Aina ei tarvitse olla reipas, eikä kannatakaan – 4 hyvää syytä pysytellä rauhallisena

Levitän pyykkejä narulle kauhealla kiireellä ja tohinalla. Teen askaretta niin kuin aina ennenkin. Minulla on tapana olla nopea. Kävelen nopeasti. Puhun nopeasti. Syön nopeasti. Päätän asioista nopeasti. Etenen nopeasti. Pyykkejä levittäessäni pysähdyn yhtäkkiä. Hengitän syvään ja kysyn itseltäni, mihin minulla on nyt kiire?

Tuossa hetkessä ei oikeasti ole kiire yhtään minnekään, mutta silti teen touhujani sillä asenteella kuin olisin juuri myöhästymässä jostain. Ärsyynnyn. Päätän tehdä muutoksen. Loput pyykit asettelen rauhallisesti ja kauniisti ja syvään hengitellen. Kun saan pyykkivuoren valloitettua harjoittelen myös rauhallisempaa kävelyä seuraavan tehtävän äärelle.

Maailma ympärillämme vaatii nopeutta. Jos et vastaa sähköpostiin tunnin sisään, saatat saada jo kiukkuisen muistutuksen tai soiton perään. Kaiken piti olla valmiina jo eilen, mutta ihan viimeistään tänään. Meiltä vaaditaan reippautta ja nopeutta ihan pienestä saakka. Muistan, kun nykyään tokaluokkalainen lapseni aloitti ensimmäisen joululomansa eskarilaisena ja käsi poskella ensimmäisenä loma-aamuna hän huokaisi “Äiti, ihanaa, kun on loma, eikä mun tarvitse olla reipas.”

Stanfordin yliopiston onnellisuustutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Emma Seppälä on identifioinut tutkimustensa pohjalta kuusi onnistumisen, onnellisuuden ja menestyksen perusstrategiaa ja niistä yksi on “Pidä yllä energiaasi pysyttelemällä rauhallisena.” Yleensä liitämme tehokkuuden ja reippauden sekä nopeuden menestymiseen ja onnistumiseen, mutta tiede todistaakin päinvastaista!

Tutkimusten mukaan rauhallisena pysytteleminen auttaa

  1. säästämään energiaamme sellaisiin tehtäviin, joissa sitä oikeasti tarvitsemme.
  2. hillitsemään tunteitamme ja näkemään kokonaiskuvan selkeämmin.
  3. pysymään vahvuutemme ja voimamme keskipisteessä.
  4. olemaan läsnä olipa kyse työtehtävistä, pyykin levittämisestä tai lapsesi seurassa olemisesta.

Minulle rauhallisena pysytteleminen vaatii harjoittelua. Todellakin! Kiireen tunne lisää stressiä, jonka määrää haluan arjessani minimoida. Rauhallisuuden opettelemiseen minua motivoi myös ajatus siitä, etten uuvuta itseäni täysillä tekemällä kaikkea sata lasissa vaan säästän voimiani tärkeämpiin juttuihin. Pyykkien levittäminen ei vaadi kaikkea panostani. Haluan säästää energiaani enkä halua uupua. Kaikkea ei tarvitse tehdä täysillä eikä täydellisesti.

Rauhallisena pysymistä kannattaa harjoitella erityisesti tilanteissa, joissa yleensä kiiruhtaisit. Hengitä syvään ja muistuta itseäsi rauhallisuuden hyödyistä. Tuo päivän touhujen keskelle hetkiä, joilloin keskityt tekemään asioita rauhallisesti ja läsnäolevasti. Kokeile meditaatioharjoituksia aamuin illoin. Annan luonnon rauhoittaa sinua päivittäin. Ja usko, että riität kyllä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image