Lapset ovat niin hyviä oppimaan, koska heiltä puuttuu aikuisen asenne – Näin aikuinenkin voi oppia oppimaan yhtä tehokkaasti

 

Kirjoittaja Mikko Reijonen auttaa työkseen ihmisiä kehittymään ja pyrkii ratkaisemaan oppimistarpeita erilaisten kokeilujen avulla. Hän uskoo, että jokainen päivä ja niissä sijaitsevat vuorovaikutustilanteet tarjoavat meille mahdollisuuden oppia jatkuvasti jotain uutta. Jos vain maltamme pysähtyä ja kuunnella toinen toistamme.

 

Olen lähes koko elämäni ajatellut olevani keskinkertainen mies. Koulussa olin vajaan kasin oppilas, muiltakin taidoiltani lähinnä tyydyttävää tai hyvää keskitasoa. Sen vuoksi en ole koskaan osannut kunnolla pohtia, mikä voisi olla juuri minun täysi potentiaalini.

Kaikki kuitenkin muuttui noin vuosi sitten, kun eräs tapaamani ihminen auttoi minua näkemään pienen siivun siitä, mihin todella kykenin. Tajusin, että omat uskomukseni eivät olleet linjassa sen kanssa, mikä todellinen potentiaalini oli. Tästä käynnistyi hyvin mielenkiintoinen itsetutkiskelun matka, jonka toivon olevan loppuelämän mittainen. Mikä siis on ”täyden potentiaalin saavuttamisen salaisuus”?

Mielestäni vastaus tähän kysymykseen (kuten itseasiassa moneen muuhunkin) löytyy lapsen toiminnasta. On siis aiheellista kysyä, mitä jälkikasvumme tekee eri tavalla, kun he oppivat niin nopeasti uusia taitoja? Osa tästä kyvystä toki pohjautuu aivojen kehityskaareen. Jos kuitenkin sivuutetaan iän vaikutukset suhteessa aivojen oppimiskykyyn, voimme löytää jotain todella mullistavaa. Jotain, joka voi tarjota vaikkapa keski-ikään eläneelle aikuiselle täysin uudenlaisen keinon oppia huomattavasti nopeammin ja paljon enemmän.

Ratkaiseva tekijä tässä asiassa on omista uskomuksista luopuminen, olipa sitten kyseessä mikä taito tahansa. Voimme tarkastella uskomusten näkökulmasta kommunikointitaitoja, esiintymistaitoa, soittotaitoa, kykyä oppia kouluaineita, se miten käytämme aivojamme – oikeastaan mitä tahansa. Jokaisessa näissä taidossa on hyvin todennäköistä, että aikuinen on ehtinyt nykyhetkeen mennessä muodostamaan niistä tietynlaisen kuvan – uskomuksen siitä, mitä on ja tulee olemaan.

Mikä erottaa aikuiset tässä asiassa lapsista? Se, että lapsille näitä uskomuksia ei ole (vielä) muodostunut, tai niitä on vasta muutama. Sanotaan, että lapset suhtautuvat asioihin luonnostaan ennakkoluulottomasti, arvuuttamatta. Aikuisiän uskomukset ovat rakentuneet meille eletyn elämämme kautta; vanhempien kasvatuksen, koulukokemusten sekä ystävyys- ja parisuhteiden kokemusten summana.  

Tällaisia rajoittavia uskomuksia voisi olla esimerkiksi seuraavat väittämät: ”minä en osaa piirtää. Minulla ei ole matikkapäätä, en vaan tajua numeroita. Minä olen keskinkertainen laulaja, ei minusta koskaan tule tämän parempaa”. Entä, jos sanoisin tuon kaiken olevan harhaa? Tietenkin eri yksilöiden välillä on eroja siinä, miten kukin oppii, mutta jokainen meistä voi oppia ja kehittyä nykyhetkestä eteenpäin. Enkä puhu mistään pienestä parannuksesta, vaan muutoksesta, joka voi yllättää jopa itsensä.

Konkreettinen taikakeino on lähestyä opittavaa asiaa kuin lapsi – omaamatta valmiiksi mielipidettä siitä, mihin kykenee, mihin ei tai mihin tulee joskus kykenemään. Kun opittavaa asiaa tarkastelee ennakkoluulottomasti ja omaa oppimiskykyä arvuuttamatta, voi omissa taidoissa hyvinkin saavuttaa aivan uusia tasoja. Koko salaisuus on itsessään melko yksinkertainen, mutta käytännössä omista uskomuksista luopuminen onkin se tämän asian vaikea puoli.

Jos kuitenkin onnistut lähestymään asioita lapsen tavoin, saatat löytää itsesi ihmettelemästä omaa toimintaasi esimerkiksi näin: ”Piirsinkö minä todella tuon kuvan? Miten tuo matikankurssi menikin noin helposti ja sain siitä lähes täyden arvosanan? Laulanko todella tässä hetkessä itse?” Niin ja se kliseeksi muodostunut lause ”harjoitus tekee mestarin” on tämän taikakeinon toinen puoli. Mutta jos ajattelet tässäkin asiassa lasta, niin sitähän se lapsikin tekee. Hän yrittää ja kokeilee niin kauan, kunnes onnistuu. Mistä minä tiedän tämän kaiken? Koska olen kokenut sen henkilökohtaisesti. Useamman kerran. Miksi siis sinä et tekisi samoin?

Edellä mainittujen taikakeinojen lisäksi kannattaa pyrkiä jättämään toisten ihmisten mielipiteet omaan arvoonsa. Etenkin jos kyseessä on joku asia, jonka haluat todella oppia. Sellaisiakin ihmisiä nimittäin löytyy, jotka eivät oman epävarmuutensa vuoksi osaa tukea sinun pyrkimyksiäsi tavalla, jonka ansaitsisit.

Ulkoinen palaute onkin sitten oma artikkelinsa, eli siitä lisää toisella kertaa. Mutta mitä uskomusta sinä voisit lähteä haastamaan jo tänään pienen kokeilun muodossa? Etsi rohkeasti sinulle paras tapa oppia. Kokeile, vaihda näkökulmaa, nauti siitä mitä teet ja saattaa hyvinkin koittaa se päivä, jolloin havainnoit omaa toimintaasi suuren ihmetyksen vallassa.

Hetkinen, kirjoitinko minä tosiaan tämän artikkelin ihan itse…?