseään ja niitä haasteita, jotka tuntuivat toistuvan hänen elämässään.

Herkkyys ei ole voimattomuutta

Herkkyys ei ole yhtä kuin emotionaalinen ailahtelevaisuus, voimattomuus, toimintakyvyttömyys, herkkänahkaisuus, tai vaativa persoonallisuus. Herkkä ihminen ei ole, ystäväni sanoja lainatakseni, ”hysteerinen prinsessa vaaleanpunaisessa huoneessa, joka ei saa nukuttua, koska patjan alla on herne.” Herkkäkin voi olla voimakastahtoinen, rohkea, ulospäin suuntautunut, sosiaalinen, aloitekykyinen ja reipas. Itse asiassa, vaatii melkoista vahvuutta elää kiivastahtisessa ja varsin kovia arvoja heijastavassa maailmassa aistit ja sydän auki. Kaikki meistä eivät siihen kykene, vaan rakentavat ympärilleen läpäisemättömän panssarin.

Herkkyys on avuksi monessa asiassa

Tavanomaista suurempi herkkyys aistia ympäristöstä ja omasta sisäisestä kokemuksesta tulevia signaaleja auttaa muun muassa viisaiden päätösten tekemisessä, vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa, ongelmien ratkaisussa, isojen kokonaisuuksien ja pienimpien yksityiskohtien näkemisessä, tunneyhteyden luomisessa ja sitä kautta luottamuksen rakentamisessa. Herkkyys auttaa tekemään tarvittavia korjausliikkeitä hyvissä ajoin ja arvioimaan tilanteita ei pelkästään logiikan ja faktojen, vaan myös hienovaraisen intuitiivisen tiedon pohjalta.

Kuka tahansa oireilee ylikuormittuneena

Jos olo on ylivirittynyt, uupunut, hermostunut, ahdistunut, ylitunteellinen, toivoton, ailahtelevainen ja kaikin puolin heikko, silloin kaivataan lepoa ja palautumista. Kyse ei ole siitä, että erityisherkkä on hankala tapaus vaan siitä, ettei ole ollut mahdollisuutta tai osaamista pitää itsestään riittävän hyvää huolta. Harva meistä pystyy tuomaan parhaat ominaisuutensa esille täysin väsähtäneenä ja stressaantuneena. Herkän ihmisen itsestä huolehtimiseen liittyy tiettyjä asioita, joita joku vähemmän herkkä ei kaipaa. Siinä ei ole mitään kummallista, että tarvitsee vaikkapa säännöllisesti hiljaisuutta ja yksinoloa. Sallittakoon kaikille meille ainutlaatuisille ihmisille se, mitä me tarvitsemme voidaksemme tuntea olomme hyväksi omissa nahoissamme. Itsestään tervein tavoin huolehtiva ihminen on iloksi myös muille.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
VIIKONLOPUN DIILI: Kaikki kirjat Hidasta elämää -puodissa -25%
Katso kirjavalikoima
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image