Intensiivisen syksyn jälkeen ihanteellisinta, tarpeellisinta ja usein vaikeinta on laskeutua olemisen tilaan.
Jotakuta voi pelottaa tyhjyys. Se tunne, että ehkä kaiken tekemisen jälkeen ei tule enää mitään.
Samalla yhtä pelottavaa voi olla se, että tyhjyys ei olekaan aidosti tyhjää, rauhallista ja levollista. Tyhjästä tuleekin tila kaikelle sille, mitä ei jatkuvan touhuamisen pyörteissä ehtinyt käsitellä. Ärsykkeet jatkavat pyörimistään pään sisällä ja herättävät tunteita, joita yritämme turruttaa uusilla ärsykkeillä. Onpa edes jotain, mitä kontrolloida.
Olemisen tilaan laskeutuminen sisältää usein rippeitä vanhasta: se on sekoitus pitkään jatkunutta eteenpäinmenemisen voimaa, irtipäästämisen haikeutta ja levon tarvetta. Vaikka keho olisi jo fyysisesti lakannut tekemästä, sisällä kuohuu vielä. Höyryjunakaan ei pysähdy heti, kun pesään lakataan heittämästä hiiltä, vaan se vyöryy yhä eteenpäin valtavalla voimalla. Usein erehdymme luulemaan vyöryvää energiaa innostukseksi jatkaa kohti uutta. Tai sitten kuvittelet, että on jo pakko tehdä jotain muuta – koska muuten et osaa olla.
Et osaakaan, ellet opettele. Mutta jokin osa sinusta osaa sen jo, paremmin kuin mitään muuta. Ihminen on human being, ei human doing. Sielun luonnollisin tila on rauha. Levollisuuden olemme nykyään onnistuneet peittämään kaikella mahdollisella, millä tahansa. Milloin elämässäsi oli viimeksi pelkkää olemista? Edes viisi minuuttia, saati kokonainen päivä?
Arkirytmissä hidastaminen voi tarkoittaa illan viimeistä tuntia ilman tietokonetta ja puhelinta. Jos olet touhunnut aktiivisesti viikkoja tai kuukausia, yksi kokonainen taukopäiväkään ei ole vielä mitään. Se ei ole vielä edes laskeutumisen aloittamista vaan yhä vanhoilla höyryillä puksuttamista – koska ainahan pitää tehdä ne kertyneet kotihommat pois, ennen kuin voi levätä.
Lopulta tulee se hetki, jolloin on vain antauduttava. Älä yritä enää päästä mihinkään tai tavoitella mitään. Anna kehosi pysähtyä, hiilien palaa pesässä. Höyry loppuu kyllä, vaikka tämä vaihe turhauttaakin. Mieli ja keho ovat ylikierroksilla, mutta samaan aikaan tiedät, että eteenpäinkään ei voi jatkaa.
Levottomuus ei ole vaarallista. Omat ajatukset ja tunteet eivät kaada maailmaa – jos niitä vielä yrität vältellä, törmäät joka tapauksessa pian paljon vaarallisemmin seinään, joka sinut pysäyttää. Pikku hiljaa tahti hiljenee, usko pois.
Laskeutumisen vaiheeseen saattaa kuulua päämäärätön haahuilu. Kun tuntuu siltä, että päässä ei liiku enää yhtään järkevää ajatusta, irrottaudu kaikesta tekemisestä (myös kivat ja rentouttavat puuhat voivat joskus olla suorituksia). Kuljeskele huoneesta toiseen ja istahda välillä alas. Tuijottele ikkunasta tajuamatta näkemääsi. Lähde hakemaan lasi vettä ja unohda matkalla, mitä olit tekemässä. Sisäinen suorittajasi ehkä turhautuu, mutta anna turhautua – haahuilu on puuroiselle mielelle parasta lääkettä. (Uskon, että haahuilu saattaa hyvinkin olla uusi mindfulness.)
Palaa yhteyteen kehosi kanssa. Se kertoo nyt tarpeistasi enemmän kuin mieli, joka on takertunut tekemiseen. Luota siihen, että olet saanut valmiiksi sen mitä tarvitsee. Muu saa olla kesken. Sinun ei tarvitse olla pidemmällä tai parempi kuin olet.
***
Asetu itseesi yksinkertaisella meditaatiolla:
Tunnustele, missä kaikkialla energiasi on. Mitä kaikkea olet viime aikoina tehnyt ja touhunnut? Missä olet liikkunut? Mikä vie vielä huomiotasi? Kerää energiasi eri paikoista ja tilanteista ja tuo se tähän hetkeen, omaan kehoosi.
Pidä ryhti rennon suorana, mutta jokaisella hengityksellä anna painosi laskeutua kohti maata. Tule tukevammin tähän hetkeen ja anna itsesi asettua lattiaa vasten.
Mieltä tyhjentävä kirjoitusharjoitus:
Kirjoita 10 minuuttia tajunnanvirtaa ja anna sen tulla ulos, mikä nyt on päällimmäisenä mielessä. Anna ylimääräisen hälinän tulla paperille.
Mieltäni täyttää tällä hetkellä…
Ajatukset, jotka haluan purkaa paperille…
