Kun ihminen rakastuu, kaikki rullaa. Ainakin tunteiden, fiilisten puolesta ja myös rakkauden kokemisessa.
Uusien ihmissuhteiden alussa lähes poikkeuksetta ihminen kokee rakkautta. Kun aika kuluu, rakkaus on monesti harmittavasti hävinnyt. Silloin usein syytämme toista ihmistä ”en ole enää rakastunut” tai ”en koe enää rakkautta”.
Mitä jos sen sijaan pysähtyisimme miettimään, mihin rakkaus oikeastaan hävisikään.
Kun menemme ihmissuhteeseen, kaikessa pöhinöissämme usein unohdamme, että annamme itselle luvan tuntea rakkautta, iloa ja suuria tunteita. Mutta koska toisen ihmisen kanssa on niin mahtavaa, annamme hänelle kaiken vallan rakkaudessa. Unohdamme rakastaa itseämme, koska odotamme sitä toiselta ihmiseltä. Hänhän täyttää rakkauden tyhjiösi.
Me lakkaamme rakastamasta itseämme. Me lakkaamme huolehtimasta omista tarpeistamme, toiveistamme ja haaveistamme. Me laitamme toiset (kumppanin, lapset yms.) etusijalle, unohtaen muistaa itseämme. Sen sijaan, että muistaisimme tämän, syytämme toista siitä, että HÄN ei täytä tarpeitasi. Me teemme toiset ihmiset vastuulliseksi omasta onnestamme.
Jos sinusta tuntuu, että olet unohtanut kuinka rakastat itseäsi, palaa siihen hetkeen, joka oli ennen näitä ihmissuhteita ja muista miltä rakkaus tuntui. Meistä moni on käynyt tämän polun ja tietää, että toinen ei oikeasti ole vastuussa sinun rakkauden kokemisesta tai sen puuttumisesta, vaikka toista olisi helppo syyttää.
Ota vastuu omista tarpeistasi ja muista kunnioittaa niitä. Se on myös omien rajojen tekemistä ja niiden opettelemista, havainnoimista ja uudelleen kalibroimista. Iällä ei ole mitään tekemistä uhriutumisen kanssa. Mitä pidempi aika siitä on, kun et ole antanut itsellesi lupaa kokea rakkautta, sillä suuremmalla syyllä anna, helvetti soikoon, se lupa itsellesi jo tänään. Ja muista, että olet kaiken sen rakkauden arvoinen.
