Omiesi joukossa löydät voimasi – ja muita Kung Fu -pandan viisauksia

Kävin lasteni kanssa katsomassa Kung Fu Panda 3 -elokuvan. Harvoin olen elokuvan jälkeen ollut yhtä liekeissä. Joskus vastaukset omiin polttavimpiin kysymyksiin tulevat yllättävistä paikoista 🙂

Olen henkilökohtaisesti paininut jo jonkun aikaa ammattini äärellä. Teen monenlaisia töitä ja nautin valtavasti. Kaikki tekemäni työt tuntuvat juuri oikeilta, mutta yllättäen monenlaisen työn tekemiseen liittyy iso ristiriitakin. Itse toimin aikaisemmin ainoastaan opettajan työssä ja seisoin omassa voimassani kuukausipalkkalaisena ja ammattiroolini turvissa. Kun päästin tuosta työstä irti, hukkasinkin itsestäni yllättäen aika ison palasen.

Sisäinen puheeni on irti päästämisen jälkeen kuiskaillut: ”et pärjää taloudellisesti” ja ”et ole enää mitään, kun et toimi pohjakoulutustasi vastaavissa töissä”. Pelot ovat toisinaan olleet aivan lamaannuttavia.

Myös Kung Fu panda etsii elokuvassa identiteettiään. Pandan on kasvattanut hanhi, mutta oikean panda-isän ilmestyttyä paikalle panda ei enää tiedäkään, kuka oikein on. Elokuvassa puhutaan myös Qi:stä (Chi) eli elämänenergiasta. En Qi:stä tiedä sen enempää, mutta olen ymmärtänyt, että puhutaan elämänenergiasta, joka parhaimmillaan virtaa meissä ja pitää meidät elävinä. Elämänenergian voi varmaan suomeksi sanoittaa vaikkapa sanoilla puhti, tarmo, elinvoima, rohkeus ja niin edelleen. Pelot tukahduttavat elinvoimaa tehokkaasti. Luottamusjumppa onkin pelkojen äärellä paikallaan.

Panda hakeutui omiensa joukkoon löytääkseen voimansa. Pandat olivat samanlaisia, mutta erilaisia, pandoja. Itsekin uskon siihen, että samankaltaisten seuraan hakeutuminen tekee hyvää. Siellä missä tunnen olevani osa ”heimoa” juurisellaisena kuin olen, tunnen olevani oikeassa paikassa. Oikeanlainen seura auttaa saamaan kosketuksen siihen, mitä olen. Tuollaisessa seurassa vahvistun ja voimistun. Ilosta on tullut yhä enemmän. Siellä missä on iloa ja naurua, elinvoima virtaa. Pandatkin pitivät hauskaa, heidän sisäiset lapsensa saivat elokuvassa runsaasti ruokaa.

Kun yksi joutuu tuollaisessa seurassa pulaan, lyöttäytyy muu joukko (vertaisryhmä) yhteen yhtä auttamaan. Joukossa virtaa enemmän kuin yksittäisessä ihmisessä tai pandassa. Kun Kung Fu Panda tunsi joukon voiman itsessään, hänen oma elinvoimansa heräsi.

Se mikä itseäni kosketti ja sai liekkeihin, oli elokuvan sankarin kokemus siitä, miten joukon voima, mutta myös kokemus siitä, miten hänen eri puolensa pandana ja hanhena, oppilaana ja opettajana yhdistyivät ja hän tunsi olevansa kokonainen, saivat hänen oman voimansa virtaamaan. Tuossa kohtaa ymmärsin: pakottamalla jonkun puolen ottamaan johtoaseman itsessäni, teen jatkuvasti karhunpalvelusta sille, mitä olen.

Jos sallisinkin itseni olla kokonainen yrittämättä kieltää itsestäni jotain? Miksei kaikki voisi vaan olla; ajatukset, tunteet, roolit kaikki? Pienistä minän osista syntyy kokonaisuus.

Millaisten osien summa sinä olet?


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image