Sinkun elämään liittyy toisaalta paljon avoimia mahdollisuuksia tulevaisuudessa, mutta toisaalta myös mahdollisuuksia, jotka ovat sulkeutuneet ja johtaneet pettymykseen. Yksilökeskeisessä tapailukulttuurissa moni osaa määritellä omat tarpeensa hyvinkin tarkkaan, mutta mitä silloin tehdään, kun se oma tarve onkin jakaa arkea yhdessä, sitoutua toiseen ja rakentaa yhteistä elämää? Tällöin tarvittaisiin kahta ihmistä yhteisen asian ääreen, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää.
Tarvittaisiin myös mielentila sellaisesta vapaudesta, jossa voidaan kulkea elämää pitkin rinta rinnan. Ajatusta siitä, että toisen ihmisen äärellä maailma ja sydän voi laajentua, ei vain rajoittua. Suurin vankilani on tämä yksin kuljettu päämäärätön tie, jossa päivästä toiseen kuljen sumussa tietämättä, pääsenkö koskaan minnekään perille. Ohitinko matkalla jokaisen, vai kohtasinko oikeasti toisen ihmisen?
Jos toivot rinnallesi elämänkumppania ja uskot myös rakkauteen, sinulla on lupa etsiä näitä asioita koko sydämelläsi. Siinä ei ole mitään typerää, eikä sinun tarvitse perustella sitä sen enempää kuin muidenkaan omia mieltymyksiään. Jos sinun juttusi on rakkaus, niin anna mennä ja kulje sitä kohti.
Mutta vaikka oma suunta olisikin selvillä, päämäärä itsessään ei aina kevennä rakkautta etsivän sinkun matkaa. Kun se, mikä on tärkeää, kirkastuu, tarkentuu myös täsmällisemmin se kipu ja suru, jota asian puuttuminen aiheuttaa. Toisen kohtaamiseen liittyy myös aina haavoittuvuus ja haavoittuvaisena niitä haavoja saattaa sitten tullakin.
Jos keskitytään sinkkurealityohjelmien maalaamaan viihteelliseen maailmaan, unohtuu tavissinkun kokemus. Kaurapuuroarki ei välttämättä olekaan vain yhtä bilettämistä, vaan oikeasti hauraita toiveita ennen uuden ihmisen tapaamista ja myös raadollisia pettymyksiä, jotka on vain elettävä ja tunnettava läpi. Ehkä koet yksinäisyyttä tai toivot jonain päivänä vielä omaa perhettä. Silloin ikävät kohtaamiset osuvatkin paljon kipeämpiin paikkoihin, jotka eivät olkia kohauttamalla enää sulakaan noin vain pois.
Jos epämiellyttäviä tunteita yrittää ohittaa, ne saattavat alkaa kasvaa möykyiksi sisälle. Olosta alkaa tulla raskas, vaikka ei oikein osaa sanoa miksi. Siksi kannustan aktiivisesti kohtaamaan oman surun, jos omalla sinkun polulla on surullisia asioita tullut vastaan. Sillä kun surun antaa virrata, se on kuin aaltoileva vesi, jonka alta paljastuu se, mikä on kaikkein tärkeintä ja merkityksellisintä.
Pinnan alla voi kyteä toive rakkaudesta, kohtaamisesta toisen ihmisen kanssa, nähdyksi ja kuulluksi tulemisesta, ja toisaalta siitä, että saisi olla myös toiselle se tärkeä henkilö, joka näkee ja kuulee hänet. Että voisi rakastaa tasavertaisesti ja turvallisesti. Että rakkaudella ei ole epäreilua hintaa, vaan se palvelee molempia ja valaisee kaiken tämän yksin kuljetun hämärän, johon olet jo melkein kadottanut oman hehkusi.
Suru voi kietoutua myös epämääräiseen pelkoon siitä, että toiveet eivät ehkä koskaan toteudukaan. Joskus voi tuntua jopa vaikealta surra jotain sellaista, mitä ei ole vielä tähän mennessä edes tapahtunut. Ei ole konkreettista kohdetta, ei konkreettisia ihmisiä tai tapahtumia, joita surra, vaan vain jotain sellaista, mitä ei koskaan ollut. Tämä ei silti tarkoita, ettei oma toive voisi jonain päivänä vielä jollain tapaa toteutua.
Tässä omat vinkkini, miten sinkkusurun kanssa voi päästä sopuun:
- Tunnista surun tunne. Minä olen surullinen. Tämä tuntuu surulta. Minussa on surua.
- Suru asuu kehossa, joten siellä se on hyvä myös kohdata. Yksi tapa on itku. Anna itkun virrata lävitsesi ja puhdistaa mennessään. Liiku itsellesi sopivalla tavalla. Yksi itselleni toimiva tapa on tanssin kautta ravistella suru pois tai antaa esimerkiksi käsien kautta surun laskeutua pois. Myös kirjoittaminen on itselleni kehollista. Ajattelullakin voi vaikuttaa omaan oloon ja tunteeseen kehossa.
- Tuo rinnalle myötätunto. Kosketa itseäsi hellästi ja sano itsellesi, että olen tässä näin. Olen kokenut kovia ja haluan olla itselleni nyt oikein hyvä. Jos sinun on mahdollista puhua luotettavan ihmisen kanssa, kerro hänelle, mitä olet kokenut ja ota hänen myötätuntonsa vastaan.
- Hyväksy, että sinussa on nyt surua. Suru saa kulkea mukana. Joskus se tuntuu vaimeammalta etäällä ja joskus se on käsinkosketeltavan läsnä, ikään kuin kaiken edessä. Anna tunteelle lupa olla, mutta myös mennä. Surulle voi tehdä myös pienen rituaalin, järjestää vaikka omat surujuhlat. Tänään ostan kukkia suruni kunniaksi ja keitän vaikka kahvit.
- Näe surun taakse. Mitä niin arvokasta siellä on, että se saa sinut suremaan. Surun paljastamista asioista koen usein myös kiitollisuutta. Rakkaus, yhteen tuleminen, jakaminen, perhe – nämä kaikki ovat minulle äärimmäisen tärkeitä asioita, arvoja, joita ilman elämä tuntuisi merkityksettömältä. Ne ovat oikeita, aitoja, todellisia ja täysiä asioita, jotka vievät minua elämässä eteenpäin ja jotka vievät elämää myös näitä asioita kohti. Se on ihmeellistä ja toiveikasta.
Sydämellä, Maaria
Kuva: Pexels.com
Ps. Voit seurata Maariaa Instagramissa. Kerro samalla, mitä ajatuksia kirjoitus herätti! <3
