Monen suorittajan pinnan alla voi piillä sekoitus kiltteyttä, perfektionismia, ylikontrolliin taipuvaisuutta sekä sotkuinen mytty häpeän ja riittämättömyyden tunteita. Suorittajat ja sitä kautta väsyjät ovat usein myös erittäin tunnollisia. Sellaisia, joilla tunnollisuus on mennyt yli.
Tunnollisuus on aisoissa pysyessään ihailtava ominaisuus. Tunnollinen on työpaikan, perheen ja arjen työmyyrä, joka pitää pyörät pyörimässä, kantaa vastuunsa, tekee mitä lupaa ja vie asiat loppuun saakka. Yltiöpäinen tunnollisuus voi kuitenkin olla vaarallinen ominaisuus tunnolliselle itselleen.
Mistä tietää, että tunnollisuus on mennyt överiksi? Tunnistatko itsesi näistä:
- Lupaudut tehtäviin ja projekteihin, vaikka to do -listasi olisi jo valmiiksi epäinhimillisen täynnä.
- Et saa lupaa levätä, ennen kuin kaikki on valmista. Keskeneräisyyden keskellä on mahdotonta rentoutua.
- Aikataulutat elämässäsi kaiken, jotta pystyt pitämään tehtävät hallinnassasi. Ei riitä, että teet tiukat tehtävälistat työajallesi, vaan aikataulutat myös vapaa-ajan. Osaat ehkä priorisoida, mutta yksikään tehtävistä ei deletoidu listaltasi. Kaikki tehtävät ovat tärkeitä ja sisäinen pakko käskee tehdä ne kaikki hyvin ja kunnolla.
- Elämässäsi on paljon rutiineja tai asioita, jotka vain ”kuuluu tehdä”, vaikka kukaan tai mikään ei tosiasiassa odota niitä tehtäväksi – paitsi sinä itse.
- Elämästä häviää jousto. Koska tärkeitä tehtäviä on niin paljon, yllättävät asiat ovat vaarassa kaataa koko paletin, jolloin tingit unesta ja omasta ajasta. Omaa aikaa on vain harvoin, sillä sille ei yksinkertaisesti ole tilaa. Vain harvoin, esimerkiksi loma-aikoina, sinulla on aikaa tehdä asioita, jotka ovat kivoja, mutta joista ei ole mielestäsi varsinaisesti hyötyä kenellekään.
- Unohdat, että myös sinä ja sinun hyvinvointisi on tärkeää. Se on tehtävälistoillasi jonossa vasta sitten, kun kaikki muu on hoidettu, tehty ja huolehdittu. Lopulta tosiasia on, ettei sille jää vuorokaudessa tunteja lainkaan.
- Tunnet, että kaikki on sinun vastuullasi ja harteillasi, ja tunnet, että on sinusta kiinni voivatko läheisesi hyvin tai pärjätäänkö työpaikalla. Koet, että kaikki kaatuu, jos sinä vähän hellität.
- Joskus tunnet, että kiltteyttäsi ja taipumustasi myöntyä käytetään hyväksi. Mietit kuitenkin, että on parempi joustaa ja suostua, sillä muuten sinulle tulee kamala olo.
- Murehdit usein, loukkasitko toista tai otitko kaikki huomioon. Mietit, oletko tarpeeksi hyvä ystävä, alainen, kollega, puoliso, lapsi tai vanhempi, ja muistitko huomioida kaiken.
- Väsyt tehtäviin ja vastuun kantamiseen, mutta teet kaiken silti. Levätä ei saa, ennen kuin kaikki järjestyksessä, suoritettu ja hoidettu.
Jos jokin näistä kohdista – tai kaikki – tuntui tutulta, omaa tunnollisuuttaan kannattaa hiljalleen kyseenalaistaa.