Miksi menestyvää naista hävettää?

Menestys aiheuttaa monille naisille häpeää. Häpeää siitä, että olen vääränlainen ja röyhkeä – että julkean astua esiin ja olla näkyvä, vaikka pitäisi olla näkymätön. Että kehtaan ottaa paikkani, vaikka pitäisi pysyä sivussa. Että häpeämättömästi tuon esiin osaamistani, vaikka pitäisi olla hiljaa.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa tutkittaville esitettiin kaksi tekstiä, joissa kuvattiin johtajan toimintaa. Tekstit olivat muuten aivan samat, mutta toisessa personapronominina oli he ja toisessa she. Tutkittavia pyydettiin antamaan arvionsa tekstin henkilöistä. He-tekstin henkilö arvioitiin määrätietoiseksi, jämäkäksi, kunnianhimoiseksi ja päteväksi. She-tekstin henkilöä puolestaan kuvattiin akaksi tai ämmäksi.

Naisen pitäisi siis pärjätä, mutta ei liikaa. Pitäisi menestyä, mutta ei olla määrätietoinen eikä liian pätevä. Ottaa paikkansa yhteiskunnassa ja työelämässä, mutta ei liian näkyvästi. Tuoda osaamisensa esiin, mutta ymmärtää vetäytyä oikealla hetkellä. Ja jos nainen ei tätä ymmärrä, saa hän tuntea sen vähättelynä, kateutena, piikittelynä, epäuskona, alaspainamisena. Naiset, joiden kanssa olen keskustellut, kertovat tunnistaneensa tämän erityisesti siinä vaiheessa, kun ovat ryhtymässä johonkin itselleen uuteen.

Tämä estää tehokkaasti naisia toteuttamasta itseään, astumasta eturiviin. Häpeä estää naisia ottamasta kantaa, tuomasta esiin näkemyksiään ja saamasta aikaan muutosta. Se estää naisia kukoistamasta ja osallistumasta yhteiskuntaan ja bisneselämään täysillä. Häpeään sidottu ei edes yritä, ettei vain riko kirjoittamattomia sääntöjä. Hän ei mainosta osaamistaan, koska pelkää näkyväksi tulemista. Ja luovuttaa ennen kuin on edes aloittanut, jottei olisi liian julkea.

Jokainen nainen, joka murtaa tämän häpeän verhon toimii esimerkkinä muille. Tämän häpeän kuilun ylittäminen vaatii itsekunnioitusta ja -arvostusta, rohkeutta, sitkeyttä sekä uskoa omiin ideoihin ja ajatuksiin. Parhaimmillaan hyvä tukiverkosto kannustaa ja auttaa uskomaan omiin kykyihinsä. Ja jokainen joka tukee tällaista naista, on itsekin osallinen tästä menestyksestä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image