Se lisääntyy mitä vastustamme. Miten on siis stressin laita? Mitä jos hyväksyisimme sen, että meillä on stressiä?
Stressi kuuluu elämään. Päiväsaikaan olemme normaalisti sympaattisen eli stressihermoston aktiivisuudessa – tarvitsemme tätä, jotta ylipäätään jaksaisimme nousta aamulla sängystä ylös ja ryhtyä päivän toimiin. Jos hermostollinen rytmi toimii meillä normaalisti, siirrymme illalla parasympaattisen hermoston aktiivisuuteen, mikä auttaa meitä nukahtamaan ja nukkumaan levollista ja palauttavaa unta.
Kun stressireaktio pitkittyy eli normaali hermostollinen syklisyys ei toteudu, se aiheuttaa elimistössä ja mielen tasolla epätasapainoa. Varsinkin kaikki autonomisen hermoston toiminnot alkavat toimia epätasapainoisesti: sisäelimet ja rauhaset eivät toimi optimaalisesti, saatamme kärsiä suolistovaivoista tai esimerkiksi elimistön hiljaisesta tulehduksesta. Tuki- ja liikuntaelinten oireet lisääntyvät, oireilemme erilaisin lihasjännityksin, erityisesti selkä- ja niska-hartiavaivoin.
Mielen tasolla ajatuskehät valtaavat olemisemme. Rajoittavat uskomukset saavat liian ison roolin elämässämme ja siinä, miten selviydymme arjen tilanteista. Kun niin kutsutut matelijan aivot toimivat yliaktiivisesti, etuotsalohko eli ”järkiajattelusta” vastaava aivojen osa ei voi toimia normaalisti. Neurotieteilijä Joseph LeDouxin mukaan aivojen tunnekeskuksen eli limbisen järjestelmän vastaanottama tieto voittaa aivokuoren järkiperäisen ajatteluprosessin 100-1.
Jos sinulla on ollut pitkäkestoista stressiä, miten sinä olet pyrkinyt selviytymään siitä?
Yleensä stressaavassa elämänvaiheessa pyrimme ensisijaisesti vain selviytymään tästä jaksosta, olemme taistele-pakene -moodissa. Se onkin yleensä helppoa, mikäli tiedämme etukäteen, ettei stressi tule kestämään ikuisesti. Mutta jos haastava elämänvaihe pitkittyy, saatamme alkaa suhtautumaan stressiin hyvin negatiivisesti ja varauksellisesti. Toiset ihmiset sisuuntuvat ja menevät vaikka väkisin läpi harmaan kiven välittämättä omista voimavaroistaan. Toiset ihmiset alkavat kokea huonommuutta ja riittämättömyyden tunteita; he yrittävät tehdä kaikkensa pärjätäkseen, huomioimatta omia voimavarojaan ja tarpeitaan. Tällaisessa tilanteessa on tasan niin monta vaihtoehtoa toimia kuin on ihmisiä.
Haastan silti sinut miettimään, mitä sinulle tapahtuisi, jos päästäisit irti pyrkimyksestä hallita stressiä? Jos päästäisit irti siitä asenteesta, että stressi on pahasta? Ihminen on lopulta hyvin kestävää lajia. Esi-isämme ovat selviytyneet monista vaaratilanteista ja pula-ajoista. Olemme siis selviytyjiä. Olisiko niin, että nykyään iso osa energiaamme kuluisikin stressin vastustamiseen? Olemmeko antaneet liian ison vallan ajatuksillemme ja asenteillemme? Peloillemme?
Minulla ei ole tähän oikeaa vastausta, pyydän sinua vain miettimään asiaa omalta kannaltasi. Miten sinä kohtaat stressisi, miten asennoidut elämäsi haastaviin aikoihin ja kriiseihin? Olisiko ajatuksissasi tai tunteissasi jotakin sellaista, josta olisi mahdollista päästää irti? Jos vapautuisit tästä, vapauttaisiko se sinussa voimavaroja sallia elämän kannattelevan sinua?
Miten voisit lisätä luottamustasi elämään? Miten voisit kokea kehossasi sen, että riität juuri nyt, vaikka sinulla olisikin stressiä ja haastavia vaiheita työssä, perheessä, parisuhteessa? Voisitko vain hengittää ja hyväksyä itsesi, kaiken stressin kanssa mitä koet nyt? Mitä jos hyväksyisit itsesi keskeneräisenä ja heikkonakin, sellaisena kuin olet, nyt? Mitä jos hyväksyisit kaiken niin kuin se on, nyt? Lakkaisit vastustamasta?
