Oletko stressin kourissa? Tässä 8 askelta stressin alentamiseen

Oletettavasti olet elämäsi aikana törmännyt käsitteeseen stressi. Yhteiskunnassamme mikäli elät, niin hyvin todennäköisesti olet sitä myös kokenut. Joko tietämättäsi tai hyvinkin tiedostaen, samalla kantaen aistiärsykekuormaa harteillasi. Onko stressi jotain, mikä on yhteiskunnassamme täysin hyväksytty osa elämäämme, normaali toimenpide, jota kaikkien on syytä tuntea? Tarkemmin ajateltuna, mitä stressi edes on, mistä se tulee?

Stressi ja terveys?

Stressin tiedetään nostavan verenpainetta, lisäävän sydänongelmia, painonnousua, unettomuutta, päänsärkyä, lihaskipuja. Pitkään jatkuessa se nostaa kehon tulehdustilaa, aiheuttaen lähes jokaisen tunnistettavan sairauden syntyperän ja mahdollisuuden kasvaa, ellei stressiin kiinnitetä huomiota. Pelkästään pintapuolisesti stressi tekee painonpudotuksen tai vastaavasti lihasten kasvun ja uusiutumisen hyvin haasteelliseksi.

Stressin merkitys?

Stressi on ollut tärkeä osa meille, onhan se pitänyt meidän tietoisena ulkona liikkuvista karhuista, tiikereistä ja muista otuksista, joita emme enää tänä päivänä luonnollisessa tilassa harvoin tule kohdanneeksi silmästä silmään. Mekanismi, joka on kertonut meille, että nyt juostaan tai sitten tapellaan hengensä edestä. Stressi on nostanut valppauttamme, kykyämme käyttää kehoamme fyysisesti.

Ongelma: Nykypäivänä emme reagoi enää kehollamme stressiin, vaan olemme paikallamme, ikään kuin keräämme stressi energiaa kehoomme, koskaan sitä ”juostaan tai tapellaan” vaihetta käymättä läpi. Vaihetta, joka on poistanut stressiämme kehosta, lopulta tasapainottaen tilansa itsestään.

Haaste: Kuinka havaita mielen tekemät karhut, puumat ja tiikerit, jotka ovat nykyisin paperi/mielikuva muodossa? Tulemmeko huomanneeksi, että tunteet voivat laukaista stressireaktioita. Tunteet kuten pelko, huoli ja murehtiminen ollessa yksi parhaita stressin laukaisijoita.

Kuinka sitten vähentää stressiä?

8 askelta stressin alentamiseen

1. Liiku

”Juokse tai taistele” jo osoittaa sen mitä meidän keho olettaa meidän tekevän, LIIKKUVAN.

Liike rentouttaa lihaksiamme ja rauhoittaa mieltämme. Mikä liike tehoaa parhaiten?

Kunhan liikut tavalla, joka sinua puhuttelee. On kyseessä sitten kävely, jooga, kuntosali, pallopelit tai mikä tahansa muoto. Liikkeen tehoa avittaa toki, jos teet sen raikkaassa ulkoilmassa luonnon lähettyvillä.

2. Nesteytä

Jos olet yhtään tutustunut teksteihini, huomaat, että mainitsen veden lähes joka kirjoituksessa. En haluaisi toistaa itseäni, mutta niin tärkeästä asiasta on kyse, että se vaan tuppaa vaikuttamaan kaikkiin elintoimintoihimme. Ei ole sattumaa, että suurin osa planeetastamme on vettä, samoin kuin kehomme. 60–70% kokonaisuudesta on sen verran, että sen vähyys vaikuttaa kaikkeen. Harmillisesti kahvi, limsat, mehut, virvoitusjuomat ja alkoholi eivät aja asiaa, itseasiassa saattavat haitata toimintaa enemmän.

Panosta veteen. Juo lasi raikasta useaan otteeseen päivän mittaan. Jopa illalla ennen nukkumaan menoa alennat lasillisella vettä kortisolitasojasi ja mikäli verensokerisi on kunnossa, yöllistä vessareissua ei tarvitse tehdä. Josta päästäänkin seuraavaan vinkkiin…

3. Nuku

Mikään ei elvytä kehoasi enemmän, kuin hyvin nukuttu yö. Ei mikään ihme/taikapilleri. Uni on täydellistä aikaa uudistua ja kasvaa. Panosta siihen, että heräät levänneenä. Mikäli herätyskello herättää sinut ja sinulla on todella haasteellista nousta, leposi ei ole riittävää. Panosta tärkeimpään tekijään hyvinvoinnissasi. Nuku ja lepää.

