Merkitykselliset ihmissuhteet ovat yksi elämämme tärkeimmistä onnellisuuden lähteistä. Tähän on helppo nyökytellä ajateltaessa parisuhdetta, sukulaisuutta ja ystävyyttä. Yhtä tärkeitä ovat kuitenkin lämpimät ja keskinäiseen arvostukseen pohjautuvat ihmissuhteet työkuvioissammekin.
Onnellisuuteen ja elämämme merkitykselliseksi kokemiseen tarvitsemme myös hyödyksi olemisen tunnetta. Sitä, että pystymme tekemään hyvää toisille. Mutta hyvinvoiva ihminen antautuu myös omalle autetuksi tulemisen tarpeelleen.
Meillä on vahva tarve sekä omilla jaloillamme seisomiseen että lämpimään yhteyteen muiden kanssa. MINÄN ja MEIDÄN suhde on jatkuvaa aaltoliikettä.
Miten sitten selvitä aallokossa vastaan panematta ja luottaen? Juuttumatta kummankaan tarpeemme rantahiekkaan jäkittämään?
Suhde itseen on pohja muille ihmissuhteille
Itseen tutustuminen vaatii tahtoa, aikaa, pysähtymisiä ja rehellisyyttä eikä siinä tule valmiiksi koskaan. Mutta vaivannäkö kannattaa. Mitä paremmin olemme sinut itsemme kanssa, sitä terveemmällä pohjalla on suhteemme muihin. Meidän ei tarvitse yli- eikä alimitoittaa itseämme, mitkä kumpikin hankaloittavat sekä omaa elämäämme että muiden kanssa yhdessä olemista ja tekemistä.
Yli- ja alimitoitus ilmenevät ulospäin hyvinkin eri tavoin, mutta molemmat ovat loppujen lopuksi lähtöisin syvällä meissä asuvasta hyväksytyksi tulemisen tarpeesta. Molemmissa on myös kyse egomme rakentamista puolustusmekanismeista, joilla se yrittää estää meitä ottamasta vastuuta todelliseen minäämme tutustumisesta.
Itsen ylimitoitus ilmenee usein ylimielisyytenä, itsekeskeisyytenä, oikeassa olemisen tarpeena, puolustautumisena, syyttämisenä, toisten hyväksikäyttönä ja latistamisena sekä moninaisena todisteluna siitä, että on kehuttu ja pidetty.
Itsen alimitoitus voi näkyä itsen vähättelynä, ylikorostettuna miellyttämisen tarpeena ja kiltteytenä, marttyyriutena, uhriutumisena ja hyväksikäytölle alistumisena. Miellyttämisen tarve voi olla niin vahvaa ja vakavaa, että menettää otteen itsestään ja päätyy muiden tahdon mukaiseksi sätkynukeksi. Että sensuroi itsensä.
Itseään vähättelevä saattaa myös piiloutua valitsemattomuuden taakse – vetäytyä vastuusta. Hän antautuu uhriksi silloinkin, kun voisi ja ehdottomasti pitäisi vaikuttaa omaan elämäänsä.
Sekä ylimielisyys että itsensä vähättely voivat värähdellä myös ihmistä ympäröivänä negatiivisena energiana. Värähtelyssä on muiden vaikea suojella itseään tartunnalta, kutistumiselta ja ehtymiseltä. Negatiivisuuden tartuntavaara on vähintäänkin kymmenkertainen suhteessa myönteisyyden tartuntavaaraan.
Kannattaa siis miettiä, kenen kanssa on ja toimii.
Elämään, jota rakastaa
Näemme valtavasti vaivaa rakentaaksemme egomme vaateiden mukaisen persoonan. Persoonan, joka tuo meille epätoivoisesti kaipaamaamme hyväksyntää ja tunnustusta tai antaa meille syyn olla panematta itseämme likoon elääksemme elämää, jota rakastaisimme.
Jos ja kun näemme saman vaivan tutustuaksemme todelliseen itseemme, olemme immuuneja egon vaatimuksille. Tiedämme olevamme hyviä ja tärkeitä, ilman että sitä täytyy osoittaa suorittamalla. Meidän ei tarvitse tehdä vaikutusta eikä miellyttää. Meillä ei ole pakottavaa oikeassa olemisen tarvetta eikä tarvetta olla arvostettu, kunnioitettu tai merkittävä. Meillä ei ole tarvetta hyökätä.
Ego menettää mahtinsa. Emme enää tarvitse sitä, sillä meillä ei ole mitään puolustettavaa.
Kun meidän ei tarvitse piilotella aitoa itseämme, heikkouksiamme ja vahvuuksiamme, olemme vapaita kuulemaan sydäntämme ja tekemään valintoja, jotka johtavat sellaiseen elämään, jota todella haluamme elää. Rikkaaseen ja onnelliseen.
Odotan tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.
