“Voita pelkosi”, meille julistetaan sormella osoittaen. Ei ole ihmisen osa, että elää pelosta käsin. Voittaja käärii hihat ja kipuaa kukkulan pelottomaksi kuninkaaksi. “En enää pelkää, olen vapaa”, hän julistaa ja nostaa kädet … Lue lisää
Avainsana: rohkeus
Rohkeutta tarvitaan, jotta voi saada elämässä aikaan muutosta — mitä rohkeus merkitsee sinulle?
Rohkeus on käsite, jonka äärelle pysähdyn usein. Olen saanut monesti kuulla olevani rohkea. Minua on sanottu rohkeaksi, koska puhun avoimesti ja teen muutoksia elämässäni, jos jokin ei toimi. Itse taas ajattelen, että … Lue lisää
Esittele itsesi mieleenpainuvasti matkalla kohti unelmatyötäsi – täydellisen hissipuheen kaava
Yksi työelämän ja työnhaun tärkeimmistä taidoista on osata kertoa itsestään ja myydä osaamistaan ja intohimoaan oikeisiin paikkoihin – joissa sitä tarvitaan. Kutsumuksesi on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet. – Aristoteles- Mutta … Lue lisää
Hyvä elämä syntyy hyvistä valinnoista – 5 voimauttavaa ajatusta vaikeiden aikojen keskelle
Muutama vuosi sitten kävin läpi monta haastavaa vastoinkäymistä lyhyen ajan sisään. Ne olivat tapahtumia, jotka eivät olleet hallinnassani. Niistä seurasi masentuminen ja hetkellinen lamaantuminen. Silloin tuntui, kuin olisin ollut elämässäni hetken aikaa … Lue lisää
Miten keskustella vaikeista aiheista kumppanin kanssa?
Sain hyvän ja tärkeän kysymyksen: Miten ottaa vaikeita aiheita keskusteluun suhteessa? Joskus suhteissa on otettava vaikeita asioita keskusteluun, silloinkin kun tietää että aihe saattaa olla toiselle hankala ja latautunut. Se kysyy rohkeutta! … Lue lisää
Valinnan hetki saattaa olla juuri nyt – tyydytkö huomaamattasi puolivillaiseen?
Minua pelottaa kirjoittaa tämä juttu. Pelottaa, koska ymmärrän puhuvani samaan aikaan itselleni. En kirjoita niin, että olen oppinut tämän jutun enkä lankea siihen enää, vaan niin, että olen havainnut tämän asian, mutten … Lue lisää
Elä elämääsi kuin se olisi lempikirjasi – Koskaan ei ole liian myöhäistä kirjoittaa uutta käännettä tai seikkailua tarinaasi
Jos elämäsi olisi kirja, millainen kirja se olisi? Kun selaat muistoissasi eletyn elämäsi sivuja, millaista tarinaa luet? Entä millaisen sivun kirjoitat siihen tänään? Me kaikki kirjoitamme kirjaa joka päivä. Sitä, mikä kirjaan … Lue lisää
Onko sinunkin sisäinen kriitikkosi turhan äänekäs? Juttele sille ymmärtäväisesti – mutta älä jää sen vuoksi jumiin!
Moni tietää sen tunteen. Jokin ihana ajatus nousee mieleen. Minä: ”Olisipa hienoa matkustaa jonnekin kauas. Kokeilla uutta alaa. Mennä ensimmäistä kertaa joogatunnille. Kirjoittaa kirja, tai aloittaa oma blogi.” Sisäinen kriitikko herää välittömästi: … Lue lisää
Kirjoittamisen ei tarvitse olla vaikeaa – se voi myös olla ihana tapa tehdä itselle hyvää
Kirjoittamiseen ja ylipäätään luovaan työskentelyyn liittyy valtavasti myyttejä. Yksi niistä on kärsivän taiteilijan myytti. Vuosisatoja on tiedetty kirjailijoita ja muita taiteilijoita, jotka ovat riutuneet ja raataneet, eläneet hirvittävän vaikeaa elämää ja ehkä … Lue lisää
Kumpaa pelkäät enemmän: elää vai kuolla?
Puhumme kuolemanpelostamme. Pelkäämme sitä elämämme aikana. Voiko kuoleman pelko estää meitä elämästä elämäämme sellaisena kuin se on? Vai pelkäämmekö elää, koska elämä on pelottavaa? Kumpaa pelkäämme enemmän elää vai kuolla? Kuoleman läheisyys … Lue lisää
Suurinta vahvuutta on uskaltaa olla oma itsensä – ei ole heikkoutta myöntää, että tarvitsee toista
Nykyisin ihaillaan itsenäisyyttä ja vahvuutta. Lehtien palstoilla kirjoitetaan sankaritarinoita ihmisistä, jotka ovat löytäneet oman voimansa ja vapautuneet elämään elämäänsä muista riippumatta. Jos taas joku myöntää rehellisesti tarvitsevansa lähelleen ihmisen tai ihmisiä, eikä … Lue lisää
Suurin virhe elämässä on jättää asioita tekemättä virheiden pelosta
Jokainen haluaa olla hyvä asioissa, jotka ovat itselle tärkeitä, mutta mitä tärkeämpiä nuo asiat ovat meille, sen enemmän pelkäämme tehdä niissä virheitä. “Miksi jättää mitään sellaista tekemättä, mikä rikastuttaa elämää?” On helpompi … Lue lisää