1. Kun herää, ei voi tietää, onko yö vai aamu
Pimeys haastaa meitä suomalaisia suurimman osan vuodesta. Keho reagoi pimeyteen tuottamalla melatoniinia, “pimeähormonia”, joka alkaa ihanasti nukuttaa. Toisin sanoen luontaisesti meitä nukuttaa aika paljon, aika usein. Yleensä lokakuusta maaliskuuhun.
Ja silti heräämme aamulla, teemme työmme, hoidamme velvollisuutemme, ehkä urheilemme ja käymme levolle. Aamulla kaikki alkaa taas alusta. Pimeydessä. Onhan siinä ylpeyden aihetta kerrakseen, että pystyy toimimaan melatoniinipöllyissä! Älä vertaile muihin maihin, vaan kiitä itseäsi hienosta sopeutumisesta, yrityksestä ja elämänasenteesta! (Ja joskus vähän masentaa tai ahdistaa, niin ihmekös tuo – se vähän niin kuin kuuluu asiaan. Sitten taas noustaan!)
2. Kesällä ei ole yötä eikä talvella ole päivää
Thaimaalainen taksikuski pyöräyttelee silmiään, kun kuulee, että Suomessa kesällä ei juurikaan ole yötä, ja talvella ei juurikaan ole päivää. ”Minusta tasapaino on kyllä parempi – niin kuin meillä Thaimaassa!” – Niin se kyllä olisi meidänkin mielestä! Mutta tästä epätasapainosta huolimatta jaksamme fiilistellä talvella kynttilänvaloa ja kesällä tulla vähän päihtyneeksikin valon määrästä. Olemme yllättävän tasapainoinen kansa suhteutettuna siihen, kuinka epätasaista valon määrä meillä on. (Ikihymysuiselle taksikuskille voi sanoa: teepä perässä!)
3. Noin vain ei jäädä puistonpenkille rupattelemaan niitä näitä
Suomalainen tunnetaan maailmalla sisäänpäin kääntyneenä ja epäsosiaalisena. Jamaikalaiselta kahvilayrittäjältä tai espanjalaiselta kampaajalta voi toki kysyä, että millaista olisi istua Suomessa ”siestan aikaan” puistonpenkillä – tammikuussa. Siinä ei paljon rupatella. Suomalainen juoksee huppupäässä, talvitamineissaan pisteestä A pisteeseen B. Ihmiskontaktimäärään suhteutettuna suomalainen on yllättävän sosiaalinen.
4. Useimmiten naamaan sattuu
Ihmisaivot ovat aikojen saatossa kehittyneet skannailemaan uhkia, jotta ihmislajina olemme säilyneet hengissä. Rationaalisesti ajateltuna meillä ei arjessamme ole juurikaan sellaisia uhkia, joista meidän pitäisi suojautua aktiivisesti. Suojautumisrefleksi, esimerkiksi pakkaselta tai kylmyydeltä suojautuminen, saattaa kuitenkin tehdä tiedostamatonta kuilua ihmisen ja ulkopuolisen maailman välillä: ”kun naamaan sattuu, minun pitää suojautua, jotta saan pidettyä itseni lämpimänä, joten ulkopuolellani on uhka”. Vaikka naamaan sattuu usein, sinä kykenet silti hymyilemään aina välillä – se vasta on jotain!
5. ”Kysyppä jotain muuta!” – Tunteista ei ole niin helppo puhua
”Miltä sinusta tuntuu?” on kysymys, johon vastaaminen ei edelleenkään ole välttämättä kovin helppoa meille suomalaisille. Menneisyytemme taakka on painettu sydämiimme, ja se on pirskahdellut esiin monenlaisin, ei-niin-mukavin tavoin. Vaikka suomalainen ei ole edellisten sukupolvien aikana paljon tunteistaan puhunut (tai opetellut tunnistamaan tunteita), niin silti meissä on tunteita. Ja yhä enemmän puhumme tunteista, päästämme niitä vapaaksi ja näytämme niitä. Avautumista tapahtuu koko ajan. Se on hurraa-huudon paikka – korkealta ja kovaa!
Summa summarum:
Meissä suomalaisissa on todella hienoa voimaa ja valoa, joka ei näissä olosuhteissa – muihin verrattuna – välttämättä näytä kovin hehkeältä. Sen sijaan että joka päivä kerromme itsellemme, miksi olemme niin huonoja, entä jos alkaisimme kertoa toisenlaista tarinaa itsestämme?
<3 Sanna
Tämän tekstin löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin Tsemppikirjasta.
