Kun työelämässä viulun kieli virittyy äärimmilleen, se lopulta katkeaa. Vertauskuvissa kielen katkeamista ei seuraa yhtä zeniläinen suhtautuminen kuin Petteri Iivosella Sibelius-viulukilpailun finaalissa joulukuun alussa 2010.

Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen on lievästi uupunut työnsä takia. Ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämän arvotutkimuksen (2010) mukaan 82 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että suomalaisilla työpaikoilla työskennellään ylikierroksilla ja niin korkean paineen alla, että moni palaa ennenaikaisesti loppuun. (Ritva Rajander-Juusti: Kohtuus kaikessa)

Katkeamisen syynä on useimmiten se, että työmäärä kasaantuu niin, ettei siitä selviä normaalin työajan puitteissa. Uupumista saattaa aiheuttaa myös työnantajan ja työntekijän arvojen ristiriitaisuus; työntekijä joutuu käyttämään suuren osan energiastaan omien arvojen lyttäämiseen ja vastakkaiden arvojen omaksumiseen.

Viime aikoina on oltu erityisen huolissaan alle 30-vuotiaiden naisten enenevästä uupumisesta jo työuransa alkuvaiheissa. Nuori nainen kertoo Hidasta elämää -sivustolle, miten hänen soittimensa kieli viritettiin liian tiukalle, hän uupui arvomaailmojen kohtaamattomuuteen.

Susanna, 26, on media-alan työntekijä ja ollut alan töissä vähän yli kaksi vuotta:

”Olin työntekijänä pienessä yrityksessä, jossa omistaja kohteli minua kuin osakasta, vaikka olin pelkkä assistentti. Hän tuli itse aina sairaana töihin, ja näin myös viestitti ja yleensä vihjailikin, että minunkin pitäisi tehdä niin. Hän myös sanoi aina, että jos haluat olla tällä alalla, sinulla on liikaa ystäviä ja harrastuksia, niistä pitää karsia.

Jossain vaiheessa minusta alkoi tuntua, etten saanut enää happea. Minulle oli alkanut pikku hiljaa valjeta muitakin piirteitä ja toimintatapoja, joita en voinut allekirjoittaa. En voinut enää luottaa työnantajaani, sillä hänellä oli aina oma missionsa ja taka-ajatuksensa: aina piti miettiä, että mihin kiitos tai positiivinen palaute pyrkii. Lopulta aloin ymmärtää, että kaikki se, mitä näytettiin ulospäin esimerkiksi asiakkaille, ei ollutkaan todellista. Tuntui kuin olisin myynyt tyhjää suklaarasiaa.

Työnantajani painostuksesta huolimatta en onneksi luopunut ystävistäni, sillä sitten kun työ oli imenyt minusta kaikki mehut, turvauduin heihin. Sain ystäviltäni tukea ja voimaa irtisanoutua työstäni. Yhtäkkiä olin helpottunut työtön: uskalsin kuunnella itseäni ja arvomaailmaani.

Sain melko pian uuden työn. Uudessa työssäni koen olevani vahvempi ja vakaampi, koska oli oppinut läksyni: omaa arvomaailmaa ei voi lytätä.

Irtisanoutumisesta on nyt puolisen vuotta aikaa. Kun muistelen aina välillä edellistä työtäni, koen suunnattomia helpotuksen tunteita nykyhetkestä ja kiitollisuutta siitä, että tuli sekin oppimäärä suoritettua.”

Haastateltavan nimi on muutettu.