Kirjoittaja Tuula Ahde on erityisherkkyyden kokemusasiantuntija ja Erityisherkän elämää -sivuston synnyttäjä ja ylläpitäjä. Tuula on ollut mukana taustajoukoissa Suomen erityisherkät ry:ssä sen perustamisen valmisteluista asti. Hän toimii myös aktiivisena jäsenenä useissa kansainvälisissä … Lue lisää
Aihe: Ihminen
Tarinoita ihmisistä, juttuja joutilaisuudesta, kertomuksia kasvamisesta, vinkkejä leppoistamiseen.
Uskaltaisitko tehdä valintoja, jotka tekevät sinulle hyvää – jo ennen kuin uuvut?
Peloilla on meihin valtava voima; ne saattavat lamauttaa ja kahlita niin, että liikkumavara elämässä loppuu. Pelot voivat päättää puolestamme sen, mitä elämässä valitsemme. Pelkopohjainen elämä voi olla aika kurja ja voimia vievää. … Lue lisää
Erohehkua ei voi olla huomaamatta – Moni kuvaa tilaa sanomalla, että tuntee saaneensa itsensä takaisin
Parisuhde ei takaa onnea tai rakkautta. Moni on kokenut, että yksinäisyys iskee pahiten väärässä seurassa. Kuitenkin huonosta suhteesta lähtemistä ja muutosta pelätään. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat pohtineet vuosikausia eroa mahdollisuutena, saamatta … Lue lisää
Voisiko tauko työpaikalla olla myös tällainen?
Laulaja-lauluntekijä Mikko Harju vieraili kauniina helmikuisena iltapäivänä Hidasta elämää -toimistolla esittämässä uusia laulujaan. Videolla Mikko esittää hittinsä ”Mä olen tässä”. Lue lisää Mikosta ja tästä poikkeuksellisesta rakkauslaulusta täältä. Meille tämä Mikon esiintyminen oli … Lue lisää
Naisten aito voimaantuminen muuttaa maailmaa
Tuntuu, että kuva itsestäni (naiseudestani) oli ensin kunnollinen ja hieman pidättyväinen kiltti tyttö. Olin hyvä sopeutumaan ulkoisiin odotuksiin, ja tämä on monen silmissä hyväksyttävää. Sitten päätin olla vahva ja pärjäävä bisnesnainen. Tämäkin oli … Lue lisää
Tärkein opetus unettomalle
Kirjoittaja Leeni Peltonen on kokenut journalisti; hänet tunnetaan mm. Kotilieden pitkäaikaisena päätoimittajana. Tammikuussa 2016 ilmestyi hänen omaan elämäntarinaansa perustuva tietokirja Valvomo, kuinka uneton oppi nukkumaan (Otava). Kello oli vasta 4:47. Olin … Lue lisää
Miten voin olla myötätuntoinen itselleni, kun suoritettavaa ja saavutettavaa on niin paljon?
Olemalla tyytyväisiä itseemme ja elämäämme saavutamme mielen tyyneyttä, joka tuottaa iloa myös muille. Meistä tulee myötätuntoisempi perheenjäsen ja työkaveri, jolla ei ole hermot kireällä. Itseään kannattaa kohdella hyvin ja myötätuntoisesti, mutta miten se … Lue lisää
3 tärkeää kysymystä ystävänpäivään
Tässä kolme kysymystä päivänä, jolloin fokustetaan erityisesti ystäviin, ystävyyteen ja rakkauteen. Voit pohtia kysymyksiä ja vastauksia vaikka ystävän kanssa. Voit laittaa silmät kiinni ja mietiskellä niitä. Tai voit ottaa kynää ja paperia … Lue lisää
3 ajatusta ja voimakuvaa uupuneelle
1. Entä jos lepoa ei tarvitsisi aina ansaita vaikeimman kautta? Yksi syy uupumiseen voi olla vanhakantainen uskomus, jonka mukaan työt tehdään ensin, sitten vasta huvitellaan. Töitä täytyy mielellään tehdä paljon, muuten … Lue lisää
Onko meille kaikille olemassa ”se yksi oikea” ihminen?
Olimme jälleen opettajani kanssa aamukävelyllä rannassa, kuten usein olemme keskustelujemme aikana. ”Voitaisiinko me jutella tänään ihmissuhteista?”, kysyin häneltä. Katsoessaan minuun uteliaasti, hän vastasi ”Totta kai.” Seurasi tuttu hiljaisuus, hän ei puhunut turhia. … Lue lisää
Ruoka voi auttaa lisäämään mielenrauhaa
Emma Sandström on meditaatio-ohjaaja ja kirjoittaja. Hän pitää meditaatiotunteja yksityisille ryhmille sekä yrityksissä. Erittäin tärkeänä ja inspiroivana hän kokee miten hengitys, luonto, liikunta ja ruoka vaikuttaa mielenrauhaan ja kokemukseemme elämästä. Ystäväni kysyi … Lue lisää
Onneksi olkoon – olet hengissä!
Yht’äkkiä on hiljaista. Roikumme veljeni kanssa päät alaspäin turvavöissä. Hetkeä aikaisemmin auto lähti heittelehtimään loskaisella pikkutiellä kääntyen ensin perä eteenpäin ja sitten ylösalaisin ojaan. Punainen Corolla liukui katollaan joitain metrejä, mutta pysähtyi … Lue lisää








