Miksi sairastumme?


Tieteen suurista edistysaskelista huolimatta sairastamme yllättävän paljon tällä hetkellä. Lääkkeiden kulutus on valtavaa ja kehitys näyttäisi menevän siihen suuntaan ettei lääkkeiden käyttö ole ihan heti häviämässä. Vaikka monet etsivät ratkaisua pilleristä, uudesta teknologiasta tai ihmeellisestä parantavasta yrtistä, on äärimmäisen ihmeteltävää, kuinka harvoin kuulee kysymyksen ”Miksi yleensäkään tarvitsemme näitä”!

Oletko koskaan miettinyt: Entä jos sairastaminen ei olekaan perusolemisen tilamme? Mitä, jos ihminen on tarkoitettu elämään tervettä, hyvinvoivaa elämää? Entä, jos kysyisimme, miksi sairastumme? Juurien unohtuminen on varmasti yksi suuri syy, miksi sairastumme tauteihin, joihin alkuperäiskansat eivät sairastu. Luonnon kiertokulusta pois hyppääminen ei tapahdu ilman takaisinmaksua.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida, vaan kysyä kysymyksiä. Sen tarkoitus ei ole syyttää sormella, mikäli esimerkiksi olet sairas, tai kärsit sairauksista. Mikäli ajatukseni herättävät sinussa voimakkaita tunteita, toivon että silti menet syvemmälle, kuin ensireaktioihin, jotka voivat estää näkemästä syvempää tarkoitusta. Mikä ikinä se sitten onkaan. Mitään totuuksia tämäkään teksti ei valitettavasti tarjoa.

Aloitetaan.

Maanviljely

Tämä on yksi suurimmista muutoksista, joita olemme historiassamme kohdanneet. Jos mietimme sadan metrin matkaa yleisurheiluradalla, ensimmäiset 95 metriä kuvaavat sitä kehitystä, jonka elimme metsästäjä-keräilijöinä. Viimeiset n.5 metriä kuvaavat sitä aikaa, jolloin maanviljely tuli ja muutti pelin hengen. Moni ”ammattilainen” sanoo, että ei sillä ole mitään merkitystä, mitä olemme syöneet muinoin. Tämä on vahva sanoma, koska geenistömme ei ole juuri muuttunut näiltä metsästys-keräily -ajoilta. Lienee kai itsestään selvää, että kyllähän sen täytyy jollain tasolla vaikuttaa. Vai mitä sinä olet mieltä.

Ei pelkästään maanviljely muuttanut käyttäytymistämme, se muutti myös luonnon monimuotoisuuden. Pikkuhiljaa monimuotoisuudesta on tullut yksimuotoisuus, jossa pellot täytetään yhdellä kasvatettavalla kasvilla. Tätä prosessia et näe luonnossa. Monimuotoisuus takaa laajat ravintoarvot, jotka tukevat toisiaan, yksimuotoisuus tuhoaa tämän yhtälön ja köyhdyttää maaperää. Huono juttu ihmisille.

Maanviljelyn seurauksena ihmiselle? 

  • Pienempi lihasmassa
  • Lyhyempi pituus
  • Pienemmät aivot (yllätys?) (20 000 vuodessa 1500cc – 1350cc)
  • Pienemmät hampaat ja leuat
  • Puutteellinen ravinnonsaanti
  • Pienempi lantio naisilla (voi vaikeuttaa synnytystä)
  • Sairauksien helpompi ilmentyminen

Yksittäisiä, irrallisia ajatuksia terveydestä ravinnon näkökulmasta:

Koska rasva, eteenkään tyydyttynyt rasva ei aiheuta meidän pääsääntöisiä terveysongelmia on kysyttävää, miksi näin ollaan meille opetettu?

Sokeri ja puhdistetut hiilihydraatit näyttäisivät olevan länsimaisten terveysongelmien ravinnollinen syypää, tuoden ravinnollisia puutostiloja, epänormaalia hormoonikäyttäytymistä, sekä heikentynyttä vastustuskykyä.

Olivatkohan viljat sittenkään se paras juttu terveydelle?

Mikä vaikutus on villiruoan poistumisella päivittäisestä ruokailustamme? Kasviemäkset (alkaloidit) puuttuvat suurilta osin ”perusruokavaliosta”. Mikä on näiden vaikutus geneettiseen perimäämme ja geneettiseen jalanjälkeemme?

