Sinussa ei koskaan ole mitään vikaa – säröjesi kautta löydät sydänvoimasi

 

Ikinä koskaan milloinkaan ei tarvitse muuta ollakaan. Et koskaan ole huono, sinussa ei koskaan ole mitään vikaa.

Joskus kova halu parantua, eheytyä, notkistua, henkistyä, lakata syömästä liikaa ja niin edelleen, mitä näitä meillä kaikilla nyt on, on turvan, rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta – ja tarpeet ovat tärkeitä ja okei – niiden tunnistamaan oppiminen on itselleen turvalliseksi aikuiseksi kasvamista. 

Outouden ja erilaisuuden tunteet, haavat tai säröt eivät ole mitään, mitä tarvitsee korjata ”pois tieltä”. Spiritti, henki, jumaluus, sielu tai kosmos on niin rakastava, että se on aina meidän kanssa rakastava juuri sellaisina kuin olemme. Yritys tulla henkisemmäksi tai eheytyä täydellisemmäksi ”pois jostakin” ja ”kohti jotakin” on piilotettua, tunnistamatonta arvottomuutta ja turvattomuutta. Se, että meissä on säröjä tai eheytymättömyyttä ei ole heikkous – rakkaus kumpuaa juuri siellä, missä on tila kaikkeudellemme. Sieltä nousee herkin voima, sydänvoima. Täyteys, jossa todella saa olla mitä on. 

Minulle itsensä rakastaminen on tämän syvästi huomaamista, se on suorastaan kehollinen tunne. Olen rakas ja tärkeä ja arvokas ja kultsibeibe ja ihmeellinen olento juuri näin. Kun tulee rakkautta ja turvaa olla mitä on, säröt alkavat säihkyä – ne eivät olekaan mikään estävän tuntuinen likakaivo vaan kaikkea sitä, mikä meitä lopulta auttaa voimautumaan. Kun mistään ei tarvitse päästä eroon voi olla kaikkea mitä on. 

Kenen kanssa saat kokea ehdotonta rakkautta ja turvaa? Kuka sinua muistuttaa siitä, että saat olla mitä olet ja että eheytyminen voi tapahtua siellä, missä sinun ei TARVITSE eheytyä? Siellä, missä ei tarvitse päästä mistään eroon tai kohti mitään – missä sielunsa kanssa syvä yhteys löytyy juuri sellaisena kuin on? Jossa saa tuntea olevansa totaalisen rakkauden arvoinen juuri näin eikä vasta sitten joskus kun on vähän joogisempi, tervehenkisempi, vähemmän addiktiivinen, enemmän sitä tai vähemmän tätä?

Mitä jos itselleen antautuminen turvassa ja rakkauden sylissä sellaisena kuin nyt on, on juuri se mikä transformaation mahdollistaa? Mitä jos on lupa olla eheytymättä? Eheytymisen halun ja kaipuun takana on tarve, ja mitä jos olennaisinta onkin kohdata juuri tuo tarve? Entä jos tuo kuuluisa ”eheytyminen” onkin pohjimmiltaan tarpeiden täyttymistä, vihdoin. Sitä, että alkaa omassa lempeydessään – aluksi vaikka toisen avulla – kuulla ja kohdata tarpeitaan?

Voisiko sellainen turvallinen, sinut sellaisena kuin olet näkevä ja rakastava ihminen löytyä, vaikka ammattiauttaja? (En voisi  lämpimämmin suositella esimerkiksi Ihminen tavattavissa -mentorointia. Ja munkin luo voi tulla.) 

Rakkautta säröillesi!

JÄLKIKIRJOITUS: olen saanut jutusta ihanaa palautetta, kiitos! Eräs herra lähetti meiliä ja kysyi, että miten tämä juttu olisi erilainen, jos huomioitaisiin tilanne jossa henkilö x on mokannut eikä ole kuullut henkilön y toistuvaa EI-ilmaisua. Siihen ilmineeraisin: mokasiko henkilö x koska hänessä on vikaa? Vai tapahtuiko moka, koska henkilö x on IHMINEN? Mikä on parasta, mitä mokissa voi tapahtua? Voiko pyytää anteeksi, kasvaa, antaa sydämen avautua? Tarkoittaako eheys, rakkaudellisuus ja säröjenkin kanssa synkassa oleminen, ettei koskaan mokaa? Miksi ei saisi mokata? Voisiko mokista seurata EHEYTYMISTÄ?

(Itse mokasin juuri pari päivää sitten ihan tuntuvasti. Olen kirjoittanut paljon häpeän kanssa olemisesta, joten en mene siihen nyt, mutta sanoisin, että mokastani seurasi itselleni kivun lisäksi herkkää sydän auki -olemista, halua ymmärtää itseäni ja itsestäni lisää. Lempeästi.) Itsensä rakastaminen on minulle sitä, että suostuu inhimillisyyteensä, kypsyy itselleen ymmärtäväksi aikuiseksi. Henki/jumaluus/rakkaus on inhimillisyydessämme ihan täysillä läsnä.

Kuva: Unsplash / Kari Shea


Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: