Olen raitistunut alkoholisti. Alkoholismi on värittänyt elämääni läheisen roolissa syntymästä lähtien ja oman käytön kautta varhaisteini-iästä.
Vaikka olin alkoholisoitunut jo 16-vuotiaana, en kokenut olevani alkoholisti. Minulla oli omasta mielestäni selkeä käsitys siitä, miltä alkoholisti näyttää. Nuhjuinen, epäsiisti, huono hygienia. Minä en sopinut siihen kuvaan.
Toimintakyky ei ole riippuvuuden vastakohta
Lukion suoritin erinomaisilla papereilla ja pääsin suoraan yliopistoon sinne, minne halusin. Vaikka opintoni jäivät kesken juomisen takia, selitin itselleni olevani työssäkäyvä, nuori ja jopa yliopistokoulutettu nainen. Elämäni näytti olevan ulospäin kunnossa. Tukka hyvin, kaikki hyvin. Koska pysyin toimintakykyisenä, pystyin perustelemaan itselleni pitkään, ettei minulla ollut vakavaa ongelmaa.
Toimintakyky ei kuitenkaan ole riippuvuuden vastakohta. Joskus hyvä toimintakyky voi edesauttaa pitämään ongelman piilossa – jopa henkilöltä itseltään.
Kun loppujen lopuksi pohjan saavuttaneena pääsin avun piiriin, koin olevani selvillä vesillä. Koin olevani raitis. Voi kuinka väärässä olinkaan.
Alkoholiriippuvuus oli siirtynyt salakavalasti muihin haitallisiin toimintamalleihin ja riippuvuuksiin: ihmissuhteisiin, sokeriin, shoppailuun, työntekoon, suorittamiseen, treenaamiseen. Monia näistä jopa ihailtiin: sain hyväksyntää korkeasta työmoraalista ja treeni-innostani.
Olin pinnallisesti tyytyväinen elämääni, mutta pinnan alla myrskysi. Voin huonosti, mutten tiennyt, miksi. Hiljalleen ymmärsin, etten voi jatkaa näin.
Sain tärkeän oivalluksen. Olin kiinnittänyt huomiota vain siihen, mitä teen. Sen sijaan minun tuli kiinnittää huomiota siihen, miten suhtaudun siihen, mitä teen.
Tajusin, että olin valjastanut tavat ja toimintamallit niitä suurempiin rooleihin: pitämään poissa epämukavat tunteet, tuomaan enenevässä määrin mielihyvää ja täyttämään tarpeita, joita niillä ei ole tarkoitus täyttää.
Riippuvuus ei näy ulospäin
Ei ole olemassa selkeää ulkoista kuvaa, joka voisi määritellä riippuvuuden tai haitallisen tavan. Tämän vuoksi kysymys ”Olenko minä riippuvainen?” ei välttämättä ole se tärkein. Hyödyllisempää on kysyä, kuinka paljon tämä asia hallitsee elämääni. Kuinka paljon se vie aikaani? Jatkanko sen tekemistä, vaikka se aiheuttaa minulle kärsimystä? Sotiiko se omia arvojani vastaan?
Avun hakemiseen ei tarvitse odottaa sitä, että joudut pohjalle.
Tätäkin aihetta käsittelen vuoden alussa ilmestyvässä kirjassani Houkutus – vapaudu haitallisista tavoista (Bazar/Hidasta elämää, 2027).
