Ihminen on otollisimmillaan henkiselle heräämiselle tietyssä iässä.
Joogan oppien mukaan tämä on keski-ikään liittyvä kriisi, jonka useimmat kokevat 35–42-vuotiaana. – Kyllä vain, joogit ovat osanneet määritellä tämän tarkkaan!
Lyhyesti selitettynä, joogisen käsityksen mukaan keho syntyy maasta ja palaa maahan. Sielu erkanee taivaasta ja palaa sinne. Jossakin vaiheessa nämä kaksi puoliympyrää mahdollisesti kohtaavat, ja se on juurikin tuossa iässä.
35–42-vuotiaana nuoruus alkaa olla takanapäin, ja elämässä on tehty jo isoja valintoja. Käynnissä ovat mahdollisesti ruuhkavuodet, tai ne alkavat jo helpottaa. Tietyt rutiinit ovat vakiintuneet. Arki ei vaadi jatkuvaa järjestämistä. Mieleen hiipii helposti kysymys, tätäkö elämä on, tämänkö minä sain aikaan.
Henki koputtelee samaan aikaan ovelle, ja monelle tulee aavistus, että elämässä voisi olla muutakin kuin arkinen aherrus.
Tässä vaiheessa on mahdollista hypätä toiselle puolikaarelle, identifioitua enemmän henkeen kuin ruumiiseen. Keho kun alkaa samoihin aikoihin väkisinkin rapistua. (Identifioituminen sieluun voi saada alkunsa jo kohdussa tai koska tahansa muulloin, mutta otollisin ajankohta henkiselle heräämiselle on silloin, kun kaksi kurvia ovat lähinnä toisiaan.)
*
Henkinen polku ei ole lomamatka sekään, vaan ajoittain repivän kivuliasta mutta myös toivoa ja voimaa antavaa.
Kundaliinijoogan oppien mukaan jokainen käy henkisellä matkallaan läpi samat vaiheet (pätevät mielestäni myös ihmissuhteisiin ja uuden oppimiseen muutenkin). Kasvu tapahtuu epämukavuusalueella ja vaatii sitoutumista. Niinpä näiden vaiheiden tiedostamisesta saattaa olla lohtua, apua ja hyötyä.
Ensimmäisessä vaiheessa polku esitellään kulkijalle, ja tapahtuu oivallus, joka imee mukaansa. Tämä on Saram Pad, alku. Se on kuherrusvaihe: kaikki on hullaannuttavan täydellistä. Henkinen koti on löytynyt.
Jonkin ajan päästä kritiikitön alkuihastus laimenee ja seuraa Karam Pad, toiminnan vaihe. Henkinen harjoitus vetää edelleen puoleensa, mutta vähemmän maanisesti. Harjoituksesta tulee monitahoisempi ja koska kokemusta karttuu, tulee myös vertailukohtia. Toiminnan vaiheessa tärkeää on toisto, tekeminen ja kokeminen. Oppipojan on tutustuttava henkiseen harjoitukseen monelta kantilta.
Kun oppimista on tapahtunut tarpeeksi (joogan oppien mukaan siihen kuluu neljästä seitsemään vuotta), seuraa vaiheista raskain, Shakti Pad. Nyt ego ottaa vallan.
Tältä tasolta päädytään joko mestariuteen tai pysytään ikuisena oppipoikana. Tässä vaiheessa koko polun hylkääminen on helppoa (”ei tämä ollutkaan minulle, naurettavaa touhua”). Jotkut myös lumoutuvat oppimistaan taidoista niin, etteivät muista matkan todellista päämäärää. Avainsanoja ovat sitoutuminen, epäilyksen ylittäminen ja omiin arvoihinsa nojaaminen.
Tämän ja seuraavan vaiheen välissä ei ole köyttä. On vain kuilu, jonka reunalta loikataan eteenpäin täydellä luottamuksella siitä, että tulee kannatelluksi. Kun luottamus on egon melskeestä huolimatta kasvanut hiljalleen horjumattomaksi, kun on loikan aika, loksahtavat palaset kohdalleen. Elämästä tulee virtaus, kaikki sopii yhteen. Se on Sahej Pad. Neljäs taso on puhdasta iloa, helppoutta ja myötätuntoa. Kokonaisuus ja sen osien vaikutus toisiinsa ovat ilmeisiä.
Tätä seuraa enää Sat Pad, joka on täydellistä harmoniaa universumin kanssa, mestarin taso.
*
Kehitys tapahtuu tässä järjestyksessä, mutta liike tasojen välillä voi olla hetken aikaa edestakaista, kunnes uudesta tasosta tulee vakaa ja vahva perusta. Kaikki (henkisen) elämän osa-alueet eivät myöskään kehity samassa tahdissa. Samanaikaisesti voi siis olla usella eri tasolla.
Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa, eivätkä oivallukset tapahdu kirjoissa. Vaikka osaisi ulkoa teorioita, ajatusmalleja ja aforismeja, ei niistä ole hyötyä, elleivät ne siirry käytäntöön.
Yogi Bhajanin sanoin: Jos haluat oppia jotakin, lue siitä. Jos haluat tietää jotakin, kirjoita siitä. Jos haluat tulla mestariksi jossakin, opeta sitä.
Jokainen opettaja on myös oppilas, itsensä suurin oppilas. Tai vielä oikeammin, itsensä ainoa oppilas.
