
Omassa lapsuudessani kesälomat sujuivat tuijottaen ikkunasta sadepisaroiden hulahtamista maahan. Joskus käteen sattui kauhtunut Aku Ankan taskukirja, jonka tarinat olivat jo läpituttuja, mutta vaihtoehtojen puutteessa sitä alkoi lukea uudestaan.
Koska muut kaverit olivat mökillä tai matkoilla, saatoin itsekseni potkia palloa seinää vasten tunteja. Kuvittelin olevani jokin huippufutaaja tai vaihtelin roolia joka potkulla. Jos joku kaveri oli kaupungissa, sovittiin tapaaminen jonnekin puun alle parin päivän päähän.
Olisinko kaivannut tuolloin sosiaalista mediaa, jos sellainen olisi ollut olemassa? Varmasti. Jokainen siirtymä lapsuuteni päivässä oli tyhjää täynnä. Pelkkään seinätapetin tunnusteluun saattoi kulua pitkiä toveja. Joskus siitä kehittyi askartelua, rakentelua tai jotain luovaa toimintaa.
Kun elämässä on väljyyttä, syntyy tilaa oivalluksille
Silloin kun ajankäytössämme on väljyyttä, tilaa joutilaisuudelle, meillä kasvaa mahdollisuus keksiä ja oivaltaa, kehittää uutta tekemistä. Sellaista mitä kiireisessä elämänrytmissä ei tulisi tehdyksi. Sitä kautta monet taidot löytyvät ja jalostuvat. Kehittyneiden taitojen kautta tulee myös ennen pitkää nähdyksi.
Mutta nykyään huomiota koetetaan tavoitella myös ilman hankittuja taitoja, huomiosta itsestään on muodostunut ensisijainen tavoite. Joutilaisuus liitetään helposti laiskuuteen. Se on kuin ääneen sanomaton synti. Laiskuus on haluttomuutta toimia, mikä johtaa helposti tyytymättömyyteen. Kun mikään ei liiku, tuntuu että energia on vähissä, jolloin laiskottaa vain lisää.
Mutta joutilaisuus on enemmän tietoista kytkeytymistä rentouteen ja rauhaan. Se ravitsee niin henkisesti kuin fyysisesti, hermosto voi oppia uudella tavoin, mitä on hyvä olo. Samalla luodaan tilaa ympärille ja annetaan uudelle mahdollisuus nousta. Joutilaisuus toimii juurena luovuudelle ja tuottavuudelle. Taito on vain olla kokematta syyllisyyttä siitä, että on tyhjää aikaa.
Entä jos kaikkea ei tarvitsisi suunnitella etukäteen?
Kuinka hienoa on kulkea uudessa paikassa, niin ettei ole tiukkaa toimintasuunnitelmaa. Kulkea pieniä yllättäviä reittejä, kohdata kiintoisia ihmisiä, löytää jotain, jonka kokee autenttiseksi.
Taolaisessa ajattelussa wu wei tarkoittaa pakotonta tekemistä: elämän mukana kulkemista ilman, että kaikkea täytyy yrittää hallita tai saada tapahtumaan väkisin.
Nykymaailmassa wu wei tuntuu lämpimältä tuulenviriltä, kuin kulkisi inspiroituneena ja tietäen, että taas eteen tulee jotain uutta. Se täyttää suunniteltujen hetkien välit. Tietoisuudessamme on suunta, joskus se on seuraamista, joskus johtamista. Syvät ymmärryksen hetket eivät kaiu kovaäänisistä, ne kuuluvat kuiskauksina hämärästä.
Entä jos ei tarvitsisi yrittää niin kovasti koko ajan?
Denis Vinokurin uutuuskirja Wu wei – hellittämisen taito kertoo taolaisen ajattelun pakottomasta tekemisestä ja siitä, miten elämä voisi keventyä, kun hellittää jatkuvasta suorittamisesta ja kontrolloinnista.
Tutustu Wu wei – hellittämisen taito -kirjaan Hidasta elämää -puodissa.


