Kirjoittaja Anna-Kaisa Arvo on nuori nainen täynnä energiaa ja elämäniloa. Hänellä on kova halu kasvaa, kehittyä ja haastaa itseään niin työssä kuin vapaa-ajalla. Anna-Kaisa työskentelee henkilöstöjohtajana Suomen johtavassa maalausfirmassa.
Vain vahvat, itsenäiset ”bossladyt” pärjäävät työmarkkinoilla. En voi väittää, ettenkö olisi itse myös joskus törmännyt ajatuksissani tuohon väitteeseen. Onko asia lopulta kuitenkaan näin?
Opiskeluaikoina keskustelimme paljon opiskelukavereiden kanssa siitä, miten löytää tulevaisuudessa itselleen mieleinen työpaikka ja rakentaa mielekäs työura. Löytääköhän sitä omanlaisen työnkuvan, joka vastaa omaa osaamista, mutta jossa kohtaa lisäksi riittävästi haasteita.
Ovatko kaikki muut opiskelijat paljon valmiimpia ja kypsempiä työelämään kun valmistuvat koulusta? Ovatko kaikki parhaat työpaikat jo siinä kohtaa menneet, kannattaako niistä lähteä edes kilpailemaan? Toisin sanoen, onko vain parempi tyytyä ensimmäiseen työelämässä aukeavaan oveen, että takaa itselleen työllistymisen?
Ehkäpä alitajunnassa oli ajatuksia, että onko itse riittävä tietynlaiseen työtehtävään, taka-ajatuksena pelko ns. riittämättömyydestä työelämässä, vaikka työn intressit olisivat juuri itselleen mieluisat. Aina sanotaan, että jokaisella on oikeus haaveilla ja unelmoida jopa hieman mahdottomista asioista, sillä pienistä puroista se joki lopulta syntyy.
Jos vähättelee itseään. sulkee aika monta ovea itseltään.
Pienessä mielessäni kävin kuitenkin läpi, että millaista työtehtävää kannattaisi oikeasti tavoitella, mihin oma osaaminen lopulta riittää. Ovatko unelmat ja unelmaduuni liian suuria toteutettavaksi? Kuinka korkealle riman uskaltaa asettaa? Kuka lopulta määrittää, minne voin tulevaisuudessa edetä? Onko naisilla olemassa jokin näkymätön lasikatto, näkymätön raja, jonka yli on turha ajatella kurkottavansa?
Työelämä on näyttänyt minulle, että opiskeluaikainen stressi työelämän mahdottomuudesta ja raadollisuudesta on osoittautunut liian mustavalkoiseksi ajatteluksi.
Vastavalmistuneena päällimmäinen huoleni oli, miten itse pystyisi kairaamaan tiensä muka valmiiden huippuyksilöiden joukkoon työpaikalla. Jälkeenpäin ajateltuna mielessä oli turha huoli tittelin tai aseman tuomasta eriarvoisuudesta ja siitä, että ympärillä olevat työntekijät ovat lähtökohtaisesti paljon suurempia ja parempia.
Tärkeintä on se miltä tuntuu – ei se miltä näyttää
Jos vähättelee itseään. sulkee aika monta ovea itseltään. Työelämässä on mielestäni toiminut parhaiten se, että jokainen tilanne, kohtaaminen, on juuri aito, sellaista mitä se sillä hetkellä on, vaikkei se menisi tiettyjen virallisten raamien mukaan tai olisi suoraan oppikirjoissa opetettua.
Menevätkö asiat väärille raiteille, jos ei etene koko ajan tai ei saavuta parempia tuloksia? Mitä jos asiat eivät etene järjestyksessä, onko parempi luovuttaa?
Usein ihailemme sitä, mikä ulospäin näyttää hyvältä, eikä välttämättä tunnu sisällä lainkaan hyvältä. Onko se sen arvoista?
On myönnettävä, että välillä olen itsekin sortunut vertaamaan itseäni muihin suorittajiin ja suorituksiin, tavoittelemaan samoja asioita. Siinä kohtaa usein muistelen erään luennoitsijan, joka sparrauskeskustelun yhteydessä muistutti minulle:
”Usein ihailemme sitä, mikä ulospäin näyttää hyvältä, eikä välttämättä tunnu sisällä lainkaan hyvältä. Onko se sen arvoista, mieti aina kortin kääntöpuoli.”
Tärkeintä on se, mitä tunnemme, ei se, mitä elämämme näyttää ulospäin. Uratarinoita on erilaisia, ne voivat poiketa toisistaan, mutta jos haluttuun lopputulokseen päästään, niin sehän on tärkeintä! Matkan voi kulkea eri tavalla kuin muut, kunhan perille päästään. Lisäksi on hyvä muistaa, että matkasta kannattaa nauttia yhtä paljon kuin määränpäästä. Uskon, että jos on koko sydämellään mukana siinä, mitä tekee, on riittävä, onnistuu ja voi hyvin!
Jo muutama työelämässä vietetty vuosi on antanut paljon vastauksia avoinna oleviin kysymyksiin. Vuodet ovat osoittaneet, että työelämässä ei tarvitse olla korkkarit kopisten töitä ahertava jakkupukuinen bosslady.
Olen tullut siihen tulokseen, että jokainen lady on oma elämänsä bosslady, se ei liity työelämään tai muihin kunniatitteleihin. Jokaisesta meistä löytyy se sisäinen valo, ja ennen kaikkea palo, jolla jo arjen askareissa selviytynyt on ansainnut bosslady-tittelin ja sankarin viitan.
