Normaaleihin ihmissuhteisiin kuuluu se, että autamme ja tuemme toisiamme. Se on hienoa ja tärkeää etenkin, kun se on vastavuoroista. Jos kuitenkin joka ikisessä suhteessa päätyy terapeutin tai pelastajan rooliin, kannattaa tarkistaa omia uskomuksiaan.
Joku on joskus sanonut, että toiset etsivät rakkautta ja toiset pelastusta. Pelastusta tarvitsevat yleensä kyllä löytävät itselleen pelastajan, mutta sinun ei tarvitse sellaiseksi ryhtyä. Voit saada paljon parempaa.
Minulla on ollut kumppaniehdokkaita, jotka olen halunnut pelastaa, ovat he sitä pyytäneet tai eivät. Olen nähnyt heissä mielettömän potentiaalin ja halunnut, että he itsekin näkevät sen. Olen halunnut avata heidän silmänsä: näetkö, miten päätöntä tuo sinun pakenemisesi on? Näetkö, että sinun kannattaisi kohdata vanhat kipusi, jotta elämäsi voisi muuttua tasapainoisemmaksi ja onnellisemmaksi?
Eivät he ole sitä nähneet, koska he eivät ole halunneet pelastusta. Siksi he eivät ole myöskään arvostaneet ”vaivannäköäni”. He eivät ole olleet valmiita käsittelemään vaikeita asioita – eivätkä jotkut edes osaisi, vaikka haluaisivat. Kaikki eivät tule ikinä käyttämään koko sitä potentiaalia, joka heissä on. Vaikka hokisit toiselle joka päivä, miten hyvä ja arvokas hän on, ei hän sitä välttämättä usko. Eikä hän pysty myöskään välittämään sinusta enempää kuin hän välittää itsestään.
Voit arvata, mitä tapahtuu pelastajalle, jolta ei ole pyydetty apua. Auttaja, joka väkisin tuppautuu toisen asioihin, on pian jätetty auttaja (Sama pätee myös ystävyys- ja sukulaissuhteissa).
Olen oppinut, että jos toinen ei pyydä apua, hänen asioihinsa ei ole oikeutta puuttua. Minulla ei ole oikeutta repiä alas toisen kulisseja, vaikka kuinka näkisin, miten feikkiä kaikki on, koska ne kulissit voivat olla hänelle selviytymiskeino. Ei ole minun velvollisuuteni muuttaa häntä. Toinen voi muuttua vain, jos hän on itse siihen motivoitunut. Eikä ole minun tehtäväni ottaa pois häneltä hänen omaa oppiläksyään. Voin olla tukena, mutta jokainen tekee lopulta itse omat valintansa.
Tukea ja uupumusta terapiasuhteista
Voi käydä myös niin päin, että ilman omaa tietoista aikomusta vetää jatkuvasti puoleensa ihmisiä, joille päätyy keittiöpsykologiksi. Se, että vetää puoleensa pelastettavia ja autettavia, voi johtua puhtaasti hyvistä asioista. Ehkä sinulle on helppo uskoutua. Olet helposti lähestyttävä, kiltti ja empaattinen. Et tuomitse. Kuitenkin se, suostutko pelastajaksi, on se ratkaiseva seikka. Auttaa voi sitenkin, että vetää rajat omalle jaksamiselle, ajalle ja energialle, eikä suostu olemaan aina käytettävissä ja tavoitettavissa.
Omien tarpeiden ja rajojen tärkeyden olen oppinut itsekin kantapään kautta. Vaikka en olisi enää lähtenyt pelastamaan ketään konkreettisesti, kuten hyysäämään alkoholistia, olen saattanut huomata joutuneeni rooliin, jossa tuen ja kuuntelen toista ilman, että minun asioistani puhutaan juuri mitään. Kaikki on suhteessa pyörinyt hänen ongelmansa ja jaksamisensa ympärillä. Ja kun missään vaiheessa ei ole tullut minun vuoroani, jolloin tehdään kivoja asioita, joista minä pidän, olen tietenkin pettyneenä ja uupuneena katkaissut suhteet.
Joskus tosin on kuulunutkin kulkea yhdessä vain tietyn matkaa. Joskus ystävyyssuhteetkin ovat ”terapiasuhteita”, jotka toimivat vain sen ajan, että jompikumpi on elänyt tietyn elämänvaiheen läpi, oivaltanut itsestään jotain uutta ja jatkanut seuraavaan vaiheeseen. Hän, joka on joskus ilmaantunut elämään opettajan tai auttajan ominaisuudessa, menettää tehtävänsä siinä vaiheessa, kun häntä ei enää ”tarvita”. Sen huomaaminen voi toki tehdä kipeää.
Miksi haluat pelastaa?
Tervekään parisuhde ei tarkoita sitä, etteikö tulisi vaikeita aikoja. Terveen parisuhteen kuitenkin tunnistaa siitä, että antaminen ja saaminen on molemminpuolista. Suhteen hoitaminen ei ole aina raskasta. Toista ei katsota vain omien traumojen läpi, jotka aiheuttavat pelkoa, epäluottamusta, riippuvaisuutta ja mustasukkaisuutta, vaan terveessä suhteessa on turvallista ja helppoa olla.
Se, että aina päätyy auttajaksi, terapeutiksi tai pelastajaksi, tahtomattaan tai tietoisesti, kertoo usein jotain sinun alitajuisista uskomuksistasi. Oletko miettinyt, miksi sinä olet aina se, joka tekee suhteessa kaiken, vaikka et saa juuri mitään takaisin? Miksi olet valmis uhraamaan aikasi ja energiasi jonkun toisen vuoksi – mitä palkintoa odotat? Yritätkö ehkä lunastaa rakkauden tekojesi kautta? Uskotko, että voisit olla toiselle tärkeä olematta joka hetki tarpeellinen, vain olemalla oma itsesi?
On myös helpompaa nähdä korjattavat asiat toisessa kuin itsessä. Joskus ympärillä oleva draama on oiva keino harhauttaa itsensä niin, ettei tarvitse miettiä omia haavoittuvaisuuksiaan. Mutta mitä jos keskittyisitkin korjaamaan itsesi? Ehkä sinä voisit ruveta kertomaan itse itsellesi, että sinä riität. Elämäsi muuttuu, kun keskityt omaan potentiaaliisi.