”If you woke your dog up in the morning and forced him to drink a cup of coffee, eat a couple of donuts and then smoke a cigarette – they’d have you arrested for animal abuse” – Jack Lalanne

Luonnon vastustaminen – Perustuksien unohtaminen

On hyvä kysyä mistä me tulemme ja mistä me olemme koostuneet. Onko luonto, joka on meissä elänyt aina, jostain syystä tullut tässä ajassa tarpeettomaksi? Onko elementtien vaikutus yhtäkkiä merkityksetön. Olemme altistuneet auringolle, tuulelle, ilmalle, maalle, vedelle aina olemassaolomme aikana. Mistä lähtien niistä on tullut vaarallisia? Milloin lähdevedestä tuli myrkyllinen, auringosta tappava, tulesta tuhoava ja ilmasta hengittämiskelvotonta? Milloin luonnossa olemisesta tuli erikoisuus, perusolemisemme sijaan. Tai milloin istuminen korvasi meille kaikista tärkeimmän liikkumisen muotomme, kävelyn?

Toisin sanoen, milloin meistä tuli ihmisiä, jotka eivät enää välitä/tiedä/ymmärrä mitä olentoja me ollaan?

Mutta ei kannata ruveta soimaamaan itseään, meidät on kasvatettu tähän eläintarhaan, meidät on ohjelmoitu olemaan hiljaa, paikallaan, käyttäytymään oudosti ja ei yhtään lajityypillisesti. Meille on opetettu, kuinka ollaan elossa, muttei kuitenkaan kuinka eletään. Ihmisenä, erossa omasta olemuksestaan. Lisäämme kaiken aikaa vastustusta eloomme ja pyrimme poistamaan luontaisia tarpeitamme aina ravinnosta, liikkumiseen ja käyttäytymiseen.

Rytmit

Aurinko nousee, aurinko laskee. Seuraamme ja elämme mahdollisuuksien mukaan. Tämä luonnon ehdottama rytmi, joka tukisi sitä, kuinka koemme energiaa, levon tarvetta ja liikkumisen rytmittämistä, on pistetty sirpaleiksi ja luotu keinotekoinen väri/valomaailma, joka pistää koko olemuksemme ihmettelemään mitä täällä tapahtuu.

Koska elämme pohjoisessa, jossa on myös pimeitä aikoja, näillekin teknologioille on paikkansa tottakai. Mutta se ei silti poista luontaista reaktiotamme olla valossa kaiken aikaa tuijottaen suoraan valonlähteisiin, jotka luovat keinotekoista todellisuutta (tv, tietokone, valot yms.), jonka keho kokee hyvinkin todellisena tapahtumana.

Villi (luontaisessa tilassa oleva) olemuksemme on joidenkin mielestä jopa säälittävää, alkukantaista, kehittymätöntä osaa meissä, joka pitää kytkeä pois, jotta pystymme ”kehittymään”. Mikä vaikutus sillä on terveyteemme ja sairastumiseemme, että emme anna itsellemme lupaa olla sitä mitä olemme?

”Man is the only animal who refuses to be what he is” – Albert Camus

Tunteet

Tunteiden vaikutus on valtava. Vaikkakin moni meistä ymmärtää, kuinka huolet, murheet ja erilaiset elämäntaakat voivat vaikuttaa jaksamiseemme, on tässä silti vielä suunnaton viidakko, jota emme ymmärrä. Koska tunteet antavat meille fyysisen reaktion, on äärimmäisen tärkeää, että saamme hieman kiinni siitä, millaista tunnelämää elämme.

Mitä tietoisemmaksi tulemme, sitä enemmän pystymme käynnistämään ja tekemään molekyylejä, jotka tuovat meille tietynlaisia tunnetiloja. Tämä on mielestäni käsittämätöntä. Riittävän tietoinen toiminta voi tuoda lisääntyvää terveyttä ja elinvoimaisuutta, kun taas samaan aikaan tiedostamaton toiminta ja mieli, voi tuoda meille oireita ja lisääntyviä sairaushaasteita. Vaikkakin proteiinirakenteet ovat fyysisiä rakennuspalikoita, joista muodostetaan elämää tukevia rakenteita, ovat ympäristön ärsykkeet niitä, jotka pistävät liikkeelle tuon voiman.

