Ruoka voi auttaa lisäämään mielenrauhaa


Emma_profiiliEmma Sandström on meditaatio-ohjaaja ja kirjoittaja. Hän pitää meditaatiotunteja yksityisille ryhmille sekä yrityksissä. Erittäin tärkeänä ja inspiroivana hän kokee miten hengitys, luonto, liikunta ja ruoka vaikuttaa mielenrauhaan ja kokemukseemme elämästä.

 

 


Ystäväni kysyi minulta vähän aikaa sitten, mistä sain kipinän aloittaa meditaation. En koskaan ollut erityisen kiinnostunut meditaatiosta tai henkisyydestä, mutta kaikki alkoi ruokavaliomuutoksesta, vastasin. Hämmentynyt katse pöydän toisella puolella paljasti, ettei vastaukseni ihan heti avautunut kuuntelijalle. Tästä kysymyksestä inspiroiduin jakamaan oman kokemukseni siitä, miten keho ja mieli toimivat yhteistyössä ja miten syömämme ruoka syömme vaikuttaa tietoisuuteemme.

Ruoka ei ole pelkkää polttoainetta, joka saa kehon pysymään liikkeessä, se vaikuttaa myös tietoisuuteemme. Ruoan vaikutus ihmiseen on kokonaisvaltainen. Esimerkiksi ayurvedassa ruoan vaikutus mieleen otetaan huomioon. Ruoka-aineet on jaettu kolmeen eri ryhmään sen mukaan, miten ne vaikuttavat meihin mielen tasolla. Kaikki ihmisyyden osat ovat linkissä toisiinsa ja osa samaa systeemiä. Siten jokainen elämänmuutos vaikuttaa myös kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin. Tiedepuolella on viime vuosina huomioitu esimerkiksi suoliston kunnon ja tunne-elämän yhteyttä. Tässä yhteydessä hapankaalin ahdistusta lievittävää vaikutusta on useasti nostettu esille.

Kun itse aikoinaan rupesin muuttamaan ruokavaliotani puhtaampaan ja elinvoimaisempaan, niin kaikista merkittävimmät muutokset näkyivät nimenomaan henkisellä puolella. Alakuloisuus ja ahdistuneisuus tuntui vähentyvän ja ajatukset kirkastuivat. Jonkin ajan kuluttua tuntui myös siltä, että aistini ja tapa jolla hahmotin maailmaa muuttui. Joskus oli jopa hämmentävää, miten paljon ajatukseni tuntuivat muuttuvan. Kouluarvosanani paranivat ja erityisesti isojen kokonaisuuksien hahmottamien vaikutti siirtyvän täysin uudelle tasolle.

Ruokavalio tuntui kirkastavan ja puhdistavan kehoani ja mieltäni siinä määrin, että minulla oli mahdollisuus istua alas rauhoittumaan ja hengittelemään. Tässä kohtaa päästään takaisin meditaatioon. En usko, että itse olisin pystynyt aloittamaan meditaation tai ylipäänsä rauhoittua ennen kuin rupesin syömään paremmin. Tietoisuuteni päällä leijuva sumupeite oli liian paksu. Ruokavaliomuutoksen kautta sain hyvin konkreettisesti huomata, miten valtavan voimakas kehon ja mielen yhteys on. Edelleenkin elämässäni on tapahtumia, jotka saavat minut yhä uudelleen hämmästelemään tätä yhteyttä.

Muistan erityisesti yhden tapahtuman viime keväältä. Olin yksin kotona ahdistuneena ja jopa peloissani. Ahdistukseen ei ollut ilmeistä syytä, mutta olotilani oli vaikea. En pystynyt rentoutumaan enkä myöskään suuntaamaan energiaani toimintaan. Meditaatio tai hengitysharjoitukset tuntuivat naurettavalta idealta siinä tunnetilassa. Tunsin olevani täysin jumissa jonkinlaisessa välitilassa ja pyörin levottomana asunnossani. Mieleni haki levottomasti ratkaisua tilanteeseen.

metsa_kerkka

Olin edellisenä päivänä poiminut kuusenkerkkiä ja niitä oli tuoreena jääkaapissa. Yhtäkkiä tuli voimakas tunne siitä, että minun tulisi mehustaa kerkät. En ollut aiemmin kuullut kenenkään mehustavan kerkkiä raakana, mutta tein sen ja join mehun. Mehun juotuani minulle tuli kummallinen olo, jota on vaikea kuvailla. Ehdin jo ajatella, että olipa typerää juoda noin paljon vahvaa kerkkämehua kerralla, mutta samassa hetkessä olo muuttui. Tuntui kirjaimellisesti siltä, kuin jokin voima olisi vetänyt kehoni takaisin tasapainoon. Jalkani tuntuivat taas tukevilta lattiaa vasten, mieli rauhoittui ja kehossa oli taas hyvä olla. Loppupäivä olikin erittäin miellyttävä.

Se mikä toimii on aina yksilöllistä, mutta seuraavien ruokien lisääminen omaan ruokavaliooni on tuntunut vaikuttavan kaikkein eniten mielen kirkkauteen.

  • Vihermehu (esim. selleri, lehtikaali, sitruuna, kurkku)
  • Merilevät kuten chlorella ja spirulina
  • Hapankaali
  • Yrtit kuten persilja, tilli ja korianteri
  • Laadukas kaakao raakasuklaan muodossa

Esimerkiksi kaakaon määrä pitää kuitenkin olla hyvin pieni, sillä muuten huomaan helposti sekä mielen että kehon menevän epätasapainoon.
Sumentavasti vaikuttavat sen sijaan pitkälle prosessoidut ruoat. Omalla kohdallani olen huomannut, että sokerilla tuntuisi olevan kaikista sumentavin vaikutus mieleen. Erityisesti valkoisella sokerilla, mutta myös parempilaatuisilla sokereilla ja jopa hunajalla jos määrä on liian suuri. Jos olen syönyt liikaa sokeria, niin sekä keskittyminen, että rauhoittuminen tuntuu haastavalta. Meditaatiossa huomaan, etten tunne samanlaista yhteyttä, selkeyttä ja rauhaa kuin normaalisti.

Kerkkamehu

Suurin oppikokemus itselleni on ollut siinä, että näkökulman vaihtaminen saattaa olla ratkaisu moneen asiaan. Esimerkiksi jos meditaatio tai stressinhallintaharjoitukset eivät suju, niin mitä jos hetken etsisit ratkaisua muualta, esimerkiksi ruoasta. Sama asia pätee myös toisinpäin. Jos prioriteettisi on ollut ruokavalion muuttaminen mutta se tuntuu haastavalta, niin ehkä vastaus ongelmaan löytyykin emotionaaliselta puolelta ja ratkaisuna voi toimia meditaatio ja itsensä hyväksymisharjoitukset.

Terkuin, Emma

Emma_reishi

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image