Juttelimme ystäväni kanssa muutama viikko ennen hänen kuolemaansa kaikenlaisista asioista. Ihan tavallisista arkiasioista ja sitten elämästä, sen rajallisuudesta ja kuolemastakin. ”Tässä tämä elämä nyt oli” -keskustelu oli hämmentävä, surullinen ja lopullinen.
Olen itse paljon ollut noiden tunteiden ja kokemusten äärellä ystävän kuolemasta lähtien: hämmennys, suru ja kuoleman lopullisuus. Yhtenä päivänä, kuin salamaniskusta, maailma avautui minulle uudella tavalla: ”Tässä tämä elämä nyt on.” On. Nyt. Tässä. Minusta tuntui kuin kaikki aistini olisivat avautuneet elämälle – sellaisena kuin se on, puristamatta, pelkäämättä, taakatta.
Kuoleman läheisyys saa elämän tuntumaan entistä arvokkaammalta. Aloin tuoda tuota lausetta erilaisiin arkisiin tilanteisiin, myös niihin, jotka eivät aiemmin ole tuntuneet niiltä hohdokkaimmilta.
Tässä tämä elämä nyt on.
Se palauttaa minut niin tehokkasti läsnäolon tilaan, tämän hetken arvoon ja kiitollisuuteen pelkästä elämästä.