Toisin sanoen, voimme vaikuttaa tunteillamme omaan olemiseemme. Vaihda sisäistä levyäsi, joka soittaa sävelmää, niin muutat koko rakennetta, aina musiikista, musiikin soittajaan. Mitä biisiä sinä haluaisit tänään kuunnella?

Ajatukset

Vielä 60–70-luvulla ja osittain 80- ja 90-luvulla positiivisten ajattelun merkitystä pidettiin hippien toimintana, muuttuen jossain vaiheessa new age -hömpötykseksi, josta muovautuminen on ollut jossain self helpin, markkinoinnin ja perusihmisen välimaastossa. Vielä tänäkin päivänä moni epäilee ja mutisee positiivisten ajatusten olevan suoraan sieltä p….

Jos jokainen ajatus luo todellisuuttamme, taitaa olla aika tärkeää tarkastella myös mitä tuhansia ajatuksia pyöritämme päivän mittaan päässämme. Onpa ajatuksesi mikä tahansa, hyvin todennäköistä, että elät sitä myös todeksi. On se sitten terveyteen, omakuvaasi tai uskomuksesi liittyen rakkauteen. Jos et usko, että ajatuksillasi olisi mitään tekemistä sinun, olemisesi ja vointisi kanssa, myös tämä tulee näkymään ja todentumaan elämässämme.

Mutta ja tämä on iso mutta, henkilökohtaisesti en usko, että pelkillä positiivisilla ajatuksilla luodaan erilaista fyysistä olemusta. Tarvitaan paljon muutakin. Puhunko itseäni vastaan, saatat ihmetellä. Pysy mukana vielä hetki.

On äärimmäisen tärkeää, että muutamme ajatusmallejamme kehoamme tukeviksi ominaisuuksiksi, kehonvoimavaroja syövästä tilasta. Mutta pelkkä positiivinen ajattelu ei ole vielä fyysistä toimintaa, joten se jättää kokonaisuuden helposti huomioimatta. Varsinkin, kun luomme positiivisia ajatuksia tietoisessa mielessämme, joka on kuin pisara meressä verrattuna tiedostamattomaan mieleen. Tietoisuus joka määrittää identiteetimme.

Pystymme käsittelemään uskomattoman määrän tietoa, kokemuksia ja arvioimaan tilanteita täysin puhtaalta pöydältä. Kun taas tiedostamaton mieli, soittaa sitä sävelmää, jota se on soittanut aina, vanhan kasettinauhurin tavoin. Meillä kaikilla on näitä tiedostamattomia malleja, siitä kuinka pesemme hampaat, heräämme aamulla ja kuinka ajamme pyörällä.

Haaste on siinä, että tiedostamaton mieli on huomattavasti suurempi kokonaisuus, joka määrittää paljon isommalla volyymilla, toimien tuhansia, ellei jopa miljoonia kertoja voimakkaammin, kuin tietoinen mieli. Mitä luulet kumpi näistä voittaa taistelussa, jos tietoinen mieli parhaimmillaankin pystyy 5% siitä mihin tiedostamaton kykenee?

Lyhyt ja yksinkertaistava tiivistelmä

Positiivisilla ajatuksilla voi olla suunnaton vaikutus terveyteemme, vain jos se on tiedostamattoman mielen ohjelmointi (kasvatus, vanhemmat ja yhteisö). Mikäli ei, niin pystymme siihen varmasti vaikuttamaan, mutta pelkkä mielen käyttäminen ei välttämättä riitä, vaan tarvitaan syvemmälle meneviä ”uusia ohjelmointeja”, jotka luovat terveyteen ja elinvoimaisuuten, tai mihin tahansa tähtääviä ominaisuuksia. Näitä voivat olla päivittäiset meditaatio, voimasanat, kehotyöskentelyt ja hypnoterapia.

Miten tämä liittyy aiheeseen?

Mikäli uskomuksemme ovat yhteiskunnallisissa ”normeissa” tai yksilötasolla sairaudessa, mitä luulet mikä on lopputulos? Mikäli keskittyminen on sairauskeskeydessä, mikä on kehon tuottama lopputulos? Mikä on yhteisön yhteisen ajatusmallin lopullinen lopputulos? Olemme sairaita niin kauan, kuin ajattelemme sen olevan meille tarkoitettu tila. Tai mistä minä tiedän, mutta jokainen voi fiilistellä sitä omasta näkövinkkelistään. Mitä uskoo keholleen tapahtuvan tulevaisuudessa, ennenkaikkea vanhuudessa. Mihin suuntaan olet menossa ja millä välineillä?

