Hidasta elämää -sivuston Keskiviikkokolumnisteina vaihtelevat neljä eri nopeuksilla elävää ihmistä: kirjailija Kaarina Davis, Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström, entinen tv-juontaja ja nykyinen sekatyöläinen Nuppu Stenros sekä toimittaja ja elämäntyyliyrittäjä Riitta Mettomäki. Esittelyvuorossa Nuppu Stenros.
Kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa?
“Olen Nuppu Stenros, keskimmäiseksi tyttäreksi syntynyt, tytöstä naiseksi kasvanut ja omassa tahdissani menossa kohti itseni näköistä elämää.
Olen introvertti pohdiskelija ennemminkin kuin sosiaalinen verkottuja. Pidän ihmisistä ja tulen niiden kanssa toimeen, mutta jos saan itse valita, olen mukavuusalueellani mieluiten tarkkailija kuin tohinan keksipisteessä. Sytyn hitaasti ja kanssani saa tahkota kauan ennen kuin päästän lähelleni. Esiinnyn kuitenkin luontevasti suurellekin yleisölle ja olen mielelläni äänessä, kunhan tiedän, mistä olen puhumassa. Näin hallitsen itse parhaiten tilannetta. Ymmärrän helpommin laajoja kokonaisuuksia, eikä kärsivällisyyteni riitä pureutumaan yksittäisissä asioissa perusteellisesti pohjamutiin vaikka ihmissuhteissani arvostan enemmän syvyyttä kuin määrää. Rakastan kuitenkin ihmisten tarinoita, uskon, että jokaiselta voi oppia jotain. Ja kirjoittamisen kautta kerron tarinoita mielelläni itsekin.
Haluan kasvattaa ympärilläni yhteisöllisyyttä ja uskonkin, että osallistumalla itse aktiivisesti siihen muutokseen, jonka ympärillään toivoisi näkevänsä, saa eniten aikaan sellaista maailmaa, jossa itsekin haluaa elää. Siksi mieluiten rakennan, vaikka se onkin vaikeampaa kuin kritisointi ja virheiden taikka vaarojen tunnistamine ja löytämien.”
Millainen on tavallinen päiväsi?
“Tavallisia päiviä ei olekaan. Tai toisaalta kaikki päiväthän ovat tavallisia. Elämää. Buddhalaisilla on sanonta: Ennen valaistumistaan ihminen pilkkoo puita ja kantaa vetää, valaistumisensa jälkeen hän pilkkoo puita ja kantaa vettä.
Tällä en tarkoita sitä, että olisin valaistunut vaan sitä, että päivät ovat tavallisia, täynnä arkipäiväisiä askareita vain oma suhtautuminen niihin muuttuu, kun on herännyt. Ulkoministerin, rokkitähden,jarrumiehen, pankkivirkailijan, uutisankkurin, bussikuskin ja sokerileipurin arki poikkeavat melko lailla toisistaan, mutta ovat jokaiselle ihmisille itselleen kuitenkin sitä perusarkea. Kuka milläkin tavalla omassa elämässään pilkkoo puita ja kantaa vettä.
Elämäni on heitellyt eteeni yhtä ja toista, joten olen jo kauan sitten lakannut hirttäytymästä suunnitelmiin ja rakentanut omalle elämälleni tiukkoja odotuksia. Parhaiten menee, jos vaan antaa mennä ja hyväksyy muutoksen. Se on ainoa asia, mihin voi luottaa.
Tavallinen päiväni voi olla konserttiaikataulujen koordinointia Etiopian puistossa, animaation käsikirjoituspalavereja, kokoustelua Yleisradiossa, uuden musiikkikappaleen tuotannon suunnittelua, vakuutusneuvotteluja, taloushallintoa, myyntipuheluita asiakkaille tai tätinä hengailua sateenkaariperheelle.”
Miten hidastat arjessa?
“Yksinkertaistan elämääni. Yritän kasvattaa elämässäni niiden hetkien määrää, jolloin olen läsnä nyt. Luovun niistä asioista, joista en aidosti nauti tai joita en juuri nyt tarvitse. Asetan rajoja.
Osallistun vain hauskoihin juttuihin. En suorita enää hullun lailla jonkun muun antamaa agendaa. Teen hitaasti silloin, kun sitä tarvitaan ja etenen nopeasti, kun olen sillä tuulella. Pääasia on omassa tahdissa, oli se sitten, mikä tahansa tempo suhteessa ympäröivään sykkeeseen. Pyrin etsimään, eksymään, tekemään virheitä, oppimaan ja löytämään oman tieni.”
Mottosi?
“I choose life (Trainspotting), ja duunissa: Jos idea ei kuulosta aluksi järjettömältä, toivoakaan ei ole. (Albert Einstein)”
Millaisia aiheita saamme kolumneistasi tulevaisuudessa lukea?
“Arkipäiväisiä huomioita matkan varrelta kohti heräämistä ja oman näköistä elämää. Haluan tutkailla hitauteen ja oman näköiseen elämään liittyviä aiheita maanläheisesti ja selkeästi omasta kokemuksestani.
Herääminen, henkisempi elämä, hitaampi tahti taikka luovempi arki, miten sitä ikinä haluammekaan kutsua, on prosessi ja haluaisin tuoda siihen oman ääneni myös niinä aikoina, kun kamppailen rohkeuden puutteesta sinne päästäkseni… vaikka olemmehan jo kaikki perillä.
Joskus olisi ollut itse kiva lukea ajatuksia matkan varrelta, silloin kuin joku vielä tuskailee päästäkseen sinne seesteisemmille vesille, eikä aina vaan niitä valaistuneita kommentteja erinäisistä lehdissä sitten, kun kaikki on jo selvää. Silloin itselle tulee outo olo, että teenkö jotain väärin, kun elämäni on elämää, eikä todellakaan mitään auvoista valkeaa valoa. Eli itse kaipasin aina loisteliaiden harvasanaisten ja ulkomaakielisten gurujen opetusten rinnalle käytännön arkea. Ajatuksia ja reunahuomioita, huumorilla höystettyjä tarinoita siitä, että ‘kyllä ymmärrän sydämelläni, mitä ohjaaja sanoo, mutta entä sitten ope, vaikka yritän istua tässä meditaatiojakkaralla koko persoonallani ja silti ja ainoa asia, jota saatan ajatella on, miten vieressä istuvan naisen tukka haisee aivan nakkikastikkeelle’.”
