Elämään kuuluu ylittää omia mukavuusrajoja. Kilttinä tyttönä olen suhtautunut haasteisiin niin, että niitä pitää vältellä. Kannattaa varoa huonoa säätä, huonoja aikoja matkustaa, liukkaita kelejä. Kaikkihan voi olla vaarallista. On toki ihan oikein olla huolellinen ja “mindful” välttääkseen onnettomuudet.
Kuitenkin asioihin suhtautuminen siitä näkökulmasta, että parhaiten elämässä menestyy, kun onnistuu välttämään haasteet, on aiheuttanut minulle sisäistä ristiriitaa. Olen halunnut toteuttaa paljon asioita ja joutunut jatkuvasti haasteisiin. Viime vuosina voimistunut uusi tapani suhtautua pelkoa herättäviin haasteisiin on puhista sisäistä voimaa voittaakseni esteet ja haasteet. Erona on, että kun aiemmin ylitin itseäni, pelkäsin koko ajan, mutta uudesta sisäisestä voiman tunteesta käsin voin suhtautua haasteisiin jopa innokkaasti ja vähintäänkin elämänjanoisesti.
Taustalla on se, että minulla on ollut jo vuosikymmenen ajan suuri halu päästä tasapainoon. Viime vuodet olen meditoinut harjoitellakseni olemaan pelkojeni kanssa. Moni varmasti pitää minua rauhallisena. Se on tunne, jota olen kovasti tavoitellut, kun sisälläni on kuohunut. Usein on niin, että vaikutelma, jonka luomme muille ihmisille itsestämme peittää varjoonsa jotakin vastakkaista, alitajuisesti torjuttua osaa itseämme.
Esimerkiksi ystäväni on kova auttamaan ja tukemaan muita, mutta ei osaa oikein pitää huolta itsestään. Miesystäväni kirjoittaa ja puhuu harkitun asiallisesti, mutta hänessä on paljon taiteellisuutta ja luovuutta, jonka ilmaisemiseen hän ole vielä löytänyt tapaa. Mitä paremmin ihmisen tuntee, sitä paremmin alkaa huomata, mille asialle itsessään hän on sokea. Kaikki tällaiset tiedostamattomat asiat saattavat aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa.
Ihmisillä sanotaan maailmanlaajuisesti olevan muutamia yhteisiä pahimpia pelkoja, kuten vakava sairastuminen ja kuolema. Itse ajattelen, että eniten pelkäämme pelätä. Pelkäämme pelkoa, jota nämä tilanteet aiheuttavat. Sen vuoksi pelon tunteen käsitteleminen siten, että sen oppii hyväksymään ja sen kanssa pystyy oleman sinut, voi vähentää omia pelkoja, olivatpa ne mitä tahansa.
Jokainen haluaa olla vahva, terve ja tasapainoinen. Olisi hyvä nähdä, että tämänkin tarpeen taustalla on pelko ja pystyä päästämään siitä irti, jotta voi asettua olemaan kaiken itsestä nousevan kanssa. Pelkoaan, tuskaansa, häpeäänsä, epävarmuuttaan ja levottomuuttaan ei usein tule hyväksyneeksi. Epävarmuutta ja heikkoutta osoittavia tunteita ei pidetä hyvinä ja niitä koitetaan torjua. Totta kai, koska kulttuurimme myös tukee tätä, esimerkiksi työpaikalla itsevarma etenee keskimäärin parhaiten.
Epävarmuutta tuottavista tunteista pääsee nopeammin irti, kun itselleen antaa luvan tuntea. Itselleen voi sanoa, että ”Olenpa levoton” ja olla tunteessa, kunnes se helpottaa.
Rohkaisen sinua ottamaan kanssani pelon ja huolen tunteet voittajina vastaan, koska jokainen meistä on omaa pelkoaan vahvempi.
Mitä jos vain antaisi itsensä olla levoton ja hyväksyisi sen hymyillen? Ei tarvitse aina yrittää tasapainottua ja rauhoittua. Itse olen hermostoltani helposti kiihtyvä ja luontaisesti reagoin herkästi tulemalla levottomaksi.
Epätoivon äärelle on kaikkein hankalinta asettua. Siinä on jotain huikean eläimellistä, hengissä säilymisviettiin liittyvää. Paniikkihäiriöissä tunne voi tulla tutuksi. Epätoivoa ei tarvitse hyväksyä kerralla, vaan sitä voi ottaa vastaan vähän kerrallaan huomaten, että epätoivonkaan tunteeseen ei kuole. Siitäkin selviää. Entistä vahvempana.
Näissä tunteissa ei ole mitään vikaa. Voi olla ”ihanaa” välillä pelätä, koska sitten taas tietää, miltä pelottomuus ja voimaantuminen tuntuu.
Hiihtolenkillä havahduin siihen, että nuori nainen kiljuu mäkeä laskiessaan. Hän piti huutoa huomattavan pitkään, koska mäki oli pitkä. Edelläni olevat pojat hieman naureskelivat koulukaverilleen ja näyttivät katsovan reaktiotani. Nuori nainen purki jännityksen tunnettaan kiljuessaan melkein koko laskunsa ajan. Kiljuminen ei ollut paniikinomaista, vaan enemmän kimeää huutamista, minkä vuoksi se herätti hilpeyttä. Ajattelin, että aikuiselle ei tulisi mieleen jännittävässä tilanteessa huutaa tunnetta ulos, koska se on jotenkin häpeällistä.
Pelottomuus voikin löytyä siitä, että antaa itsensä kohdata ja pelätä ihan täysillä pahimpiakin pelkojaan. Kun negatiivisen sävyn saaneisiin tunteisiinsa suhtautuu vähän rennommin, “so what” -fiiliksellä ja vastaanottaen, voi vapautua iloa ja leikkimielisyyttä. Tällöin voi huomata pärjäävänsä itsensä kanssa. Ja sitähän me kaikki haluamme.
Kun omien tunteiden tukahduttamiseksi ei tarvitse pinnistää, tilalle tulee helppoutta ja elämäniloa. Ei tämä elämä ollutkaan ihan niin vakavaa ja vaikeaa, koska me olemme huoliemme taustalla leikkimielisiä ja rakastavaisia olentoja. <3
