Kirjoittaja Annika Saralahti on narsismiin, satuttaviin ihmissuhteisiin ja lähisuhdeväkivaltaan erikoistunut terapeutti, jolta on juuri ilmestynyt äänikirja Tositarinoita narsismista – ja terapeuttien analyyseja.
Haavoittuva narsistiäiti ei välttämättä herätä ensimmäisenä epäilyjä narsistisesta persoonasta. Hän ei ole välttämättä laisinkaan äänekäs, mahtaileva tai avoimen dominoiva. Hän saattaa vaikuttaa herkältä, väärinymmärretyltä, loukatulta ja muiden tukea tarvitsevalta, jopa yksinäiseltä.
Narsistiäidillä on vaikeaa. Hän on kokenut kovia. Hän loukkaantuu herkästi, tarvitsee muiden apua, huomiota ja ymmärrystä. Hän saattaa herättää sääliä ja sympatiaa, mutta jollakin tasolla muiden tilaa vievä käytös alkaa myös ajan saatossa suututtaa. Tähän kaikkeen narsistiäidin lapsi saattaa havahtua toisinaan vasta pitkällä aikuisuudessa.
Narsistiäidin lapsi oppii jo varhain joustamaan, lohduttamaan, ennakoimaan ja ottamaan äidin tarpeita ja tunteita huomioon tavalla, joka saa lapsen elämään jatkuvassa valppaudessa. Pahimmillaan koko perheen roolitus ja toiminta kietoutuu narsistiäidin ja hänen tarpeidensa ympärille. Tilaa ei jää muun perheen terveelle erillisyydelle ja tarpeille.
Roolit päälaellaan
Terveessä vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa aikuinen kannattelee lähtökohtaisesti lasta. Terve ja emotionaalisesti kasvanut vanhempi auttaa kasvavaa lasta itsesäätelyssä, asettaa turvallisia rajoja ja antaa lapselle vähitellen tilaa kasvaa kehitystehtävänsä mukaisesti omaksi erilliseksi itsekseen – irti äidistä.
Haavoittuvan narsistiäidin kanssa nämä roolit voivat kuitenkin olla kääntyneet päälaelleen. Lapsi saattaa olla tällaisessa äiti-lapsi-suhteessa se, joka kannattelee, kuuntelee, lohduttaa ja tukee omaa vanhempaansa. Parentifioitu lapsi kantaa sellaista emotionaalista – ja toisinaan myös käytännön vastuuta, joka kuuluisi aikuiselle. Lapsi on äitiä varten.
Haavoittuvan narsistiäidin tarvitsevuus voi olla pohjatonta, eikä hän välttämättä päästä lapsestaan irti, vaikka toinen olisi jo naimisissa ja hänellä olisi omia lapsia. Äidin on saatava hallita taustalla, eikä hän ota rajoja vastaan, vaikka niistä miten paljon hänen kanssaan yrittäisi keskustella.
Narsistiäidin lapsi oppii jo varhain lukemaan ja aistimaan ympäristöä ja ihmisten toimintaa, sekä tunnetiloja tarkoin.
Aikuisuudessa tällaisesta taidosta voi olla paljon hyötyäkin, mutta samalla se myös saattaa aiheuttaa huomattavaa kuormitusta. Taipumus ylivirittymiseen, muiden tunnetilojen skannailuun, ristiriitojen ennakointiin ja korostunut tarve miellyttää tai varmistaa, etteivät muut pahoita mieltään, maksaa veronsa ja voi pidemmän päälle altistaa esimerkiksi uupumukselle tai ahdistuneisuudelle.
Oman tahdon ilmaiseminen tai rajojen hahmottaminen voi tuntua narsistin lapselle aluksi vaikealta. Taipumuksena voi olla kokea liiallista syyllisyyttä tai häpeää itsestä silloinkin, kun siihen ei olisi oikeasti tarvetta.
Manipuloiva marttyyri
Haavoittuvasti narsistisen äidin kuormittavasta ja marttyyrimäisestä käytöksestä voi olla mahdotonta keskustella hänen kanssaan, sillä narsistiäidillä ei ole kykyä ottaa vastaan palautetta tai tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti ilman vastustusta.
Hän ei pysty ottamaan aikuismaisesti vastuuta huonosta, passiivisaggressiivisesta, syyllistävästä tai rajattomasta käytöksestään, eikä hän välttämättä aidosti edes koe tehneensä mitään väärää. Vika ja vastuu löytyy narsistiäidin mielessä tyypillisesti muista tai heidän reagoinnistaan. Narsismille tyypillisesti tällaisen äidin maailma pyörii surullisesti vain hänen itsensä ympärillä.
Koska narsistiäidille vastuuttamisyritykset ja rajanvedot ovat uhka, siirrytään keskusteluissa nopeasti mielensä pahoittaneen äidin mielenmaisemiin, säälipisteiden keruuseen ja siihen, miten raskasta ja kauheaa tämä kaikki äidille on. Kun manipuloiva haavoittuvuus paljastetaan krokotiilin kyyneleineen, saattavat muut olla nopeasti lohduttamassa äitiä. Lopultakaan ei päästä keskustelemaan siitä, mistä pitäisi. Narsistiäidillä ei kuule, miltä hänen käytöksensä tuntuu muissa.
Haavoittuvan narsistiäidin aikuisen lapsen tehtäväksi jää kasvaa terveellä tavalla irti äidistä ja hänen hallintavallastaan, hänen tahdostaan huolimatta.
Narsistivanhemman lapsella on perustavanlaatuinen ja ehdoton oikeus alkaa elämään omaa rikasta elämäänsä aikuisena omine rajoineen siitä huolimatta, miten äiti tähän suhtautuu. Rakastava ja turvallinen vanhempi ymmärtää ja hyväksyy tämän ehdoitta. Voi siis olla, että narsistiäidin lapsen on oltava itse tuo turvallinen, rajoja asettava viisas vanhempi itselleen, jos oma vanhempi ei tähän tehtävään ole kyennyt.
Millaista on kasvaa äidin kanssa, jonka tarpeet menevät aina lapsen tarpeiden edelle?
Miksi narsistiäidin toimintaa voi olla niin vaikea tunnistaa? Entä miten lapsuudessa opitut selviytymiskeinot voivat vaikuttaa vielä aikuisenakin?
Uudessa Tositarinoita narsismista – ja terapeuttien analyyseja -äänikirjassa kuullaan myös tosielämän kokemuksiin perustuva tarina ohutnahkaisesta narsistiäidistä.
Kirjan yhdeksän pysäyttävää tarinaa vievät kuulijan narsististen ihmissuhteiden kulissien taakse. Terapeutit Jenni Kiviniemi ja Annika Saralahti avaavat tarinoiden taustalla vaikuttavia ilmiöitä ja auttavat ymmärtämään, miten narsistinen kaltoinkohtelu vaikuttaa ihmiseen.
👉 Kuuntele äänikirja omassa äänikirjapalvelussasi. Jos sinulla ei vielä ole äänikirjapalvelua käytössäsi, voit hyödyntää BookBeatin uuden asiakkaan edun ja kokeilla 45 päivää maksutta TÄSTÄ.


