Istuin viime viikonloppuna saunan jälkeen ensimmäisen kerran talven jälkeen terassilla paljain jaloin, jalkapohjat tiiviisti koleaa maata vasten. Maa oli vielä oljenkeltainen ja viherrystä näkyi tuskin nimeksi. Silti varpaat kaipasivat maan kosketusta. Sormilleni olin antanut jo maadoittumishoitoa pitkin kevättä, kosketellut kukkien ja yrttien multaa ja möyhinyt sitä sormillani.
Kaipuu maan yhteyteen on ollut minulle luontainen jo lapsesta asti. Äitini kertoo mielellään tarinaa ojassa möyrivästä pörrötukkaisesta olennosta, joka hänen kauhukseen paljastui minuksi. Lapsena tongin multaa, kuljin metsissä ja keräsin lasipurkkeihin horsmakiitäjän toukkia ja monenlaisia koppakuoriaisia. Luonto oli paras temmellyskenttä.
Luonto on edelleen paras lataamoni. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän löydän tieteellisiä syitä luonnon ylivertaisuuteen ihmisen henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kehtona. Luonto on samanaikaisesti leikkipuisto, rentoutuskeidas, maadoittamo, virikepankki ja ruoka-aitta. Vaikka olen matkustellut maailmalla ja nähnyt paljon, voin rehellisesti sanoa, että en ole koskaan missään muualla päässyt samanlaisiin tiloihin ja onnellisuuteen kuin luonnossa.
Lataamoa tarvitaankin tämän päivän maailmassa, sillä nykyihmisen arki on täynnä sähköistä tykitystä ja langatonta saastetta. Mitä enemmän perehdyn tutkimuksiin ja tapaan tutkijoita maailmalla, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että langattomat verkot, kännykät, tukiasemat, nettitikut sekä WLAN-modeemit ja niiden säteily kuormittavat todella paljon terveyttä. Siksi kannustan kaikkia laitteitaan räpeltäviä irrottautumaan kaikesta teknologiasta ja menemään ainakin kerran päivässä luontoon.
Luontoäiti hoitaa stressaantuneen ruumiin, alentaa stressihormoni kortisolin tason, rentouttaa ja rauhoittaa, laskee sydämen sykkeen ja verenpaineenkin. Siinä samalla luonto myös piristää ja aktivoi. Luonto onkin paras mahdollinen lääke arjessaan säteilystä ja stressistä kuormittuneelle.
Kun käppäröin keväästä pitkälle syksyyn paljain jaloin pihalla, meren tai järven rannalla, kun möyhin multaa tai istuskelen nurmikolla piknikillä ystävien kanssa, hoidan terveyttäni. Tätä samaa olen tehnyt aina, mutta nyt tällaisesta elämäntavasta on tehty lukuisia kirjoja ja tieteellistä tutkimustakin. Maailmalla kohistaan maadoittumisesta, joka on juuri sitä mitä minäkin olen vuosikymmeniä harrastanut.
Maadoittumisen terveyshyöty on erittäin tärkeää myös sähkömagneettiselle säteilylle vahvasti altistuvalle. Moni miettii elämäänsä ja terveyttään vasta kun jokin paikka oireilee, kun syöpä vie pohjan pois elämältä, kun verensokerin tasot kertovat karua viestiä aikuistyypin diabeteksesta tai kun sydän ei pysy enää arjen tahdissa. Ennaltaehkäisy ei kuulosta seksikkäältä eikä innostavalta. Moni tyrmää suojautumisen ja varautumisen, mutta on halukas kuuntelemaan kaiken mahdollisen tiedon silloin, kun arjen tasapaino järkkyy mielen tai ruumiin sairastumisen tähden.
77-vuotias äitini kertoo tarinaa lapsuuden kotikylänsä kunnanlääkäristä, joka hoiti kaikki kotikäyntinsä kävelemällä keväästä loppukesään paljain jaloin. Mies oli tyylikäs tummassa puvussaan mutta aina ilman kenkiä. Hän myös kehotti kaikkia kyläläisiä kävelemään kesäisin paljain jaloin ja hoitamaan näin terveyttään.
Tämän enolaisen kunnanlääkärin 70 vuotta sitten jakelemat opit ovat tänä päivänä suurinta huutoa terveysrintamalla maailmalla. Paljasjalkakävely, paljasjalkajuoksu, nurmikolla istumiset ja makailut on nostettu esiin uudessa valossa. Maadoituksesta on tehty bisnestä, joka ulottuu hiirimattoihin, lattiamattoihin, lakanoihin ja makuupusseihin.
Mitä jos tämä kevät ja kesä pyhitettäisiin maadoittumiselle ja seurusteltaisiin vähemmän laitteiden kanssa? Mitä jos kesään kuuluisi aistillisia paljasjalkakävelysessioita, auringonottoa paljasta kalliota vasten, rantahiekalla ilman pyyhettä makailua, vesirajassa kävelyä niin, että varpaat uppoavat viileään hiekkaan. Entä jos tänä kesänä nurmikolla istuskeltaisiin porukalla ilman huopia ja iltakahvit juotaisiin pihalla niin, että paljaat varpaat koskettavat maata? Ja mitä jos metsäretkillä nojailtaisiin ikivanhoihin honkiin ja pötköteltäisiin sammalikossa? Aika ihanaa ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa ja aivojen autuutta, ainakin minun mielestäni. Maadoittuminen on hieno termi, mutta toiminta on niin kovin yksinkertaista. Tutkijoiden mukaan vain 40 minuuttia maadoittumista päivässä pitää niin pään kuin kehon kunnossa.
Meillä Kivimetsässä maadoitutaan kohta myös hortoilemalla intohimoisesti pihapiirissä, lähiniityillä ja -metsissä. Villivihannesvauvoja on jo näkyvissä, mutta suuren sesongin makuun päästään normaalivuonna äitienpäivän tienoilla. Hortoilu on ihanaa ja voimaannuttavaa. Oma oloni on keväisin ja kesäisin kuin varsalla, joka on päästetty laitumelle kirmaamaan. Vaaleanvihreää ihanuutta ympärillä ja niin herkullista ja ilmaista syötävää!