Tärkein elementti

Vaikka kaikki edelliset olisivat kunnossa, mutta mikäli meiltä uupuisi rakkaus, taitaisi koko yhtälö olla täysin turha. Niinpä vaikka mitä voimme tehdä, on tärkein olennainen muistaa rakastaa, muistaa vastaanottaa rakkautta, harjoitella kuinka rakastaa, harjoitella kuinka rakastaa ja hyväksyä itsensä ja sitä kautta kaikki muutkin tässä maailmassa. Mikäli emme osaa rakastaa ja opi rakastamaan, en usko että voimme koskaan ollakaan terveitä, missään sanan merkityksessä.

Olemme jokien ja purojen lailla yhteydessä toisiimme, kuin kasvit juurineen ovat maan kautta liitoksissa kaikkeen elävään. Terveyden tärkein elementti löytyy yksinkertaisuudesta. Kosketuksesta, välittämisestä, lämmöstä ja olemisen ihmeellisyydestä. On huomattu jopa, että lapset lopettavat tuottamasta kasvuun tarvittavaa kasvuhormonia, kun he eivät saa rakkautta. Tilanne korjaantuu pelkästään sillä, että lapsi kokee olevansa turvassa ja rakastettu. Kuinka tärkeää, kuinka yksinkertaista ja kuinka välillä me sen unohdammekaan. Hassuja me ihmiset.


Mitään yksittäistä syytä tuskin on olemassa miksi sairastumme, mutta kun laitetaan yhteenlaskua useista vaikuttavista asioista käsissämme on melkoinen soppa. Maistui soppa mille tahansa.

Yksinkertaisia vinkkejä luontaiseen tervehtymiseen:

  • Vietä luonnossa mahdollisimman paljon aikaa.
  • Pidä omasta sisimmästäsi huolta, muista olla itseksesi hiljaisuudessa.
  • Pidä huoli sosiaalisesta tarpeestasi, näe rakkaita ihmisiä ja kerro kuinka tärkeitä he ovatkaan. Osoita rakkauttasi lajiasi kohtaan.
  • Lisää ravintoa, joka on edelleen luonnon alkuperäisessä muodossa, kuten mustikka ja muut marjat metsästä, villivihannekset, kuten nokkonen, pienkalat kuten muikku.
  • Lisää ulkoiluaikaasi, hengitä sisääsi elvyttävintä voimaa mitä maailmassa on tarjolla, puhdasta raikasta ilmaa.
  • Nauti kehostasi! Se ei ole käsky, vaan tervetuliaistoivotus!
  • Kävele, mieluusti ilman kenkiä mikäli mahdollisuus on.
  • Jätä keinotekoiset materiaalit minimiin ja keskity luonnollisiin ratkaisuihin.
  • Kuulostele sisäistä maailmaasi ja siellä vallitsevaa näkemystäsi maailmasta.
  • Pistä sisääsi pelkkää parasta ravinnon, ajatuksien ja tekemisen suhteen. Voi olla, että on helpompaa muuttaa silloin, myös ulkoisia epäkohtia, mitkä saatat tuntea kehossasi vastuksena.
  • Hengitä ja nauti keväisestä tuulesta, kesän auringosta ja ilmasta.
  • Harjoittele rakkautta, koskettamista, tunteiden ilmaisemista ja turvallisuuden luomista rehellisyyden ja rakkauden kautta. Rakasta ja ole rakastettu, sen sinä ansaitset.

Ollaan elon lisäksi myös elämässä itsessään mukana. Kohti voimaantumista.


Kuvat: Ulla-Maija Takkunen / www.teemusyrjala.com

Lisäluettavaa:

Good calories, bad calories. Challenging the conventional wisdom on diet, weight control and disease. – Gary Taubes

The biology of belief – Bruce H. Lipton

Earthing: The Most Important Health Discovery Ever? – Clinton Ober

Healing with whole foods – Paul Pitchford

Nutrition and physical degeneration – Weston Price

The Vegetarian Myth – Lierre Keith

Indigenous diets can help fight modern illnesses, say health experts

If Modern Humans Are So Smart, Why Are Our Brains Shrinking?

“Stature and Robusticity during the AgriculturalTransition: Evidence from the Bioarcheological Record,”

Dawn of agriculture took toll on health

Cranial & Dental Impacts on Total Health

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image