Kun väsyttää ja ärsyttää, on toisten kunnioittava kohtaaminen vaikeaa. Itsekin olen viime aikoina ollut useissa tilanteissa, joissa en ole onnistunut väsyneenä olemaan yhtä kannustava ja empaattinen optimisti kuin haluaisin. Se on harmittanut ja tuntunut suurelta möykyltä sisimmässä.
Usein sanotaan, että emme voi muuttaa toisia, mutta voimme muuttaa itseämme. Tämä on totta, mutta haluan kuitenkin ajatella, että oman toiminnan kehittäminen ja toisten lempeä huomioiminen voi myös muuttaa ympärillä olevia. Oma esimerkki voi inspiroida ja innoittaa, motivoida ja kannustaa. Ainakin itse inspiroidun läheisteni arkisista tavoitteista, pohdinnoista ja niistä seuranneista muutoksista.
Erilaisuuden arvostaminen on hyvä lähtökohta, kun puhutaan toimivasta ja eteenpäin vievästä vuorovaikutuksesta. Se, että tunnistetaan erilaisuus ja hyväksytään se, auttaa jo eteenpäin. Kun tunnistetaan erilaiset reaktio- ja toimintatavat, on yhteistyö ja toisen kannustaminen helpompaa — silloinkin, kun arvot ja tavoitteet ovat täysin vastakkaiset.
Ehkä siis väsyneenä kiukkupussina hetken hengähdys ja sanojen asettaminen kunnioittavaksi voisi olla hyvä tavoite ainakin toisinaan. Jos kiukku tai epävarmuus ottaa vallan, jälkikäteen oman käytöksen tunnistaminen ja anteeksi pyytäminen ei maksa mitään. Oman virheen ja haavoittuvuuden myöntäminen voi joskus tuntua vaikealta, mutta vaikutukset itsessä ja muissa voivat yllättää positiivisesti.
Mielekkään elämän peruspilari on se, että arjen vuorovaikutussuhteet tuovat enemmän onnistumisen kuin epäonnistumisen kokemuksia. Kun kaikki pyrkisimme toimimaan niin, että lähellä olevilla olisi hyvä olla, voisi moni arjen solmu aueta. On vahvuutta, oman itsen ja myös toisen osapuolen kunnioittamista, osata jättää taakse suhteita, jotka omasta vilpittömästä, perinpohjaisesta yrittämisestä huolimatta eivät tunnu tuovan elämään sisältöä, joka kasvattaa meitä ihmisenä ja tuo kukoistustamme esiin. Uskon kuitenkin, että ennen lopullisia eroja aina kannattaa yrittää useasti, avoimesti ja perinpohjaisesti. <3
