Tyly kohtelu voi saada lapsen uskomaan, että hän on vääränlainen – Muista, että ei ole sinun vikasi, jos joku satuttaa sinua

On surullista, mutta hyvin yleistä, että ihminen jota kohdellaan satuttaen, hylkäävästi, torjuen tai mitätöiden, kokee satuttavan kohtelun johtuvan hänestä itsestään.

Tämä on omakohtaisesti minulle myös kovin tuttua. Jos minulle oltiin ilkeitä, se kertoi mielessäni vain minun typeryydestäni, huonoudestani ja riittämättömyydestäni. Järjellä on usein helppo ymmärtää, että jokaisen tapa kohdella muita kertoo enemmänkin heistä itsestään kuin muista. Kokemus omasta viallisuudesta kuitenkin aktivoi haavoitettuja osia itsestämme, ja haavojen ollessa aktiivisena se mitä koemme tuntuu täydeltä todelta – järkeilyistä huolimatta.

Lapsena olemme vanhempiemme ja ympäristön suhteen herkässä asemassa. Se miten meitä kohdellaan saa meidät tekemään tulkintoja itsestämme, rakastettavuudestamme ja arvostamme. Parhaimmillaan vanhemmat ovat kuin suoja ja turva lapsen sekä maailman välissä, surullisimmillaan vanhemmat itse kohtelevat satuttavilla tavoilla. Yhdenkin turvallisen aikuisen suoja voi auttaa ihan valtavasti siinä, ettei lapsi sisäistä satuttavan kohtelun olevan omaa vikaa, omaa syytä. Tätä haavaa voi myös myöhemmin käsitellä terapiassa tai muussa turvallisessa vuorovaikutuksessa.

Usein se miten meitä on kohdeltu, sisäistyy tavaksi, jolla paikoin itse kohtelemme itseämme tai päinvastoin, suojaudumme satuttamalla muita ennenkuin meitä satutetaan. Saat suojata itseäsi, saat kieltäytyä satuttavasta kohtelusta. Usein tänä päivänä sattuvat ihmissuhteiden kipeät tilanteet aktivoivatkin meissä olevan haavoitetun lapsen, jolle kokemus omasta vääränlaisuudesta oli totuus. Tämä haavoittunut lapsi ei eheydy järkeilemällä, vaan se tarvitsee sitä, että olet sille nyt myötätuntoinen, rakastava ja turvallinen aikuinen.

Toisen ihmisen kohtelu voi johtua moninaisista syistä, ehkä heidän omista haavoistaan ja suojautumisestaan käsin. Tai ehkä heidän tapansa katsoa maailmaa on toisenlainen. Se, miten muut sinua kohtelevat, ei kuitenkaan koskaan kerro siitä, ettet sinä olisi rakastavan kohtelun arvoinen tai rakastettava. Ja vaikka tietäisit toisen toimivan haavoistaan käsin, saat silti vetää rajasi.

 


Tutustu Eevin itsetuntemusohjaukseen Tampereella tai skypessä täältä

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: