Sanna aloitti maaliskuussa 2013 puolen vuoden mittaisen Intuitiivisen parantamisen koulutuksen. Sielunsäteitä-blogi keskittyy matkaan, joka suuntaa kohti omaa ydintä, sielunsäteitä. Blogissa vierailee myös kouluttaja Heli Heiskanen.
––––
Edellisenä koulutusviikonloppuna käsittelimme sisäistä lasta, oman sisäisen lapsen kohtaamista.
Kouluttajamme Heli piirsi kuvan, jossa vasemmalla on ”minä” aikuisena, keskellä ”minä” lapsena ja oikealla vanhemmat. Heli kertoi, että jos aina vain ensisijaisesti ymmärrämme omien vanhempien tapaa toimia lapsuudessamme (sillä jokainenhan yrittää parhaansa ja tarkoittaa maksimaalista hyvää), ohitamme oman sisäisen lapsemme. Emme anna lapsen kokemuksille ja tunteille tilaa tulla todellisiksi. Jos katsomme sisäisen lapsemme ohi ja nyökyttelemme ”kyllä minä ymmärrän, kaikki tekevät parhaansa”, teemme itsestämme – kokemuksistamme ja tunteistamme – omassa elämässämme toissijaisia.
Katsellessani Helin piirtämää kuvaa tajusin, kuinka hyvä olen ymmärtämään. Jos minua esimerkiksi työssä tai ystävyyssuhteessa loukataan, ymmärrän kyllä, ettei toinen tarkoittanut pahaa. ”Sillä oli vaan itsellä tiukka tilanne”, ”se ei vaan pystynyt näkemään kokonaisuutta”. Kaikki ymmärtävät selitykset ovat hyviä tekosyitä olla kohtaamatta omaa pettymystä, vihaa, surua, pelkoa – negatiivista tunnetta.
Jättämällä oman tunteen toissijaiseksi jätän itseni toissijaiseksi. En anna arvoa omalle kokemukselleni, omalle tunteelleni – oli se miten primitiivinen, alkeellinen tai kypsymätön tahansa. Oma tunne ja kokemus on kuitenkin minulle totta, se kertoo tarinaani. Se tuo esiin piirteitä minusta itsestäni, joita voin tutkia mielenkiinnolla. Se tuo esiin minut. Se tuo minut näkyväksi kaiken takana. (Ja jos joku tässä kohtaa ajattelee, että eihän tunne ole totta vaan sehän on vain reaktio johonkin ajatukseen, todettakoon, että oman kokemukseni mukaan tunne on kuitenkin merkki jostain kokemuksesta tai ajatuksesta, joka minun pitää nähdä, jotta voin muuttaa ajatustani tai suhtautumistani.)
Ymmärrän kuitenkin, että minun kokemukseni tai tunteeni ei ole totta muille. Se on totta vain minulle. Siksi ei aina ole tarkoituksenmukaista kaataa koko omaa negatiivista tunnelastia toiselle. Mutta itselle se pitää tehdä näkyväksi. Sille pitää antaa tilaa kuin se olisi maailman suurin – kätketty – lahja minusta itsestäni. Se auttaa minut näkemään itseni ja arvostamaan itseäni. Jos minä en näe tai arvosta itseäni, kuinka kukaan muukaan voi niin tehdä?
Oman tunteen kohtaaminen vapauttaa myös vastustelusta. Jos tunnetta yrittää vastustella, se vahvistuu. Oman elämän ohikatsojana luultavasti ruokin kärsimyskehoani: en halua katsoa sitä, mikä on, jolloin jätän kaiken pinnan alle hautumaan ja lisäämään ahdistusta tai tuskaa (mahdollisesti myös sairauksia). Se, mitä en halua nähdä, antaakin harmaan sävyn kaikkiin ja kaikkeen. Kohtaamattomista tunteista on nimittäin aika vaikea päästää irti, jos koskaan ei ole myöntänyt niiden olemassaoloakaan!
Yleisesti hyväksytty ja korrekti tapa, muiden ymmärtäminen, voi siis ollakin hyvä tekosyy kiertää itseään, olla kohtaamatta itseään kaikkine tunnereaktioineen ja niiden takana piilevine tarinoineen. Mutta toisaalta myötätunnon kannalta kyky ymmärtää muita on tärkeää. Toisten ymmärtämistä ei kuitenkaan voi tehdä itsensä kustannuksella. Sillä myötätunto lähtee aina ensin myötätunnosta ja ymmärryksestä itseä kohtaan.
”Ennen kuin opit, että lempeys on sisälläsi syvimmällä, sinun on opittava, että suru on siellä myös.” – Naomi Shahib Nye
––––
Huom! Kiinnostuneille tiedoksi, että Helillä alkaa uusi Intitiivisen parantamisen koulutus pääkaupunkiseudulla syksyllä 2013. Hidasta elämää -lukijat saavat 50€ alennuksen kurssimaksusta. Tiedustelut suoraan Heliltä: heli(at)heliheiskanen.fi
