Teksti: Laura Sundell
Jäin viime syksynä vuorotteluvapaalle. Elämänmuutos oli suuri, koska lähdimme koko perhe pitkälle matkalle tähtäimessä maa pallon toisella puolella. Perheeseen kuuluu toinenkin nelikymppinen vuorotteluvapailija ja kaksi alakouluikäistä lasta.
Uuden kynnyksellä mielessä oli päällimmäisenä vapaus. Vapautuminen oman elämän oravanpyörästä oli jo pelkkänä ajatuksenakin houkutteleva, riemastuttava ja huojentava. Edessä olisi vuosi, tai ainakin kuukausia ilman arkielämän velvollisuuksia ja murheita. Perillä meitä ei odottaisi kukaan eikä mikään. Puhdasta, tyhjää, tabula rasa. Vapautumisriittinä revin paperisen allakkani enkä hankkinut puhelinta töihin jättämäni tilalle.
Ensimmäiset viikot elin vapauden huumassa. Pää tasasi tahtia viimeisten kotiviikkojen kiireen jäljiltä. Mikään taaksejääneestä elämästä ei tuntunut piikkinä lihassa, kaikki meni paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Osasin nollata, tyhjätä ja rentoutua. Nauttia täysin siemauksin uudesta elämästä.
Kuten huumat yleensä, tämäkin loppui aikanaan. Ulkoisen elämän kahleista vapauttaja ei avannutkaan lukkoja pään sisältä. Tunsin palaavani ajatusmalleihin, joilla osasin pilata elämääni oravanpyörässäkin. Olinko lähtenyt kauas vain keksiäkseni pyörän uudestaan? Olinko sittenkään astunut vapauteen vai ainoastaan yrittänyt paeta vankilasta?
Jotain tein kuitenkin toisin kuin ennen, kiitos joutilaisuuden, jonka uusi elämä oli tuonut tullessaan. Pelkän märehtimisen sijaan menin kirjastoon. Ja tein tutkimusmatkoja netissä. Luin elämäntaidon oppaita ja tutustuin Hidasta elämää -sivuston artikkeleihin, joiden kautta löysin myös oikopolkuja oivallisiin blogeihin.
Monissa oppaissa kehotetaan jäsentämään ja konkretisoimaan asioita kirjallisesti. Vaikka olen aina rakastanut sekä lukemista että kirjoittamista, pitäydyin pitkään laihoin tuloksin vain ensimmäisessä. Tällä viikolla tunsin kuitenkin pakottavaa tarvetta muotoilla asioita tekstiksi ja todettava on: ensivaikutelma oli päräyttävä. Enkä tarkoita rivejä, joita näet yllä, vaan jotain paljon henkilökohtaisempaa. Rehellisiä kirjauksia itselleni mm. siitä, miten haluan muuttua ja kehittyä ihmisenä.
Vasta lähtösuoralla. Olen varma, että kompuroin monen kukkulan yli, ennen kuin osaan olla esimerkiksi kärsivällinen ja rohkea tai opin päästämään menneistä taakoista irti. Tai ennen kuin polun varrelta löytyy penkki, jolle maltan pysähtyä hetkeksi vain kuuntelemaan hiljaisuutta.
Samana päivänä, kun itse jäin vuorotteluvapaalle, läheinen työkaverini siirtyi yksityisyrittäjäksi. Juhlimme yhteisiä läksiäisiämme sloganilla “vapaus kutsuu”. Hänelle vapaus merkitsi mahdollisuutta valita oma tie, jota lähteä rohkeasti, uteliaasti ja uutta oppien kulkemaan. Kuinka oikeassa hän olikaan.
