3 tapaa saada selfiestä todellista voimaa – ei pelkkiä tykkäyksiä

Vallalla olevaa selfie-kulttuuria on helppo kritisoida. Moni pitääkin itsensä kuvaamista uusissa vaatteissa tai treenin jälkeen kuntosalin peilin edessä muovisen ulkonäkökulttuurin huipentumana.

Selfiellä voi kuitenkin olla ottajalleen suuri merkitys, esimerkiksi tärkeänä muistona. Mutta sen tehtävä voisi olla vieläkin tärkeämpi.

Moni jää kuvan postaamisen jälkeen tuijottamaan luuriaan ja odottamaan tykkäyksiä. Hyväksytyksi tulemisen toive elää meissä kaikissa. Jokainen peukutus tuntuu tärkeältä: ne ovat merkkejä siitä, että minä olen jotain, minä olen tarpeeksi.

Mutta ehkä jo muutamien päivien tai viikkojen jälkeen olet taas egobuustia vailla. Tykkäykset eivät kanna kauas. Se puolestaan kertoo, että hyväksytyksi tulemisen ja arvostuksen tunnetta on hyvä ammentaa aivan muualta kuin sosiaalisesta mediasta.

Seuraavan kerran kun otat selfien, katso postaamisen sijaan kuvaasi itse. Katso sitä monin tavoin. Ota aikaa muutamille kysymyksille.

28838959_ml (blogiin)

1. Katso kuvaasi avoimesti ja uteliaasti. Mikä ja kuka tuo ihminen oikeastaan onkaan? Mitä näet hänen silmissään, kasvojen ilmeissä, eleissä, olemuksessa? Esittääkö hän jotakin, mitä hän ei oikeasti ole? Mitä hän syvällä sisimmässään tuntee, mitä hän ei uskalla itsestään paljastaa? Mitä ajatusta tai tunnetta hän ei ole osannut ilmaista? Mikä häntä on sattunut, mikä kaipaa hoitamista?

2. Katso kuvaasi hyväksyen. Katso myös varjopuoliasi, katso haavojasi. Miltä tuntuisi nähdä ne rehellisesti, tunnustaa niiden olemassaolo? Miten voisin auttaa tuota ihmistä hyväksymään itsensä paremmin? Mitä hän kaipaa tätä kuvaa ottaessaan, mitä hän toivoo kuvan katsojalta – ymmärrystä, kunnioitusta, rakkautta? Miten voisit antaa niitä hänelle?

3. Katso kuvaasi vaaleanpunaisten linssien läpi. Mitä kaikkea kaunista, positiivista ja ainutlaatuista näet tuossa ihmisessä? Mitkä ovat hänen vahvuutensa? Miltä tuntuu katsoa häntä rakastavin silmin? Miltä tuntuisi nähdä myös säröt ja rosot arvokkaina piirteinä eikä heikkouksina?

Anna vastausten nousta rehellisesti sisältäsi. Älä laske laikkeja äläkä siirrä vastuuta itsetunnostasi muille, vaan keskity luomaan parempaa suhdetta elämäsi tärkeimpään ihmiseen: sinuun.

Tietysti kuvia voi julkaistakin, ja toki toisten kannustuksesta saa tulla hyvä mieli, mutta ole tietoinen vaikuttimistasi. Kun katsot itseäsi rehellisesti, yksi kuva voi kertoa sinulle enemmän kuin tuhat tykkäystä.

Kuvat: 123rf.com

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
VIIKONLOPUN DIILI: Kaikki kirjat Hidasta elämää -puodissa -25%
Katso kirjavalikoima
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image