Yritin kovasti nukahtaa, mutta nukahdin vasta, kun lakkasin yrittämästä – Miksi minulle kävi niin?

Näpäytän hermostuneena vierelläni yöpöydällä olevan iPhonen virtanappulaa. Näytössä lukee peukalonkynnen kokoisin numeroin 3:52. Kun edellisen kerran katsoin, niin puhelimen kello ilmoitti ajaksi 2:50. Sitä aiemmin 1:14. Kello on kohta neljä aamuyöllä ja olen yrittänyt nukahtaa jo yli neljän tunnin ajan. Yrittänyt ja hieman jo turhautunut.

Kun puhelimeni herättäisi minut, niin näyttö kertoisi ilkikurisesti ajaksi 6:30. Arvelin, että sovellus, joka mittaa uneni laatua lakanan alle liimatun liuskaisen anturin avulla, tulisi varmasti antamaan tälle yölle kaikkien aikojen huonoimmat unipisteet. Pisteistä viis, mutta unta täytyy nyt saada. Huomenna on tärkeä tapaaminen ja haluan olla skarppina. Tähän asti olen vain seurannut ajatuksia, joita tulee ja menee kovaa vauhtia. Antanut niiden elää omaa elämäänsä. Kokeilen paria nukahtamismetodia, jotka ovat joskus toimineet. Luultavasti ne ovat toimineet juuri silloin, kun en olisi niitä muutenkaan tarvinnut. Toisessa niistä piirretään ja ympyröidään hitaasti mielen liitutaululle numeroita sadasta alaspäin, tavoitteena tylsistyttää tietoinen mieli. Pääsen vaivoin numeroon 86.

Yritätkö liikaa?
Kuva: Depositphotos

Pyörittynä vielä hetken sängyssä myönnän itselleni, että ei tästä nukkumisesta taida nyt tulla mitään. Ei tällä tavalla. Annan periksi ja kävelen työhuoneeni nojatuoliin. Laitan lukulampun päälle työntämällä himmennintä hieman varpaallani ja palaan kirjan ”Puulattian kunnossapito” maailmaan, jossa vierailin viimeksi ennen sänkyyn kömpimistä. Romaani kertoo perfektionismista ja siitä, miten tarkkaa huolenpitoa aito puulattia vaatii. Tiedän tämän hyvin itsekin, sillä talomme vaalea koivuparketti hiottiin, sävytettiin ja lakattiin keväällä. Vaalean parketin naarmuttomana pitäminen tuntuu olevan mahdoton tehtävä.

Kirja on suoraan sanottuna hieman tylsä, eikä yhtään niin mukaansatempaava kuin Dan Brownin uusin romaani, jonka sain päätökseen muutama ilta sitten. Ehkä se on hyväkin, sillä luettuani puoli tuntia palaan sänkyyn ja nukahdan. Ennen nukahtamista muistan ajatelleeni, että nyt jokainen nukuttu minuutti on vain plussaa ja oikeastaan taitaa olla aivan sama nukunko tänä yönä ollenkaan.

Miten tässä sitten näin kävi? Kelataanpa takaisinpäin iltaan, jolloin päätin, että seuraavana yönä panostan tavallista enemmän nukkumiseen. Edellisten öiden unissa ei ollut sinänsä ollut mitään vikaa. Päinvastoin. Olin nukkunut jo pidempään yli kahdeksan tunnin yöunia ja saanut Beddit-sovellukselta kerta toisensa jälkeen vahvistukseksi parhaan mahdollisen pistemäärän, 115 unipistettä.

Tasan vuosi sitten kärsin unettomuudesta ja opiskelin silloin paljon unen laadun parantamiseen liittyvää tietoa. Ajattelin, että nyt voisinkin ottaa uniopit taas tietoiseen käyttöön ja varmistaa, että aivoni toimisivat skarpisti seuraavana päivänä. Hienoa. Tein illalle mentaalisen to-do-listan, joka oli suunnilleen tällainen:

