Erityisherkkyydestä puhutaan nykyään paljon, mutta sen tunnistaminen ei välttämättä ole helppoa. Kuten mikä tahansa ominaisuus, erityisherkkyys on jatkumo – ihmisellä ei ehkä ole kaikkia ominaisuuteen liitettäviä piirteitä, ainakaan niin, että ne näkyisivät ulospäin.
Ihminen on myös voinut rakentaa niin valtavat suojamuurit ja selviytymismekanismit herkkyytensä ympärille, ettei tunnista itsekään, mitä näiden alla piilee. Näin kävi minulla. Ehdin elää 34 vuoden ikään ennen kuin ymmärsin, että minulla on hyvin herkkä hermosto.
Oivallus avasi silmäni monen elämäntarinani palasen osalta: miksi lapsena sairastelin niin paljon, etten selvinnyt päivähoidossa ja minulle piti ottaa kotihoitaja. Miksi vietin lapsena paljon aikaa mielikuvitukseni ja tarinoiden parissa päässäni. Miksi teini-iässä rakensin ihan fyysisen ”panssarin” itselleni salitreenillä. Miksi koin niin henkilökohtaisesti ympärillä olevien ihmisten tunteet ja tunsin olevani vastuussa perheenjäsenteni hyvinvoinnista.
Erityisherkkyys avautui minulle vasta, kun sisäisen työn kautta aloin purkaa ja laskea alas ympärilläni olevia suojakuoria ja kerrostumia. Kun aloin lähestyä kohti todellista itseäni ja sisimpääni. Tajusin olevani erityisherkkä, joka oli käyttänyt supersuorittamista herkkyytensä naamiona ja pakopaikkana. Joka oli hävennyt herkkyyttään niin paljon, että yritti täysin tukahduttaa sen.
Olin onnistunut piilottamaan herkkyyteni jopa itseltäni ja rakentanut panssarin sen päälle.
Suojamuurien kaaduttua ja erityisherkkyyden tultua esiin olen oppinut uusia asioita itsestäni ja opetellut elämään niiden kanssa. Tunne on kuin olisi yli kolmekymppisenä saanut uuden perheenjäsenen, jonka oikkujen ja vahvuuksien kanssa pitää opetella elämään.
Vuoden aikana olen oppinut seuraavat kolme asiaa:
1) Erityisherkän on pakko latautua yksinäisyydessä ja levätä tarpeeksi
Tämä oppi on tullut kantapään kautta. Kuinka monta kertaa olen ajanut itseni pisteeseen, jossa ”systeemi tilttaa” – tällöin tuntuu, että minun täytyy paeta ihmisjoukkoja ja liikoja sosiaalisia tilanteita tai muutun itkeväksi läjäksi. Välillä se saattaa tapahtua juhlissa, jolloin on yksinkertaisesti pakko lähteä kotiin, välillä viikon loppua kohti, jolloin on peruutettava sovittuja menoja.
Jos erityisherkällä on ollut liikaa sosiaalisia tilanteita päivän tai viikon aikana, on fyysinen pakko vetäytyä hiljaisuuteen, yksinäisyyteen tai sellaisten ihmisten pariin, jotka eivät vie sinulta tippaakaan energiaa.
Itselleni on ollut iso työ hyväksyä, miten paljon unta ja lepoa tarvitsen tai etten ehkä enää suoriudu yhtä tehokkaasti isosta määrästä asioita. Ei ole helppoa olla helposti innostuva ja tekeväinen luonne erityisherkän keho-mieli-systeemin rajoituksilla.
2) Erityisherkälle tunteet ovat siunaus ja vitsaus
Kun olen surullinen, saatan ihmetellä, voiko ihmiskeho edes tuottaa näin paljon suolavettä. Kun innostun kunnolla, rintakehä meinaa räjähtää ulos. Kun ihastun, päässä suhisee ja huimaa.
Yksi isoimmista opettelun paikoista erityisherkkyyteni kanssa on ollut tunteitteni kanssa toimeen tuleminen. Varsinkin kun tämänhetkisten tunteiden lisäksi esiin ovat vyöryneet vuosien tukahdetut, kuoren alle pakatut tunteet.
Kaikki tunteiden käsittelytyökalut ovat todella tulleet käyttöön eivätkä edes riittäneet. On ollut pakko opetella näyttämään tunteita tilanteessa kuin tilanteensa ja ottamaan tukea vastaan.
Toisaalta herkän tunnemaailman kanssa elämä ei käy ainakaan tylsäksi, josta tullaan viimeiseen kohtaan..
3) Erityisherkkyys tuo elämään valtavasti värejä
Vaikka välillä kiroan herkkyyteni alimpaan koloon, en todellisuudessa vaihtaisi sitä mihinkään. Sydämeni riemuitsee, kun olen vihdoin ymmärtänyt ja hyväksynyt sen, kuka olen. Se tietää tulleensa kotiin.
Erityisherkkänä en tarvitse viihtyäkseni extreme-lajeja. Saan jo pelkästä hengittämisestä tai meren tuijottamisesta viihdykettä pitkäksi aikaa. Jokaisessa hetkessä on niin paljon aistittavaa ja mielikuvituksellani voin miettiä asioita loputtomiin. Erityisherkkyyden plussiin kuuluvat herkkä intuitio ja aistimiskyky, joiden kanssa leikitellessä aika kuluu hujauksessa. Ne auttavat myös myös visioimaan tulevaa ja avaamaan kanavan omaan luovuuteen.
Herkkyys on valtava lahja, josta kiitän joka päivä. Se tekee minusta vahvemman. Suojakuorilleni yritän jättää lopulliset hyvästit kiitoksen kera. Kuoret auttoivat sitä pientä tyttöä selviämään, joka ei ymmärtänyt herkkyyttään. Enää en niitä tarvitse.
