Viime aikoina olen pohtinut paljon itseni ja ystävieni kanssa positiivista elämänasennetta tai positiivista ajattelua. Sana positiivisuus on todella mielenkiintoinen sana. Positiivisuus voidaan ajatella niin monella tavalla ja se on aihe, joka joillekin on jo kirosana.
Positiivisuus mielletään myönteiseksi. Positiivinen ajattelu mielletään tavaksi kääntää asiat positiiviseksi miettimällä positiivisia asioita, asioita, jotka tuovat hymyn huulille. Positiivisuus nähdään asenteena kohdata vaikeita asioita myönteisyyden kautta.
Minusta on tärkeää olla myönteinen ja nähdä valoa asioissa, ihmisissä ja tapahtumissa. Minusta yhtä tärkeää on myös nähdä elämän ja asioiden sekä tunteiden pimeys, mustuus. Se voidaan luokitella negatiivisuudeksi, mutta minulle se ei ole sitä. Positiivinen ajattelu tai positiivisuus ei saa syrjäyttää kaikkien tunteiden kohtaamista tai kaikkien elämänvärisävyjen olemassaoloa.
Positiivisuus on minusta kaksiteräinen miekka. Sitä voi käyttää itseään ja toisiaan vasten. Kun postiivisuuden ymmärtää käsittelevän elämänasennetta tai tapaa suhtautua asioihin, kaikkiin asioihin, tunteisiin ja ihmisiin näkemällä kokonaisuus, silloin siitä tulee voimavara.
Kun ihminen kohtaa elämässään vaikeita asioita ei niiden kanssa jatketa positiivisuudella ja välttelemällä negatiivisuutta, vaikeita tunteita, kuten saatetaan positiivisuuden harhassa mieltää. Kun tyttäreni kuoli, haastoi menetys minut pohtimaan tunteita. Koin surua, ikävää, pelkoa, häpeää, syyllisyyttä ja vihaa. Nämä tunteet olen itsekin mieltänyt negatiivisiksi, kielteiseksi ja jotenkin vääriksi tunteiksi.
Tunteet ovat yhtä arvokkaita
Ymmärsin kuitenkin pian, että tunteet ovat kaikki samanarvoisia. Ilo, rakkaus ja viha sekä pelko ovat yhtä arvokkaita. Silti me helposti miellämme ne eriarvoisiksi. Saatamme ajatella, että positiivisuuteen ei kuulu viha, pelko tai syyllisyys. Se miten käyttäytyy ilossa tai vihassa näyttäytyy eri tavoin. Ilo voi pahimmillaan kääntyä maaniseksi toiminnaksi tai viha voi pahimmillaan kääntyä toista satuttavaksi toiminnaksi. Ääripäät ovat aina vaarallisia.
Kaikki tunteet ovat vahvoja. Kaikki tunteet ovat normaaleja. Jokainen tunne voi viedä meidät mustuuteen, joka on äärimmäistä negatiivisuutta tai äärimmäistä positiivisuutta. Jos ei näe ja koe kaikkia tunteita, ei voi olla vain positiivinen. Jos taas viha ja pelko valtaavat meidät kokonaan saatamme olla katkeria ja arvostelevia. Silloin negatiivisuus on saanut meistä yliotteen ja valolle ei ole tilaa meissä.
Puhutaan myös siitä miten olisi tärkeää välttää negatiivisia ihmisiä. Jos kieltää ympäriltään ihmiset, jotka ovat negatiivisia, on tärkeää kysyä itseltään monia eri kysymyksiä.
Tunnistanko tunteen, jota toinen ihminen todella tuntee, kun hän käyttäytyy kuten käyttäytyy?
Onko ihminen todellakin negatiivinen/ energiasyöppö/narsistinen, kuten väitän?
Heijastanko minä ihmiseen, jotakin itsessäni olevaa piilotettua tunnetta tai uskomusta?
Onko ihmisen rajaaminen elämästäni lähtöisin rakkaudesta vai pelosta?
Tarvitsisiko tämä ihminen apua, rakkautta, ihmiskontakteja, jotta hän voisi paremmin kuin sen, että minä hylkään hänet, koska hän on negatiivinen?
Tarvitsenko minä tässä tilanteessa apua enemmän toisentyyppisiltä ihmisiltä ja on minun tärkeää rajata kenen kanssa vietän kallisarvoista aikaani?
Silloin, kun tunteet vievät meitä, emme välttämättä ole kovin tietoisia kaikesta meihin vaikuttavasta. Kovin vahvan tunteen vallassa ei kannata tehdä myöskään kovin suuria tulkintoja muista ihmisistä tai lähteä rajaamaan ystäviään tiukalla kädellä. Kun tunne on päällä, on tärkeää tutustua siihen. Hyvin harva ihminen on täysin negatiivinen tai täysin positiivinen, ehkei kukaan.
Positiivinen ajattelu/asenne on minun mielestäni parhaimmillaan antautumista elämän kaikkeudelle, sille pimeydellekin, mitä tulee eteen kaikille oli elämänasenne mikä. Negatiivisuus tai toksinen positiivisuus saa ihmisen välttelemään esimerkiksi ihmisiä, joilla on vaikeaa tai pitämään yllä kulissia, joka näyttää positiiviselta, mutta pinnan alla on paljon pahoinvointia. Kuvasin eräälle ystävälleni tilanteen olevan silloin, kuin yrittäisi kiillottaa ruostunutta metallipintaa.
Positiivisuudella voimme näyttää valolla siihen mikä on tummempaa. Tärkeintä on kuitenkin nähdä ja tuntea jokainen tunne, eikä luokitella elämäntilanteita, ajatuksia ja tunteita arvoasteikolla.
Elämä on kaikki. Se on valo ja varjo. Se on negatiivisuus ja positiivisuus. Ilman toista ei ole toista.
