Pystytkö henkisesti hengittämään?

 

Tapasin hetki sitten ”sattumalta” ystävän pitkästä aikaa ja siinä jutellessamme sanoin, että minulta saisi nyt tilata aiheen, josta voisin kirjoittaa keskiviikkokolumnin. Ystäväni sanoi välittömästi, että vapaus on teema, joka hänen elämässään on ollut viime vuosina hyvin merkittävä asia ja joka on hänen elämässään ikään kuin sateenvarjo, jonka alle kaikki valinnat asettuvat.

Hänen näin sanottuaan ymmärsin, että vapaus on myös itselleni sateenvarjon kaltainen asia. Se on juttu, joka on ohjannut paljon myös omia viimeaikaisia valintojani – tiedostamattani kylläkin.

Tunnustelin vähän sitä, miltä vapauden vastakohta tuntuu. Kehollisestikin tunnen ahtautta, jotain joka velvoittaa ja vaatii. Vapauden vastakohta orjuuttaa, sitoo liikaa ja rajoittaa liikkumavapautta.

Valintoja voivat ohjata erinäiset tunteet. Pelko tulee tässä heti ensimmäisenä mieleeni. Luulen, että moni meistä jää kuluttavaan työpaikkaan tai onnettomaan parisuhteeseen pelon vuoksi. Pelko toimeentulosta, loppuelämän yksinjäämisestä, tyhjän päälle jäämisestä ja tuomituksi tulemisesta päättävät joskus sen puolesta, että mieluummin jää kuin lähtee.

Minusta tuntuu nyt, kun aihetta ajattelen, että itse asiassa melkein meidän kaikkien ympärillä taitaa olla niitä, jotka vaativat vanhassa pysymistä, vartioivat oikeaa oppia ja ajattelutapaa ja ajavat kriittisillä huomioillaan lähellään olevat pysymään paikallaan. Ehkä siksi että itse pelkäävät niin paljon.

Vapaus on iloa ja itsensä rakastamista ja sisäistä tilaa niin, että pystyy hengittämään. Olen jo jonkun aikaa ajatellut, että ihmisen sisin saattaa kaivata oikeastaan vain yhtä asiaa – sielun vapautta. Vanhat painolastit, ikävät muistot, tunnelukot, velvollisuudet ja sisäiset vaatimukset ovat isoja asioita ja niistä vapautuminen vaatii monesti paljon henkistä työtä. Vapaudenkaipuu on vienyt minutkin polulle, jolla olen suorastaan intohimoisesti kohdannut itsessäni olevia kipukohtia ja kääntänyt kaikkia mahdollisia kiviä. Tämä ei ole ollut helppo valinta, mutta itselleni kuitenkin se ainoa mahdollinen.

leijaperhonen

Vapaudella on hintansa – niinhän meillä usein sanotaan. Hintana on monta kertaa vanha, jonka joutuu ”uhraamaan”, jotta jotain uutta voi tulla tilalle. Silta vanhan ja uuden välillä voi herättää yksinäisyyden, epätoivon, epävarmuuden ja tyhjyyden tunnetta, mutta kaikki tuo haihtuu yleensä siitä kohtaa, kun uusi maisema alkaa häämöttää ja päämäärä on edes jollain tavalla selvillä. Aina ei maisemakaan häämötä vaan luottamus tai intuitio kertoo, että suunta on oikea.

Vapaus on iloa ja itsensä rakastamista ja sisäistä tilaa niin, että pystyy hengittämään.

Voisiko olla niin, että todellinen vapaus liittyy läsnäoloon, tässä ja nyt -elämiseen? Se ei ole menneeseen tai tulevaisuuteen, ihmisiin ja asioihin takertumista vaan pyrkimystä jokaisen hetken kohtaamiseen sellaisena kuin se näyttäytyy. Ehkä se on oman tontin putsaamista turhista rojuista niin, etteivät ei-toivotut vieraat pääse omalle tontille eli omien rajojen sisäpuolelle. Se on uskollisuutta itseä kohtaan ja itsen kanssa linjassa elämistä. Vapaus on rakkautta ja hyväksyntää vähän joka suuntaan.

Oletko sinä vapaa?


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: