“Terveelliset addiktiot eivät tuo onnellisuutta” – TEDx puheeni voit katsoa täältä!

Sain elokuussa suuren kunnian päästä puhumaan TEDx Otaniemeen minulle hyvin henkilökohtaisesta aiheesta, syömishäiriöstä toipumisesta. Puheen pitäminen koskettti, enemmän kuin osasin etukäteen ajatella. Olen kiitollinen, että uskalsin antaa sen näkyä.

Olen kokenut valtavaa häpeää kamppailustani, mutta tiedän että en ole ainoa jolle nämä teemat ovat vähän liiankin tuttuja. Toipumiseni tiellä ehdottomasti tärkeintä on ollut yhteys ihmisiin. Saada kokea tulevani hyväksytyksi, keskeneräisenä ja haavoineni.

Toivon, että näistä asioista puhuttaisiin enemmän, ymmärryksellä. Niin moni on omien kipupisteidensä kanssa yksin.

”Mulla kaikki lähti siitä pienestä viattomasta ajatuksesta, että pitäis pudottaa pari kiloa.

Se pari kiloa aloitti kuitenkin reilun kymmenen vuoden mittaisen kamppailun, joka oli viedä mun terveyden ja mielenterveyden.

Sitä onnea, mitä mä laihduttamisesta hain, ei ollut olemassakaan. Päinvastoin, se vaan lisäsi mun elämään ahdistusta ja ulkopuolisuudentunnetta. 

Ja siks mä haluan puhua niin kutsutuista terveellisisitä addiktioista. 

Terveellinen addiktio on sitä, että jostain asiasta, jonka alkuperäinen tarkotus on ollut lisätä hyvinvointia, onkin tullut vankila. Lähes pakkomielle. Syömishäiriö oli avunhuuto, joka koitti huutaa, että mua sattuu. Mä en vaan ollut vielä itse valmis kuulemaan sitä.

Pahinta mitä terveysaddikti tietää, on se oman kontrollikuplan mureneminen. Se just on elämältä kutsu aitoon eheyteen.

Mulle se oli lopulta parasta, mitä mulle on käynyt”.

Eevin uusi kirja Ole itsellesi armollinen löytyy nyt kaupoista. Kirjan voit tilata esimerkiksi täältä!

Katso koko puhe alla olevalta videolta!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image