Mitä olet ja mitä voisit olla

PETRI_BLOGI

Sumuinen kuilu. Sen välillä mitä olet ja mitä voisit olla. Syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne, kun et ole vielä uskaltanut hypätä kuilun yli ja tulla siksi, miksi sinun on tarkoitettu tulevan. Maa toisella puolella vaikuttaa maagiselta, suorastaan pyhältä.

Sanot itsellesi: “tänään kasvatan voimiani ja hyppään huomenna”. Yön aikana voimasi ovat hieman kasvaneet, mutta myös eroosio on tehnyt työtään – kuilukin on kasvanut. Kun et voi olla varma onnistumisestasi, päätät jälleen kerran jäädä keräämään rohkeuttasi suureen hyppyyn…

Koska aivosi pyrkivät säästämään energiaa, suorin tie kuilun yli vaikuttaa houkuttelevimmalta. Se, jossa saavutat tavoitteesi yhdellä tarkkaan harkitulla ja harjoitellulla suorituksella.

Et näe missä kuilu loppuu, sen kiertämiseen patikoimalla voisi mennä päiviä, jopa viikkoja… Harmi vain, että kuilu levenee joka yö, vaikeuttaen hyppäämistä. Lopulta käy niin, että kävellen olisit jo perillä.

Muutos henkilöksi, joka voisit olla

Haluat muuttua, koska osaat kuvitella paremman version itsestäsi. Helpoin keino lykätä muutosta on suunnitella se kerrasta täydelliseksi, kasvattaa kuilua. Mitä suuremmaksi kuvittelet muutoksesi, sitä enemmän mielesi ja egosi sitä vastustaa.

Olisi tietysti kiva ajatella, että teet jonkin ison muutoksen ja sitten olet ihminen, joka haluaisit olla.

Tiedätkö mitä? Sisälläsi on jo se henkilö, joka voisit olla. Sinun tulee ainoastaan oppia ilmentämään sitä paremmin.

Koska nykyhetki on ainoa mitä voit muuttaa ja elämäsi tapahtuu nykyhetkessä, muutos on aina mahdollinen. Sinä voit vaikuttaa ajatuksiisi ja tekoihisi nykyhetkessä.

Egosi saattaa kertoa sinulle, että olet tietynlainen etkä muuksi muutu. Olethan toiminut ennenkin tietyllä tavalla. Kuitenkin kun tietoisesti teet jonkun asian eri tavalla kuin tavallisesti, astut hetkeksi ikään kuin rinnakkaiseen todellisuuteen, missä olet eri henkilö. Tämä kokemus puolestaan muovaa sinua eri henkilöksi.

Elämämme muovautuu päivittäisistä tavoistamme. Siitä tulee tapa, mitä jatkuvasti toistat. Muutos on kasvuprosessi. Välillä mennään kaksi askelta eteenpäin ja yksi taaksepäin. Se ei tapahdu yhdessä yössä, eikä varsinkaan yhdellä täydelliseksi suunnitellulla hypyllä.

Paras hetki muutokselle on nyt, nykyhetki, sillä vain nykyhetkessä voit tehdä asioita tulevaisuutesi muuttamiseksi.

Kiinalainen sananlasku sanoo: “Pitkäkin matka täytyy aloittaa yhdellä askelella”. Aloita matka, ota ensimmäinen askel nyt.


Jos haluat ottaa selkeitä askeleita kohti parempaa versiota itsestäsi, tule nyt mukaan Täydellinen haaste -verkkovalmennukseen. Sisäisellä tutkimusmatkalla tiedostat ja kyseenalaistat vanhoja tapojasi, jotta uusille, paremmille tavoille voisi tulla elämässäsi tilaa.

► Lue lisää Täydellisestä haasteesta ja ilmoittaudu mukaan

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image