Kun lauta lipuu vesille, rauha laskeutuu mieleen – tämä treeni hellii sekä kehoa että mieltä

Yksi suosikkitekemisiäni tällä hetkellä on suppaus eli melonta laudalla. Suppaus on kivaa yksin tai yhdessä. Laudalla voi tehdä lyhyen treenin tai pidempiä retkiä ja ottaa vaikka eväät mukaan. Laji on tehokasta kuntoilua sinällään, mutta siihen voi yhdistää esimerkiksi joogaa.

Kokeilin suppausta hieman ennakkoluuloisena työporukan kanssa pari vuotta sitten. Totesin sen olevan mukavampaa kuin olin luullut. Viime kesänä löysin ihanan sup-lautojen vuokrauspaikan Lopelta sekä lainasin ystävän lautaa Valasrannalla. Kipinä oli syttynyt.

Vuokraamojen myydessä käytettyjä lautoja kesän lopussa, tulin ostaneeksi itselleni viime syksynä ilmatäytettävän laudan, jota voin kuljettaa mukanani kesäretkille.

Omasta mielestäni suppauksessa parasta on:

  • Vesillä oleminen hiljaisella ja lähes äänettömällä kulkuvälineellä
  • Luonnon äärelle pääseminen
  • Rauhan laskeutuminen mieleen heti kun lauta lipuu vesille
  • Peilityynin järvenpinnan ja heijastusten kauneus
  • Inkkarifiilis meloessa
  • Hyvän lihaskuntotreenin saaminen
  • Helppo sopia treffit yhdessä kaverin kanssa suppaamaan

Suppaus on stand up paddle boardingia eli isolla surffilaudan näköisellä laudalla melotaan (yleensä seisten) veden päällä. Suppaus ja melonta ovat koko perheelle sopivia liikuntamuotoja, joiden parissa kiireet unohtuvat. Suppaillessa tarvitset yllesi  sään mukaiset normaalit kevyet jumppavaatteet.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image