  • Lopetan tietokoneen ja iLaitteiden käytön klo 21. Itse asiassa vältän kaikkia sinistä aallonpituutta sisältäviä valonlähteitä, sillä sininen valo tutkitusti estää pimeähormoni melatoniin eritystä. Normaalisti olen toki ruudun edessä pidempään.
  • Silitän seuraavan päivän vaatteet valmiiksi tuolin selkänojalle, että voisin säästää aamun toimissa ja nukkua mahdollisimman pitkään. Teen aamupalankin valmiiksi jääkaappiin samasta syystä. Normaalisti en tietenkään tee näin.
  • Alan hidastaa elämää tämän päivän osalta
  • Syön kevyen iltapalan, joka sisältää muun muassa kehon tryptofaanitasoja nostavia avokadoa ja baanaania. Tryptofaani toimii melatoniinin ja serotoniinin esiasteena ja auttaa siten nukahtamisessa.
  • Juon kupillisen teetä, jossa on mm. suomalaista luomuhunajaa, valeriaanaa ja kamomillaa. Kukapa aivojen GABA-välittäjäaineesta pitäisi huolta, ellen minä…
  • Luen ”Puulattian kunnossapito” -kirjaa ja menen sänkyyn vasta kun alkaa nukuttaa. Tiedän, että en voi mennä kovin aikaisin nukkumaan, koska lifestyle-yrittäjän unirytmini on säätynyt viime aikoina myöhäistä heräämistä kohti.

Hengästyttääkö? Niin minuakin, kun luen tätä listaa 🙂

Olin muutama viikko sitten Oslossa kuuntelemassa ruotsalaista menestysvalmentajaa Anders Haglundia. Anders kertoi tositarinan Michelin-tähtiravintolan johtajasta, joka antoi epäröimättä potkut sellaiselle kokille, joka kehtasi kysyä reseptejä hänen ravintolansa annoksiin. Huippuravintolassa ei voi luottaa resepteihin, sillä päivän raaka-aineiden koostumus ja tuoreus vaikuttaa aina lopputulokseen. Michelin-tähtiravintolan kokin täytyy pystyä toimimaan ammattitaitonsa ja intuitionsa varassa. Parhaat inhimilliset suoritukset eivät ole purettavissa yksiselitteisiksi ohjeiksi, joita seuraamalla voisi päästä aina toivottuun lopputulokseen.

Nukahdin kun lakkasin yrittämästä liikaa. Onnistuin kun hyväksyin tilanteen sellaisena kuin se on ja päästin irti tietynlaisen lopputuloksen tavoittelusta. Haluamani lopputulos ei ollut lopulta uni, vaan onnistuminen seuraavan päivän palaverissa. Mitä pidemmälle uneton yö eteni, sitä väsyneemmältä peilistä tuttu päähenkilö näytti päässäni etenevässä elokuvassa, jonka fiktiivinen juoni oli seuraava päivä. Itse asiassa onnistumista tärkeämpää taisikin olla epäonnistumisen välttäminen.

Tämä oli taas yksi niistä hetkistä, joissa vasta jälkikäteen huomasin sisäisen perfektionistini päässeen valloilleen. Olen nukkunut varsin onnistuneesti noin yksitoista ja puoli tuhatta yötä, joten eiköhän tätä ole jo harjoiteltu tarpeeksi. Yritin korjata jotain sellaista, joka ei ollut rikki. Se tuli automaationa. Sorruin yliyrittämiseen kun yritin kontrolloida untani ja halusin varmistaa haluamani lopputuloksen.

Uni on luonnollinen asia ja tapahtuu parhaiten itsestään, kun antaa sen tapahtua. Niin on monen muunkin asian laita elämässä. Menestys pakenee niin kauan kun yrität ottaa sitä kiinni. Keskity prosessiin, niin lopputulos pitää kyllä huolen itsestään.

Muista, että elämä toteutuu harvoin sellaisena kuin ajattelet sen toteutuvan. Päässäni pyörinyt yön pitkä elokuva ei toteutunut sellaisena kuin kuorensa mukana sängyssä pyörivät aivoni sen käsikirjoittivat. Tapaaminen meni nimittäin hyvin siitä huolimatta, että olin nukkunut alle pari tuntia. Opinpa taas luottamaan, että elämä kantaa. Ajaessani takaisin pääkaupunkiseudulta Tampereelle huomasin väsymyksen tulleen kylään. Kiittelin sitä, että malttoi odottaa näin pitkään, kurvasin rampista lähimmän huoltoaseman pihaan, laitoin pipon päähän ja nukahdin tyytyväisenä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: