Naisen sydän: Torjunnan sisäistäminen

Erokriisistä toipumisen kolmas vaihe

Teksti pohjatuu Susan Andersonin kirjaan ‘The Journey from Abandonment to Healing’.

Tekstille alustus löytyy täältä.

Sisäistäminen on erokriisin vaiheista kaikkein vaarallisin ihmisen itsetunnolle. Se viittaa prosessiin, jonka aikana torjutuksi tuleminen muokkautuu osaksi ihmisen identiteettiä. Sisäistämisen aikana huomio kääntyy sisäänpäin ja torjunnan kokemus uppoaa ihmisen ytimeen. Jätetty kyseenalaistaa helposti käsitykset itsestään. Kyseessä on vaihe, jonka aikana yksilö käy läpi voimakasta sisäistä muutosta ja kasvua.

Vaikean eron jälkeen jätetyn maailma särkyy. Yksin jääminen on musertava shokki. Vieroitusvaiheessa yksinäisyys syventää surua ja kaipuuta. Sisäistämisen aikana yksinolosta voi tulla hylätylle kiistaton todiste siitä, että hän ei ansaitse rakkautta. Yksinolo muuttuu itsensä vähättelyksi. Jätetty kokee häpeää, joka pohjautuu ajatukseen, että itsessä on perustavanlaatuisesti jotain vialla. Erokriisiä läpikäyvän on oleellista ymmärtää, että kyseessä on haitallinen uskomus, joka ei ole totta. Uskomus on vain ajatus, ei fakta.

Kun ihminen tulee torjutuksi läheisessä ja tärkeässä ihmissuhteessa, hän helposti kyseenalaistaa oman arvonsa. Ihmisen kunnia ja itsetunto saa lähes kuolettavan iskun. Läheisen puolison menetys on kuin menettäisi tärkeän osan itsestään. Jätettyä alkaa kaivertaa epäily siitä, että hylätyksi tulo johtuu omasta viallisuudesta.

Sisäistäminen tapahtuu yön mustina tunteita, huomaamatta ja piilossa katseilta. Itsensä epäilystä tulee mätivä emotionaalinen haava, joka hitaasti murtaa ihmisen uskoa itseensä. On ehdottoman tärkeää kieltäytyä uskomasta ajatuksia omasta arvottomuudesta ja hyödyntää vaiheen sisäänpäinkääntyvä voima. Sisäistäminen johtaa itsetutkiskeluun. Tavoite on valjastaa lisääntynyt itsehavainnointi henkilökohtaiseen kasvuun ja luoda positiivinen kuva itsestä. Sisäistämisvaiheen aikana ihmisellä on mahdollisuus parantaa alitajunnan syövereissä piilevä epävarmuus. Vaihe on osa erokriisin käsittelyä, jonka seurauksena ihmisestä tulee vahvempi ja entistä kykenevämpi rakastamaan itseään ja toisia.

Entinen puoliso pois jalustalta

Hylätyksi tulleella on taipumus idealisoida menetetty puolisonsa. Kyseessä on luonnollinen ilmiö, joka syntyy jätetyn kokemasta avuttomuudesta ja lohduttomuudesta. Ihminen tuntee itsensä voimattomaksi, koska tärkeän ihmissuhteen jatkuminen tai loppuminen ei ole omissa käsissä. Ollessaan kykenemätön valitsemaan kohtaloaan, yksilö kokee olevansa altavastaajan asemassa. Entinen puoliso saa näkymätöntä valtaa sen kivun kautta, jota yksin jäänyt väistämättä tuntee. Menetetty rakas on kuin puolijumala, jolla on valta poistaa kärsimys, mutta myös valta sysätä elämä pois raiteiltaan.

Sisäinen voima palautuu sillä hetkellä, kun ihminen kykenee kohtamaan menetyksen tuottaman kivun ja siirtämään huomionsa tulevaisuuteen. Hallinnan tunne syntyy, kun keskittyy itselleen tärkeisiin tavotteisiin sen sijaan että taistelee nykyisyyttä vastaan. Jos löydät itsesi idealisoimasta entistä puolisoasi, muista että tunne on luonnollinen ja väliaikainen, ja että todellisuudessa olet vahva. Olet selviytymässä vakavasta iskusta, joka on osunut minuutesi ytimeen. Tee lista omista hyvistä ominaisuuksistasi ja idealisoi niitä. Ota aktiivinen rooli oman parantumisesi puolesta ja vältä passiivista alistumista ja itsesi vähättelyä.

Sisäistämisvaiheen aikana on hyvä ympäröidä itsensä läheisillä ja empaattisilla ystävillä, etsiä uusia innostavia aktiviteetteja tai terapeutin ohjausta. Positiiviset kokemukset kompensoivat taipumusta epäillä omaa arvoa.

Haitallisten itseä vahingoittavien ajatustapojen tiedostaminen ja positiivisen minäkäsityksen aktiivinen luominen toimivat lääkkeenä hylätyksi tulon sisäistämistä vastaan.

Pelkät tietoiset affirmaatiot eivät yleensä riitä. Ei auta hokea olevansa vahva, kaunis tai viisas. Tarvitaan uskottavampia ja tehokkaampia työkaluja.

Visualisaatioharjoitus uuteen elämään

Tässä esitettävä harjoitus valjastaa sisäänpäin kääntyvän energian ja suuntaa sen uuden luomiseen mielikuvituksen voiman avulla. Läsnäoloharjoitus on opettanut käyttämään nykyhetkeä kivun käsittelyssä ja herkistänyt ympäröivälle maailmalle. Dialogi sisäisen lapsen kanssa on tuonut ihmisen syvimmät tunteet ja tarpeet tietoisuuteen ja opettanut huolehtimaan niistä. Alla kuvattu visualisaatioharjoitus vahvistaa syventynyttä suhdetta itseen ja auttaa luomaan positiivisia ja tarpeellisia muutoksia. Harjoitus pohjautuu neljään perustavanlaatuiseen ajatukseen jokaisen ihmisen pysyvästä ja arvokkaasta minuudesta, joihin menetys ei vaikuta. Nämä harjoituksen kulmakivet ovat:

  1. Oman erillisyyden kohtaaminen, hyväksyminen ja arvostaminen
  2. Oman olemassaolon tärkeyden oivaltaminen
  3. Todellisuuden kohtaaminen ja hyväksyntä
  4. Rakastamisen taidon vahvistaminen

Harjoitus mahdollistaa neljän autenttiseen minuuteen liittyvän ajatuksen sisällyttämisen osaksi omia perususkomuksia ja sisäistä kokemusta. Sen voi tehdä tehokkaasti muutamassa minuutissa tai hitaasti nautiskellen.

Aloita sulkemalla silmäsi ja kuvittele, että käytössäsi on loputon määrä resursseja. Poista mielestäsi kaikki rajoitukset. Kuvittele ideaali ympäristö unelmatalollesi. Unelmakotisi on sinulle täydellinen paikka, jossa voit asua onnellisesti elämäsi loppuun asti – vaikka yksin. Minkälainen ilmasto sopii sinulle parhaiten? Minkälainen maisema aukeaa talosi kuistilta? Onko kotisi jossain tuntemassasi maassa vai täysin uudessa ympäristössä? Mielikuvituksella ei ole rajoja. Päämäärä on kuvitella miellyttävä ympäristö, joka vastaa tarpeitasi. Unelmakotisi on paikka, jossa voit juhlia omaa erillisyyttäsi ja viettää aikaa itsesi kanssa.

Seuraavaksi visualisoi itsesi kulkemassa unelmatalossasi. Luo huoneet ja niiden sisustus vastaamaan kaikkia toiveitasi. Kuinka paljon tilaa tarvitset? Mikä huone on sinulle ihanteellisin? Etsi itsellesi mieluisin paikka ja istu alas. Visualisoi itsesi äärimmäisen tyytyväisenä. Mitä näet? Luo ympäristö, joka tuottaa sinulle suunnatonta iloa ja nautintoa. Tässä istuessasi oivalla oman olemassaolosi syvyys ja merkitys.

Mikä ilahduttaa sinua ja vetää huomiosi puoleensa? Kuvittele näkymä, joka saa sinut haltioitumaan ja pysähtymään hetkeen. Visioi ympärilläsi oleva kauneus. Ympäristösi tulee olla niin viihtyisä, että tästä paikasta käsin voit hyväksyä minkä tahansa todellisuuden sellaisena kuin se on.

Visualisoi itsesi kaksi vuotta eteenpäin tästä hetkestä. Mitä teet unelmatalossasi? Mitä uusia inspiroivia taitoja tai kykyjä olet oppinut? Käytätkö aikasi uudessa työssä vai rentoudutko syvästi lempiharrastuksesi parissa? Matkustatko? Luotko taidetta tai oletko syventynyt henkiseen harjoitukseen? Visualisoi mitä sellaista teet, mikä tuottaa sinulle iloa. Minkälaisia ystäviä tai perheenjäseniä haluat sisällyttää uuteen elämääsi? Missä he ovat nyt? Kuuletko heidän äänensä toisessa huoneessa vai ovatko he luonasi? Kuvittele, että kykysi rakastaa lisääntyy joka päivä.

Uusi sädehtivä onnellisuutesi koskettaa kaikkia ympärilläsi. Olet hyväksynyt itsesi erillisenä olentona, pystyt arvostamaan oman olemassaolosi tärkeyttä ja olet avoin hyväksymään todellisuutesi. Tämän seurauksena kykysi rakastaa on syventynyt.

Kokoa nyt yhteen kuvaan unelmiesi talo ja sen ympäristö, läheiset ihmiset taustalla, uusi ammattisi, harrastuksesi tai jouteliaisuuden ilo. Kokoa tähän yhteen kuvaan niin paljon hyvää kuin kykenet. Unelmatalosi olet sinä itse – se ihminen, joka sinusta on tulossa; se suunta, jonka elämäsi on nyt ottamassa.

‘Internalizing brings us to a place deep within, where we wrestle the demons of doubt and fear. It is the soul’s Gethsemane from which we emerge with humility, strenght and vision’

– Susan Anderson

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image