4. Syö hyvin

Ja lisäksi pidä suolistosi kunnossa. Panosta siihen, että saat kokonaista, oikeaa ruokaa, jonka saat mahdollisimman tuoreena lautasellesi.

5. Ilo

Tiedät varmasti tunteen, kun naurat sydämesi kyllyydestä. Koko kehossasi kihelmöi, verenkiertosi vilkastuu, onnellisuushormoonit valtaavat kehoasi, stressi kaikkoaa

6. Syvähengitys & Silmien sulkeminen

Voitaisiin tähän myös liittää meditaatio. Eikä sinun tarvitse olla buddhalainen munkki meditoidaksesi. Tee se niinkuin susta tuntuu hyvältä, sulje silmät ja vaan ole. Annat kehollesi vinkin, että nyt voidaan olla vaan hetki, just tässä, just nyt. Hengitä syvään ja tunnustele kehoasi, mitä se sinulle kertoo?

7. Ravinteiden vaikutus?

Yksinkertaistan hieman. Skippaa kofeiinipitoiset juomat, jotka nostavat kortisolitasojasi, mikäli omaat stressitilan kehossasi. Kaikelle on paikkansa. Silloin, kun elimistö on väsynyt, kuormittunut ja kokee stressiä joka suunnasta, kahvi on kuin antaisi raipaniskuja uupuneelle kilpahevoselle. Mikäli keho on enemmän tasapainossa, voit varmasti nauttia kupillisen silloin tällöin hyvällä omatunnolla. Tässä yhteydessä stressiin katsottuna, voi olla paikallaan ottaa hetki taukoa.

B-vitamiinit, magnesium, kalsium, sinkki, d-vitamiini, c-vitamiini ovat paikallaan lisättäväksi ruuasta, mikäli koet äärimmäistä stressiä. Hyvälaatuinen rasva ja proteiini pitää verensokerisi tasoissa, mikä on tärkeää hyvinvoinnillesi. Ei pelkästään ravinteiden takia, vaan niiden luodessa pohjaa aivojen välittäaineille, joista luomme olotilaamme ja tunteitamme tässä kehossa. Tietyt välittäaineet luovat tiettyjä tuntemuksia, kuten myös niiden poissaolo luo haasteellisimpia reaktioita kehossamme, jotka ilmenevät mm.stressinä.

Yrteistä erityisesti Tulsi (pyhä basilika), ashwaganda, ruusunjuuri ja schizandra ansaitsee erityismaininnan, kun halutaan tasapainottaa elimistön tilaa ja alentaa kortisolia, sekä vahvistaa vastuskykyäsi.

Kurkkaa myös kirjoitus vastustuskyvystä täältä.

8. Reaktiomme?

Ei meitä stressi ole vanhentamassa, vaan reaktiomme siihen. Siinä missä toinen kokee äärimmäistä ahdistusta tietystä tilanteesta, toiselle se on lepohetki arjesta. Valitsemme omia reaktioita, yleensä tiedostamatta, tapahtumiin, ihmisiin ja ajatuksiimme. Mitä enemmän olemme läsnä, sitä vähemmän meillä on hätää. Harmittelemme menneitä, pelkäämme tulevaa -ajatusmalli saa meidät suistumaan läsnäolon tilasta. Tilasta, jossa todella harvoin on mitään hätää, pelättävää tai reagoitavaa. Varmasti tämä on haasteellista, jos ajat autoa, puhelin soi, lapset huutavat ja olet myöhässä. Haasteellista, mutta mahdollista. Hengitä, anna itsellesi lupa olla tietyssä mielentilassa, saatat jopa nauttia elämästä. Kuka näistä tietää?

Jos saat lisättyä elämääsi kiitollisuutta, anteeksiantoa, erityisesti itselle, teet luultavasti suurimman palveluksen alentaaksesi stressiä. Ei sinun ole tarpeellista tehdä yhtään sen enempää kuin teet tällä hetkellä. Teet sen juuri mitä pystyt, teet sen niin hyvin kuin tässä hetkessä kykenet. Tässä hetkessä, askel kerrallaan. Hengitä.

Yleensä fyysinen kehomme reagoi sisällämme kuohuvaan tunnetilaan. Siispä jätän sinut tähän:

Mitä sinä tunnet päivittäin? Kuinka reagoit tapahtumiin ja ihmisiin? Voitko vaikuttaa ulkoiseen, vai olisiko mahdollista vaikuttaa reaktioitasi ulkoiseen maailmaan?

Ota iisisti, ei tää niin vakavaa oo.

Tämä on myös kuunneltavissa audiopätkänä klikkaamalla allaolevaa kuvaa:

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image