Tämän vuoksi et pysty pitämään uudenvuodenlupaustasi, vaikka se tekisi elämästäsi parempaa

Kuinkahan moni tekee tänä vuonna lupauksen parantaa omaa elämänlaatuaan? Moniko on tehnyt edellisinä vuosina lupauksen, jota ei ole pystynyt pitämään? Kuinkahan moni on jättänyt lupauksen kokonaan tekemättä, koska sisällään ajattelee, ettei se kuitenkaan onnistu? Miksei?

Miksemme pysty pitämään lupauksia, jotka päällisin puolin näyttävät palvelevan meitä ja tuovan tyydytystä elämäämme?

lumiukko
Lupaus

Toimin itsekin työni puolesta ihmisten kanssa, jotka tekevät lupauksia. Milloin lupautuen painonhallintaan, milloin terveellisempään elämään, milloin liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Jokainen meistä on elämänsä aikana luvannut jotain itselleen. Jotkin lupaukset ovat pitäneet, jotkin rikkoutuneet. Aika harvoin kuitenkaan pysähdymme miettimään miksi onnistumme ja miksi aina emme.

Me ihanat ihmiset teemme usein ”pitäisi” listoja. Meidän pitäisi pudottaa painoa, meidän pitäisi ruveta liikkumaan, meidän pitäisi syödä terveellisemmin… Pitäisi-listojen haaste on se, että eiväthän ne inspiroi ketään!

Pitäisi = pakko tehdä = joudumme pakottamaan itsemme = joudumme puskemaan. Silloin, kun joudumme puskemaan, käytämme motivaatioenergiaamme ja motivaatio ei yleensä kestä hirveän kauan. Sen takia tammikuun loppuun mennessä monet ”puskijat” ovat jo päättäneet oman taipaleensa tälle vuodelle. Motivaatio on hieno asia, mutta ei sillä mitään asioita viedä loppuun.

Motivaatio vaatii taakseen energiaa, voimaa. Jokainen joka on joskus roikkunut tangossa tietää, että kyllä siellä hetken jaksaa roikkua. Mutta jossain vaiheessa voimat ehtyvät ja ote lipeää.

Motivaatio on samanlainen voimavara. Monet jättävät lupauksensa motivaation varaan, jossa ote jossain vaiheessa irtoaa. Jätämme itsemme rotkon ylle roikkumaan ”minä en syö makeisia” -lupauksemme kanssa. Huomenna, kun tulemme katsomaan miten rotkon yllä roikkujalla sujuu, huomamme, että voimat ovat ehtyneet. Tästä mielikuvasta voimme ottaa opiksemme. Motivaatio ei riitä, tarvitsemme syvempiä tarkoituksia, jotka kannattelevat meitä rotkon yllä, silloinkin kun voimamme ehtyvät.

Tieto ja tunne

Huomattavasti tukevampi näkökulma on merkitys. Jos sinulla on merkitys lupauksellesi, sillä on jo mahdollisuus. Mietitäänpä: Jos sinulla on runsaasti tietoa, kuinka olla terve (mikä nykyisin jo todella monella on), se ei riitä mihinkään. En tiedä yllätyitkö, mutta tieto ei riitä mihinkään.

Pelkkä tieto ei saa meitä muuttamaan elämäntapojamme. Kaikki tietävät, että tupakka ei ole terveellistä. Moni tietää, että makeiset eivät ole terveydelle se kovin juttu. Kuinka monesti törmäät kadulla ihmiseen, joka tulee valistamaan sinua, kuinka hyvää tupakka tekee keuhkoille? Aika harvoin. Ihmiset tietävät kyllä.

Niin kauan kuin elämme päässämme, eli tiedossa, olemme hukassa. Tarvitsemme syvempiä merkityksiä, joista yksi voi olla vahva tunne. Olemme tunteellisia otuksia. Voimme olla tunteiden vietävinä, tai sitten voimme käyttää tunnetta hyödyksemme. Tieto, jonka otamme käyttöömme, on valtaa.

