Siitä asti kun ensimmäisen kerran kuulin kerrottavan, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää, olen elämän eri vaiheissa yrittänyt nähdä jonkin taakse. Tavoitellut kokemusta kirjoissa kerrotuista asioista; hengestä, energiasta, enkeleistä, universaalista rakkaudesta, totuudesta, jumalasta ja lukemattomista muista asioista.
Sain kokemuksia, näin näkyjä, olentoja, totuuksia ja ihmeitä. Mitä värikkäämpiä ja ihmeellisempiä ihmeitä, juuri niitä mistä kirjoissakin kerrotaan. Kantaen sisälläni epäilystä. Jostain.
Joitain vuosia sitten luovuin yrittämisestä ja annoin itseni vain katsoa. Haistaa, maistaa, kuulla, nähdä, tuntea, kokea ja aistia.
Katson taivasta ja se avautuu. Se sulkee minut sisäänsä, sulautuu minuun, tai minä siihen – onko sillä väliä. Tunnen pilvet kuin oman ihoni. Tunnen ilman, senkin mistä se koostuu – löytämättä sille kuitenkaan sanoja. Tunnen valon ja lämmön. Näen ilmassa, ympärilläni ja sisälläni värejä, valoja, ääniä, aaltoja, tunteita, menneitä, tulevia ja mahdollisia. Kuulen taivaan. Maistan ilman. Aistin sen mitä se kokee. Ja paljon muuta sellaista jolle minulla ei ole sanoja, edes kokemuksen jälkeen.
Olen lukenut tästä monta kertaa ja yrittänyt toistaa sen. Onnistuin toisinaan luomaan huonolaatuista traileria vastaavia jäljennöksiä siitä, mitä joku toinen on kokenut. Sanoista jotka merkitsivät kertojalle jotain, jonka voisin ymmärtää kun olen kokenut sen itse.
Monelle henkisyys on kirjojen sivuilta tai toisen puheesta tallennettua informaatiota. Informaatiota joka voi parhaillaan inspiroida sinua kokemaan itse. Ajatuksia, mielikuvia ja sanoja, joilla voi kuvata, mutta ei koskaan avata omaa henkeä. Henkeä, elämää, joka on arjen ja elämän jokaisessa solussa. Sinun omalla ihollasi, rakkaasi katseessa, myötätuntoisessa teossa, sateen ropinassa, maanantaipäivän väsymyksessä, lapsen naurussa ja itkussa – arjen todellisuudessa.
Henkensä eläminen. On avoimuutta tälle hetkelle. Siihen pysähtymistä, kuolemista ja uudelleensyntymistä. Henkesi kuulemista ja kokemista kehossasi, mielessäsi ja sydämessäsi, tässä ja nyt. Kaikkea sitä mistä kirjat kirjoittavat. Ja jotain aivan muuta. Jotain jonka voi kokea. Yhtyen universaaliin, tai toisinaan tarttuessa tiskiharjaan – avoimesti, tietoisesti ja tuntien.
Se on myös jotain jota et voi avata tai luoda ajatellen. Jotain jota et voi toistaa. Jotain jonka älysi voi selittää, mutta ei täysin tavoittaa. Jotain joka yhtenä päivänä on täyttä taikaa ja toisena päivänä….no, erilaista taikaa. Taikaa joka katoaa samalla hetkellä kun yhteys itseesi.
Jotain jolle voit vain antaa tilaa. Haistamalla, maistamalla, kuulemalla, näkemällä, tuntemalla, kokemalla ja aistimalla.
<3 aaro