Kun tieto muuttuu tunteeksi, saamme jo valtavasti voimaa roikkumiseemme – ehkä jopa työntöapua lupauksellemme. Jos sinulla on tieto, että tupakka tappaa, et välttämättä välitä siitä. Mutta entä, kun lapsesi katsoo sinua silmiin ja sanoo haluavansa nähdä sinut elossa vielä silloin, kun hän menee naimisiin? Kun lääkärisi kertoo, että vielä yksi tupakka, niin kuolet?

Silloin meillä alkaa olla jo hieman tietoon liittyvää tunnetta, ja muutokset ovat mahdollisia. Mutta riittääkö tunne saamaan meidät pitämään lupauksemme? Valitettavasti ei aina. Koska tunnekin on heilahteleva tuuliviiri, niiden tullessa ja mennessä. Mitä sitten, kun tunne on poissa? Mitä tapahtuu lupauksillemme?

Tavat

Tavat, rutiinit, leimamme – miksi ikinä niitä haluammekaan kutsua, ovat tärkeä osa lupauksiamme ja erityisesti lupausten onnistumista. Tapamme ovat meihin koodattuja signaaleja, joita toistamme vuodesta toiseen, yleensä meidän itsemme niitä edes välttämättä huomaamatta.

Tietoisuus on tälläkin sivustolla kova juttu, josta monet meistä puhuvat. Jotta voimme ymmärtää tietoisuutta, eli hereillä/valppaana olemista, ymmärtämistä, meidän on hyvä tarkastella toista pelajaa, eli alitajuntaa. Alitajunta on noin miljoona kertaa vahvempi käsittelemään tietoa kuin meidän tietoinen mielemme. Aina kun emme ole valppaana, eli hereillä omissa toimissamme, toimimme alitajunnan eli opittujen toimintamallien kautta.

Kun opettelimme ajamaan pyörällä, olimme todella valppaina prosessissa. Samoin silloin, kun aloitimme autolla ajamisen. Oli vaihdekeppiä, peilejä, kymmeniä muita autoja, liikennemerkkejä, sääntöjä ja määräyksiä, joita piti totella. Ja vielä pitäisi pystyä rentoutumaan! Aikamoinen pala hallittavaksi tietoiselle mielelle.

Kuitenkin opimme ajamaan, jonka jälkeen siitä tulee lastenleikkiä. Kuinkahan monelle on käynyt ilmiö, jossa ajaessaan autoa tai pyörää, keskustelee vieressä olevan ystävän kanssa intensiivisesti huomaten yhtäkkiä olevansa jo perillä kohteessaan. Parhaimmillaan kymmeniä kilometrejä myöhemmin havaitsee, ettei muista koko ajamisesta mitään! Silti pääsimme perille, joten kysymys nousee: kuka ajoi autoa tai pyörää?

Alitajunta, joka on oppinut ajamisen tavat, hoiti homman kotiin, jotta pystyimme keskittymään tietoisella mielellämme tuohon kiinnostavaan keskusteluun ystävämme kanssa! Sama homma, kun uutena vuotena kotona ollessani tiskasin ystävien kanssa keskustellen – en keskittynyt tiskaamiseen.

Tietoinen mieli oli mukana keskustelussa, joka oli n. 100 kertaa kiinnostavampi, kuin tiskaamiseen keskittyminen. Alitajunta on hieno asia, koska sen ansiosta on mahdollista tehdä arkipäivän asioita vaivattomasti.

Aasinsilta oli ehkä pitkä, mutta asia on tärkeä ymmärtää. Tavat ovat usein alitajunnan toimintamalleja, jotka olemme oppineet menneisyydessä. Heräämme, pesemme hampaamme, juomme aamujuomamme, menemme töihin tai kouluun ja kaiken aikaa mietimme eilistä päivää, jossa tapasimme ihanan ystävän, tai huomista tärkeää tapaamista.

Tietoisen mielen miettiessä muita asioita, alitajuntamme hoitaa hommaa jatkuvasti. Arkiset tapamme ovat niitä avainasioita, joita tarkastelemalla voimme huomata, mihin olemme menossa. Jos tavoitteenasi on tulla elämäsi kuntoon, mutta tapasi ovat syödä köyhästi ja liikkua vähän, niin tulevaisuus on aika selkeä.

Jos tavoitteenasi on tulla elämäsi puolisoksi, mutta tapasi vievät sinua enemmän sosiaalisen median puoleen kuin yhteisiin hetkiin, suunta on selkeä. Tulevaisuus ei ole mikään sattuma omassa elämässämme, me luomme pohjaa tämän päivän teoilla ja rutiineilla. Hyvä on välillä kysyä, tukevatko tapani minua ja niitä lupauksia, joita olen tehnyt.

piha

Persoona

Viimeinen askel liittyy siihen, keitä me oikeastaan olemme. Jos pystymme tällä tasolla luomaan pohjaa, jotka ovat linjassa halujemme, lupaustemme ja tavoitteidemme kanssa, olemme jo perillä.

Persoona määrittää kaiken mitä teemme. Ja jos persoonasi ei ole vielä täysin sitä, mitä haluaisit sen olevan, onneksi sitä voi muokata. Persoonaa emme täysin välttämättä pysty muuttamaan, ehkä se ei ole tarpeellistakaan, mutta jokainen pystyy sitä halutessaan muovaamaan enemmän omannäköiseksi taideteokseksi.

Persoona, joka on ”makeislakossa” on edelleen persoona, joka haluaa ja himoitsee makeaa. Persoonan joka ”ravitsee kehoaan parhailla mahdollisilla rakenteilla” ei tarvitse kamppailla, koska hän ei näe sitä enää tarpeelliseksi. Kumpikaan ei ole toistaan parempi ihmistasolla, niillä on vain erilaiset alku- ja loppupäätepisteet. Kumpi niistä tukee enemmän sinua, on täysin sinun päätettävissäsi.

Molemmissa ääripäissä voidaan mennä metsään, mikäli teemme ne pakosta ja tuskasta. Siinä vaiheessa, kun matka on vaivatonta, päämäärät, tavoitteet, lupaukset, täysin linjassa tekojesi, rutiiniesi kanssa, voimme huokaista, hengittää ja nauttia matkasta, jossa olemme jo kliseisesti perillä, koska olemme jo se, kuka haluaisimme olevan.

Loppusanoiksi voisin tiivistää tämän kaiken, vaikka paljon jäi vielä sanottavaa tähän pieneen, mutta merkitsevään aiheeseen. Yksinkertaisimmillaan:
Kuka sinä olet ja mihin olet menossa? Onko se suunta se mihin todella haluaisit mennä? Onko syy ja merkitys, niin voimakas, että se auttaa sinua silloin, kun tunne, jolla sanoit tekeväsi asian, on jo aikaa sitten ollut poissa? Onko lupauksesi edes sinulle merkittävä? Jos on, niin miten varma olet siitä, että sen saavutat?

Ja kaikessa näissä tavoitteellisuudessa, unelmissa ja muissa itsensä kehittämisjutuissa ei mielestäni ole kyse mistään asian tai tilanteen saavuttamisesta. Loppujen lopuksi ei sillä ole mitään merkitystä. Merkitystä on kuitenkin sillä tosiasialla, että me kasvamme, kehitymme ja muokkaamme persoonaamme entistä enemmän tätä kokonaisuutta ja maailmaa palvelevaksi. Sillä on väliä, koska se antaa meillä merkityksellisyyden tunteen, jota jokainen kaipaamme – myönsimme sitä tai emme.

Tehdään tästä meidän kaikkien vuosi, jossa tuemme läheisiämme mahdollisimman paljon, tukemalla ensin omaa kasvuamme. Ollaan vahvoja ja kuljetaan matka yhdessä.

Lupauksien avittamisessa: www.teemusyrjala.com / Kuvat: Ulla-Maija Takkunen

pro

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image